Hyppää sisältöön
Älä käännä katsettasi

Nuori – tunnistatko vihapuheen?

Vihapuhe on puhetta, joka lietsoo vihaa. Voit joutua sen kohteeksi esimerkiksi taustasi, uskontosi, ihonvärisi, sukupuolesi, seksuaalisen suuntautumisesi tai joskus myös mielipiteidesi takia. Vaikka se saattaa tuntua henkilökohtaiselta, vihapuhe ei johdu sinusta itsestäsi, ja se on aina väärin. Vihapuhe ei ole erimielisyyttä, mielipiteitä tai riitelyä vaan toimintaa, joka heikentää sen kohteeksi joutuvan hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta, aiheuttaa pelkoa ja kuormittaa mieltä.

Näiltä sivuilta löydät keinoja ja työkaluja tunnistaa vihapuhe ja puuttua siihen sekä auttaa vihapuheen kohteeksi joutunutta. Jos olet itse joutunut vihapuheen tai syrjinnän kohteeksi, sivuilta löydät apua ja tuen lähteitä sekä ohjeita vihapuheesta ilmoittamiseen eteenpäin.

Miten vihapuhe vaikuttaa?

Jos olet joutunut kohtaamaan vihapuhetta vähemmistöön kuulumisen tai jonkin ulkoisen ominaisuutesi vuoksi, saatat pelätä sen toistumista. Alat ehkä vältellä tiettyjä paikkoja, tilanteita tai ihmisiä. Saatat menettää luottamustasi muihin, olla jatkuvasti puolustuskannalla tai alkaa kokea vihaa itsekin.

Jos taas olet nähnyt toisen joutuvan vihapuheen kohteeksi, etkä ole osannut reagoida, saatat miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja kuinka voisit tukea vihapuheen kohteeksi joutunutta. Jäätyminen ja hämmennys ovat yleisiä reaktioita.

Vihapuhe ei vaikuta ainoastaan sen kohteeseen vaan koko siihen ryhmään, johon se kohdistuu. Se hiljentää ja sulkee ulkopuolelle. Kun kokemuksia vihapuheesta on paljon, voi pelko siitä pienentää halua osallistua ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin. Näin kokemus osallisuudesta ja sananvapaudesta heikkenee.

Vihapuhe ei ole pikku juttu, se on iso asia. Se tuottaa yhteiskunnassamme eriarvoistavia valtarakenteita vääristämällä eri ryhmien mahdollisuuksia osallistua. Äärimmillään se johtaa joidenkin ihmisryhmien epäinhimillistämiseen ja heihin kohdistuvaan väkivaltaan. Siksi on tärkeää tunnistaa vihapuhe ja puuttua siihen jokapäiväisen elämän tasolla.

Tiesitkö?

Jos olet itse syyllistynyt vihapuheeseen, vahingossa tai tahallisesti, ehkä kadut ja morkkistelet. On hyvä muistaa, että jokainen ihminen mokaa toisinaan, ja on tärkeää ja hienoa osata tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti ja kehittää sitä.

Jokainen meistä voi muuttua ja toimia jatkossa paremmin!

 

”Kun kohtaa vihapuhetta useampana päivänä peräkkäin, se lamauttaa ja estää tekemästä asioita. Toisinaan vihapuhe saa myös kapinoimaan, kommentoimaan ja taistelemaan. Moni sukulaiseni on vaihtanut nimensä ja sukunimensä suomalaisiksi. Muun muassa alaikäiset serkkuni ovat vaihtaneet nimiään.”

Sitaatti selvityksestä ”Että puututtaisiin konkreettisesti”, oikeusministeriö 2022

 

""

Syrjivää kiusaamista on kokenut 29% 8. ja 9. luokan oppilaista.

 

Puutu vihapuheeseen aina!

Osaatko sinä puuttua?
Tällä sivustolla tarjoamme vinkkejä ja keinoja vihapuheeseen puuttumiseen ja sen kohteeksi joutuneen tukemiseen.

 

”Mulla oli niin tukala olla tilaisuudessa, jossa oli rasistista huutelua, kuunnella että joku joutuu itse pitämään puolensa. On yksin kokemansa kanssa ja sen jälkeen. Järkyttävää, jos saan edes millin kiinni siitä voimattomuudesta.”

Sitaatti selvityksestä ”Että puututtaisiin konkreettisesti”, oikeusministeriö 2022 *

""

Uskalla nähdä ja reagoida

Vihapuheen kohteeksi joutuminen on raskasta ja epäreilua. Sen todistaminen sivullisena tai siihen puuttuminen ei myöskään aina ole helppoa.

Tilanne, jossa vihapuhetta käytetään, tulee usein vastaan yllättäen. On täysin normaalia, että ensiksi jäädyt tai et ihan ymmärrä, mitä juuri kuulit. Tilanteeseen puuttuminen voi olla pelottavaa, jos vihapuheen esittäjä tai tilanne on uhkaava. Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä.

On kuitenkin tärkeää nostaa asia esille ja sanoa ääneen, että vihapuhe on väärin. Ensimmäisellä kerralla esille nostaminen on vaikeampaa ja voi tuntua kankealta. Voi olla helpompaa puuttua, kun sen tekee yhdessä muiden kanssa.

Joskus vihapuhetta on vaikeaa tunnistaa. Se saatetaan naamioida esimerkiksi huumoriksi. Kaksoisloukkaus tarkoittaa tilannetta, jossa toista loukataan, ja sen jälkeen naureskellaan ja vähätellään, jos toinen pahoittaa loukkauksesta mielen: ”Et kai sä nyt läpästä suutu?” Tällöin voit sanoa, ettei tuo ollut hauskaa, tai nostaa esille, että juttu loukkasi toista ihmistä tai ihmisryhmää.

Jos et pystynyt puuttumaan vihapuheeseen hetkessä, voit ottaa sen puheeksi jälkikäteen. Pahoittele, ettet osannut reagoida, mutta näit ja kuulit, mitä tapahtui ja tiedät sen olevan väärin. Osoita, että olet vihapuhetta kohdanneen puolella. Joskus sekin auttaa, että toinen huomaa ja huomioi.

Vihapuhetta ei pidä väheksyä

Älä sano, ettei siitä tule välittää, sillä siitä tulee. Kenenkään ei tarvitse tottua vihapuheeseen. Vihapuheen vaikutuksia voi kuitenkin pienentää näkemällä, ymmärtämällä ja tukemalla. Voit vaikuttaa myös ns. vastapuheella – omilla positiivisilla viesteilläsi, jotka levittävät tasa-arvoa ja empatiaa. Mitä useampi meistä puolustaa vihan kohteeksi joutuneita, sitä paremmin vihapuhe hukkuu vastapuheen alle.

Vihapuheeseen puuttuminen vaatii rohkeutta, mutta se on todella arvokasta. Kiitos, että puutut!

Mitä sinä voit tehdä?

 

1.

Näytä syrjitylle, että olet hänen puolellaan! Katso silmiin, mene vierelle tai juttele ystävällisesti. Jos tilanne tapahtuu somessa tai esimerkiksi WhatsApp-ryhmässä, voit kirjoittaa syrjitylle viestin, jossa osoitat tukesi. Voit myös kysyä, miten voit auttaa tai millaista tukea toinen toivoo. Joskus pelkkä emoji voi riittää.


 

 

2.

Kerro turvalliselle aikuiselle, mitä on tapahtunut. Jos syrjintä tapahtuu koulussa, kerro opettajalle. Aikuisilla on vastuu puuttua tilanteeseen. Jos vihapuhe tapahtuu netissä tai somessa, ota kuvakaappaus sisällöstä ja näytä se aikuiselle.


 

 

3.

Pyydä vihapuheen puhujaa lopettamaan, jos voit turvallisesti ja tilannetta pahentamatta tehdä niin. Kerro, että vihapuhe on väärin ja sen kohdistaminen muihin on typerää ja haitallista. Joskus syrjivä puhe voi olla naamioituna vitsin tai läpän muotoon. Siihenkin tulee puuttua, joko heti tilanteessa tai ottamalla asia puheeksi myöhemmin.


 

Oletko itse kokenut vihapuhetta?

Jos kohtaat vihapuhetta tai syrjintää, se saattaa tuntua hirveältä, kipeältä, turvattomalta tai suututtavalta. Toisaalta, jos olet kokenut sitä usein, saatat olla jo tottunut tilanteisiin, etkä ehkä enää reagoi tai myönnä itsellesi sen satuttavuutta. Muista, että sinun, tai kenenkään, ei tarvitse tottua vihapuheeseen.

Älä jää yksin. Kerro ystävälle, perheenjäsenelle tai muulle luotetulle ihmiselle, mitä tapahtui ja miltä sinusta tuntui. Anna itsesi olla surullinen, pettynyt tai vihainen. Se, mitä olet kokenut, on väärin, eikä sinulle saa puhua niin. Sinun ei tarvitse olla hiljaa ja saat puolustautua, mutta on myös yhtä oikein poistua, jos siltä tuntuu. Mieti hetki, miten toimit. Turvaudu toiseen ihmiseen – yhdessä on helpompaa.

On hyvä muistaa, että lähes aina vihapuhetta puhuvien joukko on pieni ja sitä haitallisena pitävien joukko paljon suurempi. Kerro tunteistasi jollekulle ystävälle ja pyydä auttamaan, jos vastaavaa vielä tapahtuu. Jos se tuntuu mahdolliselta, voit myös kertoa vihapuheen puhujalle, millaisia tunteita hänen käyttämänsä kieli sinussa herättää. Vihapuheen takana voi olla puhujan omia ennakkoluuloja ja pelkoja, joita saattaa olla mahdollista hälventää. Sinulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista velvoitetta jatkaa keskustelua vihapuhetta käyttävän henkilön kanssa.

Miten tahansa päätätkin toimia, käy kohtaamasi vihapuhetilanne läpi toisen ihmisen kanssa. Älä hautaa sitä mielesi perukoille. Mitä tunsit tilanteessa? Mitä olisit toivonut muilta ihmisiltä?

 Tiesitkö?

Jos vihapuhetilanne tai syrjintä tapahtuu koulussa, puhu siitä opettajalle tai rehtorille. Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus puuttua häirintään ja syrjivään toimintaan.

Jos opettaja ja rehtori eivät puutu, voit ottaa yhteyttä rehtorin esihenkilöön. Löydät rehtorin esihenkilön yhteystiedot oman kuntasi verkkosivustolta. 

”Tiedätkö se tunteen, kun sinulla menee vahingossa ruokaa tai juomaa väärään kurkkuun? 

Yskit ja köhit naama punaisena ja silmät täyttyvät kyynelistä. Sekunnin tai pari tuntuu siltä, että kuolet. Ihmiset alkavat häärimään ympärillä ja taputtelevat selkään. 

Rasismin kohtaaminen arjessa tuntuu lähes samanlaiselta. Se tapahtuu täysin yllättäen, bussissa, koulussa, kentän laidalla tai kaupassa. 

Ensimmäinen reaktio on yleensä: ”Apua, kuolen häpeään”. 

Pikkuhiljaa muut tunteet alkavat ottaa vallan. Viha, suru, ärsyynnys ja inho. 

Yksinäisyyden tunne on ehkä pahin. Kaikki ympärillä olevat katsovat ja ihmettelevät, mutta kukaan ei tiedä, mitä tehdä. 

Säälivät katseet tuntuvat samalta kuin taputukset selkään, kun olet tukehtumassa ruokaan tai juomaan. Ihan niin kuin tukehtuessa, haastavinta on ottaa syvään henkeä ja rauhoittua. 

Aina siihen ei pysty.”

Lainaus kirjoittajalta R&A Productions, ”Kuinka suorittaa nuoruus”, Lastensuojelun Keskusliitto 2022

""""

 

Ilmoita viharikoksesta

Viharikoksista voit tehdä ilmoituksen poliisille lähimmällä poliisiasemalla (poliisi.fi) tai verkossa (poliisi.fi). Erityisesti, jos sinuun kohdistuu uhkaus, ilmoita siitä eteenpäin heti.

Voit kysyä neuvoa yhdenvertaisuusvaltuutetulta (yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi), jos et ole varma, täyttikö vihapuhe rikoksen tuntomerkit tai täyttää yhdenvertaisuusvaltuutetun Yhteydenotto syrjinnästä -lomakkeen (om.fi). Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on arvioida vihapuhetta yhdenvertaisuuslain näkökulmasta.

Jos vihapuhe tapahtuu somen, sähköpostin tai verkon keskustelupalstojen välityksellä, tallenna saamasi viestit heti. Älä vastaa saman tien, vaan näytä viestit jollekulle ja mieti, kannattaako niihin reagoida, vai ainoastaan ilmoittaa niistä eteenpäin. Verkon välityksellä tapahtuneesta vihapuheesta voit tehdä ilmoituksen nettivihje-lomakkeella (poliisi.fi). Useimmissa somekanavissa on omat ilmiantokanavat, joita kannattaa herkästi hyödyntää.

Tiesitkö?

Viharikosta ei määritellä erikseen Suomen rikoslaissa. Mikä tahansa rikokseksi määritelty teko, esimerkiksi pahoinpitely, laiton uhkaus tai kunnianloukkaus, voi olla viharikos, jos sen motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin edustamaa kansanryhmää kohtaan. Myös vihapuhe voi siten olla rikos.

Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana, eli yli 15-vuotias voidaan asettaa syytteeseen ja tuomita myös viharikoksesta.

Apua ja tukea

Älä käännä katsettasi -videot

Katso videoilta esimerkkejä, millaisia ajatuksia vihapuhe voi nuorissa herättää.

* Huom! Tällä sivustolla ja Älä käännä katsettasi -kampanjassa on käytetty oikeusministeriön luvalla lainauksia heidän julkaisuistaan, mutta oikeusministeriö ei ole mukana kampanjan toteutuksessa.

Lue vihapuheesta ja sen vaikutuksista

Tutustu Älä käännä katsettasi -kampanjaan ja lue lisää vihapuheesta ja sen vaikutuksista ja seurauksista. Löydät sivulta myös faktatietoja.

Älä käännä katsettasi −kampanjan pääsivu

Opettajalle

Löydät sivulta materiaaleja ja harjoituksia sekä neuvoja miten tunnistaa vihapuhe ja miten käsitellä asiaa oppilaiden kanssa.

Opettajalle

Sulje