Afganistanin lapset tarvitsevat nyt tukea

Afganistanin kriisi ei jää vain maan rajojen sisään. Kriisi koskettaa myös Suomea: evakuoitujen suomalaisten ja heidän kanssaan työskennelleiden afganistanilaisten lisäksi se koskee myös kansainvälistä suojelua Suomesta hakeneita ja saaneita sekä heidän perheenjäseniään. Suomen tulee auttaa hädässä olevia perheitä.

Puolet Afganistanin väestöstä on lapsia. Unicefin mukaan (unicef.org) maa oli jo ennen talebanien valtaannousua yksi vaarallisimmista maista lapsille. Humanitaarinen kriisi kosketti yli 18 miljoonaa Afganistanin 38 miljoonasta asukkaasta. Viime aikoina COVID-19 ja kuivuus ovat romahduttaneet elintason ja hyvinvoinnin. Noin 10 miljoonaa lasta on humanitaarisen avun varassa, ja miljoonan alle viisivuotiaan lapsen arvioidaan kärsivän aliravitsemuksesta tilanteen jatkuessa.

Huolestuttavaa on myös lasten putoaminen koulujärjestelmän ulkopuolelle – yli 4 miljoonalla lapsella ei tähänkään mennessä ole ollut pääsyä kouluun. Nyt tilanne lapsen oikeuksien toteutumisen suhteen on kriisiytymässä vakavasti: yhä useamman lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen tai oikeus koulutukseen on vaakalaudalla. Etenkin tyttöjen koulunkäynnin pelätään keskeytyvän Taleban-hallinnon alla, epämääräisistä lupauksista huolimatta. Pojat taas ovat vaarassa joutua värvätyiksi asejoukkojen palvelukseen.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR muistuttaa (unrefugees.org), että lähes 550 000 ihmistä on paennut kotoaan tämän vuoden alusta lähtien, mutta valtaosa pakenevista on jäänyt maan sisäisiksi pakolaisiksi. Paenneista 80 % on naisia tai lapsia. Avustusjärjestöt yrittävät parhaansa mukaan pysyä maassa, mutta UNHCR vetoaa Afganistanin naapurimaihin, että ne pitäisivät rajat auki niille, jotka onnistuvat pääsemään Afganistanista ulos.

Eurooppa suojelee itseään pakolaisilta

Valtaosa Afganistanista pakenemaan onnistuvista jää lähialueille. Eurooppa haluaisi heidän myös pysyvän siellä. Päättäjät vakuuttavat yhteen ääneen, että nyt täytyy kaikin tavoin pyrkiä välttämään vuoden 2015 kriisin toistuminen.

Päättäjät vaikuttavat jo unohtaneen, että vuoden 2015 pakolaiskriisi oli kriisi ennen kaikkea pakeneville ihmisille, eikä meille eurooppalaisille.

EU:n sisäministerit antoivat julkilausuman Afganistanin tilanteesta kokoonnuttuaan 31.8. Siinä päätetään ponnekkaasti puolustaa EU:n rajoja sekä torjua hallitsematonta laitonta muuttoliikettä ja EU:n kansalaisille aiheutuvia turvallisuusuhkia. Euroopassa asuvat afganistanilaiset sen sijaan yrittävät epätoivoisesti löytää keinoja saada omaisiaan ja sukulaisiaan pois maasta ja luokseen Eurooppaan.

Turvapaikanhaku yhdistyy mediassa ja ihmisten mielissä usein salakuljettajiin ja ihmiskauppaan. Salakuljetusta ja ihmiskauppaa halutaan ja pitääkin torjua, mutta tällä varjolla ei voida kieltää ihmisten oikeutta hakea turvapaikkaa. Sillä, että ihmiset joutuvat käyttämään salakuljettajia päästäkseen tiukasti rajojaan vartioivan EU:n alueelle, ei pitäisi kyseenalaistaa ihmisten motiiveja hakea suojelua.

Turvapaikanhakija ei ole laiton – suojelua voi antaa eri tavoin

Myös Suomessa kyseenalaistetaan välillä koko turvapaikkajärjestelmä ja esitetään Afganistanin tilanne uhkana nimenomaan Euroopalle. Turvapaikanhakijoista puhutaan ”laittomina”, koska he tulevat rajoillemme ”spontaanisti”. Johtavien poliitikkojen taholta on tuotu esiin näkemyksiä, että kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta voitaisiin kyllä ottaa maahan jonkin verran afganistanilaisia, koska järjestelmässä heidän pakolaisstatuksensa on jo valmiiksi tutkittu ja vahvistettu YK:n toimesta.

Kiintiöpakolaisjärjestelmä onkin hyvä ja turvallinen tapa myös afganistanilaisille päästä EU:n sisälle. Se ei kuitenkaan ole vaihtoehto turvapaikkajärjestelmälle: Geneven pakolaissopimus on voimassa ja se sitoo tutkimaan ihmisten suojelun tarpeen. Turvapaikanhakijoita ei päätetä ottaa tiettyä määrää – jos he onnistuvat tulemaan rajoillemme, hakemukset on tutkittava. Eikä ole oikein esittää vastakkain kiintiöpakolaisia ”oikeina” pakolaisina ja turvapaikanhakijoita ”onnenonkijoina”.

Ratkaisuja löytyy, kun halutaan etsiä

Suomi voi nostaa pakolaiskiintiötään. Sillä on varaa myös helpottaa täällä jo olevien ja tänne tulevien mahdollisuutta saada suojelua. Perheenyhdistäminen olisi turvallinen reitti niille, jotka eivät pääse Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa.

Perheenkokoaja Suomessa ei kuitenkaan voi jättää hakemusta perheenjäsentensä puolesta, vaan oleskelulupaa haetaan ulkomailla. Hakijan on usein lähes mahdotonta päästä toiseen maahan Suomen edustustoon jättämään hakemusta. Prosessiin liittyy erinäisiä hakijalle kohtuuttomia vaatimuksia.

Ratkaisuja löytyy, kun halutaan. Konsulipalvelujen lisääminen, yhteistyö muiden pohjoismaiden kanssa ja viisumikäytäntöjen joustavoittaminen auttaisivat. Viisumin kieltämisessä vedotaan usein EU:n säännöstöön. Asiaa koskeva säädös (eur-lex.europa.eu) ei kuitenkaan kiellä viisumin myöntämistä. Päinvastoin siinä todetaan, että jäsenvaltio voi poiketa normaalimenettelyn vaatimuksista ja myöntää viisumin, kun se on tarpeen humanitaarisista syistä tai kansainvälisten velvoitteiden vuoksi.

Ministeri Ohisalo ilmoitti 19.8.2021, että kiintiötä oltaisiin kaksinkertaistamassa ja mahdollisuuksia perheenyhdistämisen helpottamiseen ja konsulipalveluiden parantamiseen ollaan selvittämässä hallinnossa paraikaa. Ministeri tarvitsee linjalleen kaikkien tuen, jotka ovat valmiita asettamaan ihmisoikeudet ja lapsen oikeudet tässä tilanteessa etusijalle. Meillä on varaa olla inhimillisiä.

Kirjoittaja
Taina Martiskainen, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

• Lue myös pakolaistoimijoiden yhteinen kannanotto: Suomi ei saa unohtaa afganistanilaisia 7.9.2021 (pakolaisapu.fi).