Ei opeteta vihapuhetta

Vuonna 2022 YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaistarkastelussa vihapuhe määritettiin yhdeksi Suomen merkittävimmäksi ihmisoikeusongelmaksi. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt asiaan huomiota ja todennut yleiskommentissaan, että sopimusvaltioiden tulisi suojella lapsia vihapuheelta. Lapset eivät elä omassa kuplassaan ja koska vihapuhetta on yhteiskunnassa kaikkialla, vihapuhe koskettaa ja vahingoittaa myös heitä.

Mitä vihapuhe on?

Vaikka vihapuheesta puhutaan paljon, on sen yksiselitteinen määrittely haastavaa. Kaikki negatiivinen puhe ei ole vihapuhetta – toisen henkilön kanssa saa olla eri mieltä ja kritiikkiä voi antaa ilman, että kyseessä olisi vihapuhe. Vihapuheeksi kritiikki ja arvostelu kuitenkin muuttuvat silloin, jos annetaan ymmärtää, että kritiikki kohdistuu edes osittain henkilöön itseensä, eikä siihen mitä hän sanoo tai toimii.

Voidaan sanoa, että vihapuhetta voi olla mikä tahansa ilmaisumuoto, jonka tarkoituksena on mustamaalata, nöyryyttää tai lietsoa vihaa jotakin ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan. Vihapuhe voi kohdistua identiteettiin läheisesti liittyviin ominaisuuksiin, esimerkiksi rotuun, ihonväriin, uskontoon, etniseen alkuperään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen.

Sen lisäksi, että vihapuhe luo turvattomuutta ja loukkaa, se myös vahvistaa yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta. Sillä pyritään luomaan ajatus, että johonkin ryhmään kuuluvat henkilöt olisivat vähemmän arvokkaita. Usein vihapuheessa on tarkoituksellisesti mukana epäluotettavaa tai puutteellista tietoa, jota levitetään vahingoittamistarkoituksella. Vihapuhetta puolustetaan usein sananvapaudella, mutta sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata muiden ihmisten oikeuksia.

Vihapuhe ja lapset

Olisi houkuttelevaa ajatella, että vihapuhe ei liity mitenkään lapsiin, mutta lapset eivät elä muusta yhteiskunnasta erillään, eikä heitä sen vuoksi voi rajata vihapuhetta koskevan keskustelun ulkopuolelle.

Vihapuhetta on kaikkialla. Sitä löytyy internetin keskusteluista ja kommenttilaatikoista, mutta myös aamun ruuhkauttamista metroista, poliittisista palopuheista, koulujen pihoilta ja lasten leikeistä. Vihapuhe vaikuttaa siihen, miten lapset näkevät maailman ja oman paikkansa siinä, millaisia sanoja he käyttävät ja kuinka he näkevät itsensä ja muut.

Lapsi voi itse olla vihapuheen kohde, sillä lapsi voi kuulua sellaiseen ihmisryhmään, johon vihapuhe kohdistuu, tai puhe voi kohdistua lapsen tärkeisiin ihmisiin. Kun vihapuhe kohdistuu kasvavan lapsen identiteettiin, voi se olla erityisen haitallista kasvulle ja kehitykselle. Lapsi voi myös itse oppia käyttämään vihapuhetta. Tämän vuoksi ei riitä, että poliitikko puhuu lapsille kauniisti, jos hän muuten lietsoo vihaa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Ei riitä, jos vanhempi ohjeistaa lasta puhumaan koulukaverille kunnioittavasti, jos lapsi kuulee vanhemman solvaavan naapuria.

Kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan, ettei ole arvokas sellaisena kuin on. On aikuisten velvollisuus varmistaa, että lapset saavat kasvaa ja kehittyä maailmassa, jossa jokainen on yhtä arvokas. Sen, ettei vihapuhe ole vaihtoehto, tulisi näkyä kaikessa aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa, niin kaupanjonossa, sosiaalisessa mediassa kuin politiikassakin.