Eriarvoisuuden kokemuksia sijaishuollosta

Vaikka me suomalaiset olemme yksi maailman onnellisimmista ja tasa-arvoisimmista kansoista, kokee osa meistä eriarvoisuutta pienestä pitäen. Lapset eivät voi valita vanhempiaan ja lapsuuden lähtökohdat vaihtelevat. Eriarvoisuutta vähentävän Kaikille eväät elämään -avustusohjelman vierailijablogissa sijaishuollossa kasvaneet nuoret kertovat kokemuksista, jotka erottavat heitä biologisten vanhempien kanssa kasvaneista. Nuoria haastatteli Julia Laine Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnasta.

Haastattelin kolmea sijaishuollossa kasvanutta nuorta – Veeraa, Jaanaa ja Jenniä – siitä, ovatko he kokeneet eriarvoisuutta perhetilanteensa vuoksi. Haastattelemani Veera kasvoi lastenkodissa 8-vuotiaasta 17-vuotiaaksi. Jaana puolestaan asui sijaisperheessä kahdeksan vuotta isovanhempiensa luona. Jenni oli lapsuutensa aikana lyhyitä pätkiä kiireellisesti sijoitettuna. 17-vuotiaana hänet sijoitettiin omaan tukiasuntoon. Haastateltavien nimet on muutettu heidän pyynnöstään.

Kun kotona on erilaista

Haastatellut nuoret kertovat peilanneensa usein omaa tilannettaan muihin lapsiin. Eriarvoisuuden kokemukset kulminoituvat usein siihen, kun olot kotona olivat hyvin erilaiset kuin kavereilla tai kun juhlapyhinä odotukset niiden viettämisestä eivät toteutuneet.

Jenni kertoo kokeneensa syyllisyyttä siitä, että vanhemmat eivät kyenneet huolehtimaan hänestä kuten kavereiden vanhemmat. Hän yritti korjata tilannetta ja saada hyväksyntää suoriutumalla koulussa ja harrastuksissa mahdollisimman hyvin.

Veera puolestaan muistaa, kuinka joulun alla luokkakaverit kertoivat lähtevänsä perhelomille. Hänestä tuntui pahalta viettää joulua lastenkodissa, sillä se ei ollut sama, kuin kotona perheen kanssa vietettynä. Hän koki olonsa jouluina yksinäiseksi.

Kuka kuuluu perheeseen?

Monet arkiset itsestäänselvyydet, kuten käsitykset perheestä tai kodista, saavat sijaishuollossa kasvaneet lapset tuntemaan itsensä eriarvoisiksi.

Jaanasta lapsena oli hankalaa, kun kaverit puhuivat äidistä ja isästä, ja hän puolestaan sijaisvanhemmistaan – mummista ja papasta. Hän koki jatkuvaa tarvetta selventää sitä, miksi asui mummolassa ja miksei hän puhunut isästään tai äidistään. Hän pelkäsi, että muut määrittelisivät häntä hänen taustansa perusteella.

Veeralle perheen muodostavat lähellä olevat ihmiset, jotka aidosti välittävät hänestä. Veera ei kokenut lastenkodin henkilökuntaa perheekseen. Hänestä tuntui, että työntekijät tulivat vain töihin, tekivät työnsä ja lähtivät kotiin. Veerasta on ristiriitaista, jos lastenkoti on hänelle koti ja työntekijälle pelkkä työpaikka.

Jaana taas kertoo kokevansa sijaisvanhempansa perheeksi. Hänestä sijaisvanhemmat ottivat hänet omaksi lapsekseen. Siksi Jaanan onkin vaikea ymmärtää käytäntöä, jonka mukaan sijaisvanhemmilla on oikeus joka kuukausi pitää muutama päivä ”lomaa” sijoitetuista lapsista. Hänestä tällaiset käytännöt vahvistavat sijoitetun lapsen eriarvoisuuskokemusta.

Vaikka haastattelemani nuoret kokivat eriarvoisuutta erilaisen perheidensä takia, kokemukset kodista ja kuulumisesta veivät heitä eteenpäin. Kaikki kolme haastateltavaa ovat yhtä mieltä siitä, että kodin tekevät rakkaus, pysyvyys, aidosti rakastavat ihmiset sekä turvallinen olo.

Sijaishuollossa olleiden terveiset – miten eriarvoisuuden kokemuksiin voisi vaikuttaa?

Veeran mielestä tärkeää sijaishuollossa olleiden lasten ja nuorten eriarvoisuuskokemusten lieventämisessä on avoin vuorovaikutus lapsen ja ammattilaisten välillä. Hän haluaa muistuttaa lastenkodin työntekijöitä siitä, kuinka suuri merkitys heidän tekemillään pienillä arjen asioilla on. Esimerkkinä hän mainitsee päivän, jolloin hänen omaohjaajansa oli tilannut heille ruuaksi hänen lempiruokaansa. Tällöin Veerasta tuntui, että häntä oli kuunneltu.

Jaanan mielestä sijaisperheessä asuvan lapsen pitää saada itse määritellä, ketä kutsuu vanhemmikseen. Hänestä on tärkeää, että suhdetta biologisiin vanhempiin ja sukulaisiin tuetaan mahdollisuuksien mukaan.

Lapsilla on Jennin mielestä liian vähän tietoa erilaisista perheistä. Siksi sijaishuoltotaustan ymmärtäminen voi olla haastavaa. Jos kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi enemmän tietoa lastensuojelusta, sijaishuollossa olevien lasten ei tarvitsisi pelätä leimautumista.

Jenni toivoo, että hänen kanssaan työskennelleet ammattilaiset olisivat keskustelleet hänen kanssaan eriarvoisuuskokemuksista. Silloin hän olisi ehkä jo aiemmin ymmärtänyt, etteivät hänen vanhempiensa ongelmat ole hänen syytään. Ja että hänen perheensä on ihan yhtä hyvä kuin luokkakavereillakin, vaikka perheeseen kuuluukin biologisten vanhempien sijaan muita tärkeitä ihmisiä.

Kaikille eväät elämään -avustusohjelma vähentää eriarvoisuutta. Ohjelmassa on mukana 23 lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työskentelevän järjestön kehittämishanketta ja Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi sen toteuttamista. Ohjelmaa rahoittaa STEA. Julkaisemme blogissamme ohjelmahankkeiden työntekijöiden kirjoituksia eriarvoisuudesta heidän työnsä näkökulmasta.

Julia Laine
Veturointi-toiminta, Auta Lasta ry