Hyppää sisältöön

Euroopan unionin on aktiivisesti torjuttava lapsiköyhyyttä

Politiikka & Yhteistyö
Lapsen oikeudet
Blogit
29.4.2024
Euroopan unionin on aktiivisesti torjuttava lapsiköyhyyttä

Joka neljäs lapsi on köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa Euroopan unionin alueella. Tämä tarkoittaa lähes 19,9 miljoonaa lasta. Ratkaisuja tarvitaan niin EU:n tasolla kuin kansallisesti.

Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on kasvanut pandemian jälkeen. Suomessa on arvioitu, että köyhien määrä kasvaa 17 000 lapsella hallituksen päätösten seurauksena. Tämä tarkoittaa, että Suomessa on pian noin 140 000 pienituloisissa perheissä elävää lasta. 

Lapsena koettu köyhyys jättää pitkät jäljet

Köyhyys näkyy lasten arjessa niukkuutena ja huolena. Lapsilla voi olla puutetta ruuasta, vaatteista tai leluista. Lapsi voi kokea häpeää kodistaan, jolloin kavereita ei kutsuta kotiin. Harrastuksista joudutaan säästämään, ja huoli perheen taloudesta voi painaa lapsen mieltä. Köyhyys uhkaa ja voi jopa estää lapsen oikeuksien toteutumisen.  

Lapsiköyhyys voi vaikuttaa pitkäaikaisesti esimerkiksi koulutukseen, terveyteen ja myöhempään asemaan työmarkkinoilla. Tutkimuksesta tiedämme, että köyhyys periytyy sukupolvelta toiselta. Riski köyhyyteen on suurempi etenkin yhden vanhemman ja maahanmuuttajien perheissä.  

Eurooppalaisella lapsitakuulla tavoitellaan lapsiköyhyyden torjuntaa

Lapsella on oikeus suojeluun, huolenpitoon ja riittävään elintasoon. Kuluvalla parlamenttikaudella on perustettu eurooppalainen lapsitakuu (eur-lex.europa.eu), jonka tavoitteena on torjua sosiaalista syrjäytymistä ja taata lapsille heille kuuluvat peruspalvelut, jotta yhdenvertaisia mahdollisuuksia voidaan vahvistaa. 

Euroopan komissio on lasten oikeuksia koskevassa EU-strategiassaan (eur-lex.europa.eu)  suositellut jäsenmaille eurooppalaisen lapsitakuun käyttöönottoa. Suomi on sitoutunut lapsitakuuseen ja sen myötä sekä lapsiköyhyyden vähentämiseen että köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien tukeen ja hyvinvoinnin lisäämiseen.  

EU:n onkin aktiivisesti jatkettava työtä lapsiköyhyyden vähentämiseksi:  

  • Euroopan parlamentin on varmistettava, että eurooppalaisen lapsitakuun asianmukainen rahoitus, täytäntöönpano, seuranta ja arviointi toteutuvat, ja että jäsenvaltiot sitoutuvat sen toimeenpanoon.   
  • EU:n on etsittävä ratkaisuja, miten erityisesti maahanmuuttajataustaisten ja yhden vanhemman perheiden köyhyyttä voidaan vähentää.  
  • EU:n on panostettava tutkimukseen lapsiköyhyyden vähentämiseksi.  
  • EU:n on pidettävä kiinni tavoitteestaan vähentää vähintään viidellä miljoonalla köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa olevien lasten määrää vuoteen 2030 mennessä. Kyseessä on komission asettama tavoite Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria koskevassa toimintasuunnitelmassa.  

Kesäkuun eurovaaleissa valittavien parlamentaarikoiden on yhdessä varmistettava, että EU torjuu tehokkaasti lapsiköyhyyttä.  

Kirjoitus on osa Lastensuojelun Keskusliiton eurovaalien blogisarjaa. 

Lue blogisarjassa aiemmin julkaistut kirjoitukset:

Osa 1 : EU vahvistaa linnoitustaan – yhteinen turvapaikkapolitiikka on paketissa

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje