Hyppää sisältöön

Euroopan unionin on tärkeää panostaa toimiin, joilla voidaan edistää lapsen oikeutta suojeluun

Lastensuojelu
Politiikka & Yhteistyö
Blogit
13.5.2024
Euroopan unionin on tärkeää panostaa toimiin, joilla voidaan edistää lapsen oikeutta suojeluun

Ehkäisevän lastensuojelun sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun lainsäädännön ja käytäntöjen kehittäminen tapahtuu ennen kaikkea kansallisella tasolla. Lastensuojelu on kuitenkin myös merkittävä EU-tason kysymys, sillä Euroopan unioni voi esimerkiksi antaa jäsenmailleen suosituksia liittyen lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen. Eurovaalien alla on paikallaan luoda katsaus keskeisiin EU-tason lastensuojelukysymyksiin. Euroopan parlamenttiin valittavat edustajat voivat vaikuttaa siihen, että lastensuojelu sekä lasten ja perheiden hyvinvointi nousevat eurooppalaisessa keskustelussa esiin.

Huomiota monialaiseen yhteistyöhön sekä väkivallattoman lapsuuden turvaamiseen

Euroopan komissio on julkaissut 23.4.2024 lastensuojelua koskevan aloitteen (europa.eu). Sen avulla jäsenmaat voivat edistää lastensuojelua kaikille maille yhteiseen kymmenen kohdan suositukseen (europa.eu) perustuen. Aloite kokoaa yhteen kaikki toimet, joilla voidaan vahvistaa lapsen oikeutta suojeluun, ja erityisesti suojella lapsia väkivallan eri muodoilta. Aloite on osa lapsitakuuta (europa.eu) ja siitä käytetään nimeä integroitu lastensuojelujärjestelmä (integrated child protection systems).

Aloite pyrkii muun muassa rohkaisemaan eri viranomaisia ja muita toimijoita tekemään yhteistyötä kokonaisvaltaisella, monialaisella ja koordinoidulla lähestymistavalla. Sektoreiden välisen yhteistyön merkitys korostuu silloin, kun tavoitteena on ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuva väkivalta. EU:n jäsenmaat ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan (artiklat 3 ja 19) velvoitettuja suojelemaan lapsia kaikelta väkivallalta. Tämä tarkoittaa, että jäsenmaiden on edistettävä niin lainsäädännöllisiä, hallinnollisia kuin tiedon lisäämiseen tähtääviä toimia, joilla lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa voidaan ehkäistä. Väkivallattoman lapsuuden edistäminen edellyttää esimerkiksi, että vahvistamme lasten kanssa työskentelevien tahojen tietoisuutta riskien ja väkivallan eri muotojen tunnistamisessa.

Väkivallattoman lapsuuden edistämiseen sekä monialaiseen yhteistyöhön liittyvät tavoitteet ovat varsin ajankohtaisia kysymyksiä myös kansallisesta näkökulmasta. Oleellista onkin, että Euroopan unioni edistää suositusten jalkautumista käytäntöön. Esimerkiksi EU:n rahoitusohjelmissa on tärkeää huomioida komission suositukset. Lisäksi Euroopan unioni voi tukea jäsenmaiden keskinäistä keskustelua liittyen lastensuojelun kehittämiseen sekä tukea maiden välistä oppimista.

Euroopan komissio kannustaa jäsenmaita siirtämään painopisteen lasten ja perheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin

Eurooppalaisessa keskustelussa on jo pitkään pidetty esillä tarvetta panostaa lähiyhteisöjen tarjoamaan varhaiseen sekä avohuollon tukeen sen sijaan, että perheiden haasteet pahenevat tai lapsi täytyy sijoittaa kodin ulkopuolelle. Lisäksi tavoiteltavana tilana on nähty, että sijaishuollon tarpeessa oleva lapsi sijoitettaisiin aina ensisijaisesti perheeseen, mikäli se vain on lapsen etu huomioiden mahdollista. Perhehoito on Suomessa jo asetettu ensisijaiseksi sijaishuollon muodoksi laitoshuoltoon nähden (Lsl 50 §). Painopisteen siirtämisestä käytetään eurooppalaisessa keskustelussa käsitettä deinstitutionalization.

Yhtenä keskeisenä tavoitteena myös integroidun lastensuojelujärjestelmän aloitteessa nähdään, että lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi on panostettava ehkäisevään lastensuojeluun, kuten palveluihin, joilla tuetaan vanhempia ja perheitä heidän kasvatustehtävässään. Vaikka ehkäisevä lastensuojelu toteutuu laintasaisena Suomessa, ei tuki nykyisellään ole riittävän vaikuttavaa.

Tavoite panostaa ennaltaehkäisyyn yhä vahvemmin on tärkeä kansallisesta näkökulmasta, sillä sijaishuollon kustannukset ovat kasvaneet Suomessa usean vuoden ajan. Tiedämme, että perheiden hyvinvoinnin ongelmat, kuten vanhempien toimeentuloon ja terveyteen liittyvät ongelmat vaikuttavat lasten elämän kulkuun, heijastuen muun muassa lastensuojelun tarpeeseen, ja kasvattaen huostaanottojen riskiä.

Euroopan parlamentin edustajien onkin syytä varmistaa, että Euroopan unionilla sekä sen jäsenmailla on tosiasiallisesti keinoja seurata, toteutuuko tavoite painopisteen siirtämisestä. Jotta kansallisella tasolla pystytään seuraamaan kehitystä sekä varmistumaan siitä, että painopisteen siirtäminen sijaishuollosta kohti ennaltaehkäisyä ja perhehoitoa toteutuu, Euroopan komissio suosittaa osana lapsitakuutaan, että lastensuojelun palveluiden piirissä olevista lapsista kerätään tilastotietoa kaikissa EU-maissa (eurochild.org). Suomessa tilastotietoa lastensuojelusta kerätään vuosittain, mutta tilastot voisivat olla nykyistä huomattavasti kattavammat.

Lastensuojelua tarvitsevilla lapsilla on oikeus laadukkaisiin lastensuojelupalveluihin

Aloite integroidusta lastensuojelujärjestelmästä muistuttaa, että niiden lasten kohdalla, jotka ovat lastensuojelun palveluiden piirissä, on tärkeää varmistua, että lastensuojelulla pystytään takaamaan lasten tarkoituksenmukainen huolenpito. Erityisesti huomiota on kohdistettava palveluiden valvontaan sekä siihen, että lapsilla on konkreettisia keinoja edistää omien oikeuksiensa toteutumista ollessaan lastensuojelun asiakkaita. Aloite muistuttaa myös, että kaikkien lasten, jotka lastensuojelua tarvitsevat, on päästävä lastensuojelun palveluiden piiriin. Euroopan parlamenttiin valittavien edustajien onkin hyvä muistaa, että he ovat keskeisesti vaikuttamassa siihen, että EU tukee toiminnallaan lapsen oikeutta suojeluun.

Kirjoitus on osa Lastensuojelun Keskusliiton eurovaalien blogisarjaa.

Lue blogisarjassa aiemmin julkaistut kirjoitukset:

Osa 1: EU vahvistaa linnoitustaan – yhteinen turvapaikkapolitiikka on paketissa
Osa 2: Euroopan unionin on aktiivisesti torjuttava lapsiköyhyyttä
Osa 3: Euroopan unionin ilmastotyö on lasten ja nuorten tulevaisuuden tae

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje