”Jokaisen lapsen ulottuville” 

Toisen asteen opintojen tärkeyttä nuoren elämälle ei taida kiistää kukaan. Jos lapsen oikeuksien sopimus laadittaisiin nyt, kirjattaisiinko toisen asteen koulutus siihen yhtä velvoittavasti kuin perusopetus kirjattiin vuonna 1989?  

Lastensuojelun Keskusliitto antoi tällä viikolla lausuntonsa hallituksen esityksestä oppivelvollisuuden pidentämiseksi. Keskusliitto kannattaa esitystä ja katsoo sen edistävän lapsen oikeuksien toteutumista.  

Lapsen oikeuksien sopimuksen 28 artikla turvaa lapsen oikeuden opetukseen. Artiklassa käsitellään niin perusopetusta (oltava maksutonta ja pakollista), keskiastetta (saatettava jokaisen lapsen ulottuville) kuin korkea-astetta (saatettava kaikin tarkoituksenmukaisin keinoin kaikkien ulottuville heidän kykyjensä perusteella).  

Lapsen oikeuksien komitea korostaa toisen asteen opintojen tärkeyttä

Sopimus velvoittaa siis tekemään ainoastaan perusopetuksesta pakollista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö toisen asteen opinnot olisi lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta tarpeellisia – päinvastoin, YK:n lapsen oikeuksien komitea on erikseen kiirehtinyt valtioita huolehtimaan siitä, että toisen asteen koulutus on kaikkien ulottuvilla.  

Toisen asteen opintojen merkitys lapsen ja nuoren tulevaisuudelle tunnetaan nykyisin hyvin. Niiden tärkeyttä kiistää Suomessa tuskin kukaan. Kansalaisyhteiskunnan kampanjoidessa maksuttoman toisen asteen puolesta olenkin usein miettinyt, kirjattaisiinko toinen aste lapsen oikeuksien sopimukseen yhtä velvoittavana kuin perusopetus, jos sopimusta valmisteltaisiin vasta nyt. (Toki on niitäkin, jotka epäilevät, että sopimuksen sisältö voisi jopa ohentua nykyisestä, jos sitä päästäisiin rustaamaan uusiksi.)  

Mitä tarkoittaa ”jokaisen lapsen ulottuville”?

Mitä sitten käytännössä tarkoittaa, että toisen asteen koulutus saatetaan kaikkien ulottuville? Yksi näkökulma on taloudellinen – paitsi opetuksen, niin myöskään oppimateriaalien tai vaikkapa joissain maissa käytettävän koulupuvun hinta ei saa olla esteenä opinnoille. Lastensuojelun Keskusliitto pitääkin erityisesti hallituksen esitykseen sisältyvää maksuttomuutta hyvänä asiana.  

Toinen näkökulma liittyy saavutettavuuteen. Koulutustarjonta vaihtelee Suomessa alueittain paljon, ja harvaan asutuilla alueilla osa nuorista joutuu jo nyt muuttamaan vanhempien luota voidakseen opiskella toisella asteella. Erityistä tukea tarvitsevien kohdalla sekä alueellinen että ammattialoittainen kattavuus voi olla paikoin heikko. Mikäli oppivelvollisuuden pidentäminen toteutetaan nykyisen koulutustarjonnan pohjalta, ei saavutettavuuteen liittyvä eriarvoisuus koulumatka- ja majoitustuesta huolimatta täysin poistu.    

Kolmanneksi, toisen asteen koulutuksen tulee olla jokaisen ulottuvilla ilman minkäänlaista syrjintää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opinto-ohjauksessa tunnistetaan jokaisen nuoren toiveet ja taipumukset, eikä esimerkiksi ohjata jollekin alalle nuoren (oletetun) kulttuuritaustan tai etnisyyden perusteella. On syytä muistaa, että syrjintää on myös esimerkiksi kohtuullisten mukautusten epääminen.  

On huomionarvoista, ettei koulutusta koskevassa sopimusartiklassa ole toisen asteen koulutuksen kohdalla vastaavaa kykyihin liittyvää täsmennystä kuin korkea-asteen kohdalla. Tämän voi tulkita niin, että lapsen oikeuksien viitekehyksessä toisen asteen opinnot nähdään tarpeellisena aivan jokaiselle – ja tähänhän lapsen oikeuksien komitean yleiskommenttikin viittaa.  

On valtioiden tehtävä huolehtia siitä, että koulutusjärjestelmä mahdollistaa täyteen potentiaaliin kasvamisen yhdenvertaisesti jokaiselle lapselle ja nuorelle. Tämä ei kuitenkaan täysin toteudu Suomessakaan. Esimerkiksi vammaisjärjestöt ovat huomauttaneet, että vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten koulupolku lähtee usein eriytymään yläasteelle siirryttäessä, mikä taas voi johtaa siihen, että erityisopetusta saaneet siirtyvät muita harvemmin toiselle asteelle.  

Yli puolet 16-vuotiaista kannattaa oppivelvollisuuden pidentämistä

Lastensuojelun Keskusliitto selvitti talvella 16-vuotiaiden nuorten näkemyksiä oppivelvollisuuden pidentämisestä. Nuorille kerrottiin kyselyssä, että hallitus suunnittelee oppivelvollisuuden pidentämistä, mikä tarkoittaisi yhtäältä velvollisuutta opiskella, toisaalta maksuttomuutta. 53 % kyselyyn vastanneista nuorista oli sitä mieltä, että uudistus on hyvä ajatus. 17 prosenttia oli eri mieltä.  

Hieman yllättäen lähes kolmannes kyselyymme vastanneista ei ollut uudistuksesta samaa eikä eri mieltä, vaikka kyseessä on juuri heidän ikäisiään nuoria koskettava asia. On syytä pohtia, ovatko nuoret saaneet asiasta riittävästi tietoa, sillä tieto on edellytys sille, että nuori voi muodostaa ja halutessaan kertoa näkemyksensä.  

Nuorten näkemyksiä tarvitaan, jotta uudistus voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä yhteydessä tulee huomioida erityisesti esimerkiksi vammaiset nuoret ja harvaan asutuilla alueilla asuvat nuoret. YK:n lapsen oikeuksien komitea korostaa, että nuoria tulee kuulla erityisesti heidän koulunkäyntiään haittaavista esteistä.  

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa

Olen vaikuttunut siitä, miten kunnianhimoiset velvoitteet lapsen oikeuksien sopimukseen uskallettiin sisällyttää jo yli 30 vuotta sitten. Silloin perusopetuskin oli vielä paljon useamman lapsen ulottumattomissa, mutta siitä huolimatta sopimuksella luotiin vankka pohja yhdenvertaisuudelle myös toisen asteen osalta.  

En tiedä, millaisen lapsen oikeuksien sopimuksen maailman valtiot saisivat nyt aikaan, vai saisivatko koronakiireiltään minkäänlaista. Iloitsen kuitenkin siitä, että Suomessa vuonna 2020 tunnistetaan ja tunnustetaan toisen asteen opintojen merkitys. Koulutetut nuoret ovat tietysti koko yhteiskunnan etu, mutta uudistus on vahva viesti myös ja ennen kaikkea siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa.