Keskustelua pysyvyydestä lastensuojelussa tarvitaan

Sijaishuolto on lähtökohtaisesti väliaikaista. Tästä huolimatta se voi joidenkin lasten osalta kestää kauan, osalla jopa koko lapsuusiän. Toisille lapsille sen sijaan kasautuu useita paikanvaihdoksia, tuloja, lähtöjä, kotiutumisyrityksiä ja taas lähtöjä. Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä pohdittiin, mitä pysyvyys lastensuojelussa tarkoittaa ja millaisin ratkaisuin sen toteutumista voitaisiin tukea.

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät järjestettiin syyskuun viimeisellä viikolla Turussa teemalla tasavertainen arki. Yhden alaseminaarin aiheena oli pysyvyys lastensuojelussa. Aihetta tarkasteltiin viimeaikaisen kotimaista adoptiota koskevan tutkimuksen sekä kansainvälisen vertailutiedon valossa.

Sijaishuolto viimesijaista ja väliaikaista

Lastensuojelun tehtävänä on aina ensisijaisesti löytää keinot, joilla voidaan tukea lapsia ja perheitä niin, ettei kodin ulkopuolelle sijoittamista tarvita. Niiden lasten kohdalla, jotka syystä tai toisesta kuitenkin sijoitetaan, tulee miettiä, miten sijaishuolto vastaa parhaiten lapsen yksilöllisiin tarpeisiin.

Sijoituksen tarvetta ja perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia arvioidaan Suomessa säännöllisesti vähintään vuosittain. Vaikka sijaishuolto on lähtökohtaisesti väliaikaista, se voi joskus kuitenkin kestää pitkäkin aikoja. Joiden lasten lapsuusaikaan sisältyy sen sijaan useita sijaishuoltoon tuloja, lähtöjä ja kotiutumisyrityksiä.

On tärkeää keskustella avoimesti siitä, millaisin keinoin näille lapsille voidaan parhaiten rakentaa turvallinen lapsuus ja mahdollistaa samalla tärkeiden ihmissuhteiden ylläpito.

Selkeämmät aikaraamit sijoituksen keston arvioinnille

Monissa maissa on asetettu selkeä aikaraja sille, milloin pysyvyyden suunnitteluun tai pysyvän ratkaisun tekemiseen on ryhdyttävä. Myös muissa Pohjoismaissa on Suomea selkeämmät aikaraamit sijoituksen keston arvioinnille; Norjassa ne on kirjattu lain tasolle (Julia Kuokkasen esitys).

Englanninkielisissä maissa pysyvyyden suunnittelu otetaan huomioon jo sijaishuollon alkuvaiheessa. Esimerkiksi Englannissa suunnitelma sijaishuollon arvioidusta kestosta on tehtävä jo puolen vuoden aikana sijoituksen alkamisesta. Emeritusprofessori Andy Bilson kuitenkin alleviivasi lastensuojelupäivillä, että kyse on nimenomaan suunnitelman tekemisestä, ei vielä lopullisesta päätöksestä.

Englannissa pitkäaikaisen sijoituksen vaihtoehtona on adoptio, jopa vastentahtoisesti toteutettuna. Sosiaalityön professori Tarja Pösö muistutti esityksessään, että tämänkaltaisia ratkaisuja toteuttavissa maissa julkisen vallan rooli on erilainen kuin Suomessa. Hän peräänkuulutti, että suomalaisessa pysyvyyskeskustelussa tulisi selkiinnyttää pitkäkestoisiksi tarkoitettujen sijoitusten ja julkilausutun väliaikaisuuden välistä suhdetta.

Voisiko ajallisen ulottuvuuden selkeämpi huomiointi tarjota keinon siihen? Jos myös Suomessa kiinnitettäisiin systemaattisemmin huomiota pysyvyyden suunnitteluun, saataisiinko myös vanhemmille tarjottavan tuen ja palvelujärjestelmän toimivuutta parannettua?

Keskeisenä pulmana sijaishuollon väliaikaisuuden ja perheiden jälleenyhdistämistyöskentelyn suhteen on puutteet vanhemmille tarjottavan tuen ja palveluiden saatavuudessa ja koordinoinnissa. Vanhempien asiakassuunnitelmien laadinnassa on puutteita. Samalla tulisi huolehtia siitä, että vanhemmat pääsevät tarvitsemansa tuen piiriin silloin kun sen on tarpeen.

Pysyviä ratkaisuja on muitakin kuin adoptio

Yksi tapa turvata pysyvyys voi olla adoptio tai avoin adoptio (ks. Eveliina Heinonen 2018). Adoptio voi asettua vaihtoehdoksi silloin, kun huoltajuuden siirtäminen on lapsen edun mukaista ja asianosaiset ovat siihen halukkaita. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa adoptiovaihtoehtojen käytön lastensuojelussa, ja Tampereen yliopiston tutkimus (Laine, Ujula ja Pösö 2018) osoittaa, että niitä myös käytetään.

Nuoret itse ovat nostaneet esille, että joissakin tilanteissa selkeä päätös sijoituksen jatkumisesta täysi-ikäisyyteen asti olisi rakentavinta, sillä se lopettaisi vuosittain tehtävät arvioinnit. Adoptio ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto, vaan pitkäkestoinen sijoitus voidaan mahdollistaa muullakin tavoin. Keskustelua vaihtoehdoista tarvitaan lisää.

Brittiläisessä lastensuojelujärjestelmässä adoption vahvistamisella on ollut myös ei-toivottuja seurauksia, kertoi Andy Bilson. Esimerkiksi adoptioiden lisäämisen yksi päätavoite, sijaishuoltoon tulevien lasten määrän väheneminen, ei ole toteutunut (ks. Bilson). Pysyvyydestä käytävä keskustelu täytyykin asemoida aina vallitsevaan kontekstiin ja huomioida erityiset järjestelmäpiirteet ja sen takana ovat kulttuurisen erot ja historialliset perinteet.

Tarvitaan tietoa ja keskustelua

Pysyvyyskeskustelu kytkeytyy syvälle lastensuojelujärjestelmän perusperiaatteisiin. Kun siitä keskustellaan, tulisi tarkastella myös lastensuojeluun liittyvän päätöksenteon rakenteita ja logiikkaa: millä tavoin esimerkiksi päätettäisiin mahdollisesta pysyvästä tai pitkäaikaisesta sijoituksesta?

Keskustelun tueksi tarvitaan tietoa. Meiltä puuttuu kattava tietopohja nykyisestä tilanteesta ja toimintatavoista. Tarvitaan ymmärrystä siitä, miksi Suomessa kodin ulkopuolelle sijoitettavien lasten osuus kasvaa nimenomaan nuorisoikäisten osalta ja miksi perheiden jälleenyhdistäminen takkuaa, vaikka lainsäädännössä siihen on vahva velvoite.

Asian tarkastelu lapsen aikakehyksestä käsin olisi välttämätöntä. Nuoret itse ovat pohtineet, miten roikkuminen epätietoisuudessa voitaisiin välttää silloin, kun kasvatuskumppanuus on toimiva ja asianosaiset ovat tyytyväisiä.

Voisiko Suomen lastensuojelujärjestelmä tarjota enemmän joustoa ja vaihtoehtoja?