Hyppää sisältöön

Kohtaamisia – Nuorten toivomat uudistukset lastensuojelulle eivät ole vaikeita 

Lastensuojelu
Blogit
29.9.2017
Kohtaamisia – Nuorten toivomat uudistukset lastensuojelulle eivät ole vaikeita 

Valtakunnallisiin lastensuojelupäiviin liittyen järjestettiin lastensuojelun asiakkuudessa oleville tai olleille nuorille oma tilaisuus 1.9. Helsingin kaupungin Toimintakeskus Hapessa. Näissä nuorten tapaamisissa päädytään aina keskustelemaan lapsen tai nuoren ja työntekijän kohtaamisesta. 

Nuoret toivovat, että lastensuojelun työntekijät katsoisivat silmiin ja olisivat iloisia nähdessään nuoren. Että työntekijät tutustuisivat nuoreen itseensä, eikä vain hänen papereihinsa. Että työntekijä huomioisi nuoren kokonaisuutena, muistaisi, että asiakirjoihin kirjattu ei ole koko totuus nuoren elämästä. Että työntekijä kuuntelisi ja olisi kiinnostunut.

Hyvä sosiaalityöntekijä on iloinen. En tarvitse sääliä, vaan innokasta selvittämistä löytääkseni muita teitä onnellisempaan elämään, sanoi eräs Nuorten Päivään osallistunut.

Lastensuojelun rakenteilla ja resursseilla todella on väliä, mutta myös se, miten sinä nuoren omana työntekijänä toimit ja kuinka paljon annat tilaa nuoren äänelle, on tärkeää. Nuorten toiveet ja odotukset sosiaalityöntekijöiden kohtaamiseen eivät vaadi isoja kehittämishankkeita. Arvokkuuden kokemus syntyy siitä, kun tulee nähdyksi ja kuulluksi sekä kokee itsensä osalliseksi ja tarpeelliseksi.

Kohtaamisesta on puhuttu myös koulutuspäivillä monta kertaa, mutta jotenkin tuntuu, että viesti ei tavoita kuulijoita. Hyvään kohtaamiseen tarvitaan sekä ammattilaisen taitoja että kohtaamista tukevia rakenteita. Miten saisimme luotua kulttuurin, jossa jokainen kantaisi vastuuta kohtaamisista?

Työntekijän näkökulmasta kohtaaminen on paitsi silmiin katsomista, hymyilemistä, ilahtumista, kuuntelemista ja muistamista, myös vaikeiden asioiden puheeksi ottamista ja rajojen asettamista. Nuoren näkökulmasta kuitenkin erityisesti näissä vaikeissa tilanteissa korostuu kunnioittava kohtaaminen, ystävällisyys ja kuunteleminen. Kannattaa vaalia ajatusta meistä.

Johdon näkökulmasta asiakkaiden hyvä kohtaaminen on sen turvaamista, että työntekijät pysyvät tehtävässään ja ovat motivoituneita. Asiakkaan ja työntekijän hyvä kohtaaminen on luottamuksen rakentamista, mikä vaatii aikaa ja sitä, että työntekijä ei jokaisella tapaamisella vaihdu.

Sekä työntekijän että johdon näkökulmasta nämä hyvän kohtaamisen edellytykset ovat asioita, jotka kuuluvat oman työtehtävän perusasioihin. Niiden toteuttamisen ei siis pitäisi olla vaikeaa.

Nuorten Päivää olivat järjestämässä Helsingin kaupungin kehittäjäryhmät Stadin vahvat vaikuttajat, Mitä sulle kuuluu? -ryhmä, Nuorten vaikuttajaryhmä sekä Pesäpuu ry ja Osallisuuden aika ry. 

Video Nuorten Päivästä

Kuvat Nuorten Päivästä

Tommi Laition puheenvuoro ”Lasten ja nuorten kunta” Valtakunnallisilla lastesuojelupäivillä

PS. Jos rakenteet ja käytettävät olevat resurssit ovat sellaiset, että et pysty tekemään työtäsi niin, että voisit käyttää aikaa riittävästi lasten ja nuorten henkilökohtaisiin lakisääteisiinkin tapaamiseen, voit lasten oikeuksien ajajana harkita sosiaalihuoltolain 48 §:n mukaisen epäkohtailmoituksen tekemistä.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje