Lapsen ehdoilla – pienten lasten osallisuutta tukemassa adoptio- ja sijaisperheissä
Salla Tavio pohtii Pienten lasten turvallinen osallisuus -blogisarjan kirjoituksessaan, miten pienten lasten osallisuutta voi työntekijänä tukea adoptio- ja sijaisperheissä.
Koen olevani onnekas ja etuoikeutettu saadessani kohta jo lähes 30 vuoden ajan kohdata perheitä, vanhempia ja lapsia, erilaisista lastensuojelun positioista. Olen ollut sekä palvelun tuottajan että ostajan roolissa. Olen ollut sekä esimiesasemassa että ruohonjuuritasolla. Ruohonjuuritason työskentely perheiden kotona on parasta ja sytyn siitä aina uudelleen!
Lasten identiteetin ja perheeseen integroitumisen tukeminen adoptioperheissä
Adoptioperheissä käyn harvemmin, mahdollisesti vain kerran vuodessa. Koen luontevaksi ja varsinkin pienen taaperon kohdalla turvalliseksi tavaksi ilmaista kiinnostukseni lasta kohtaan hänen vanhempiensa kautta, ellei lapsi itse ole halukas ottamaan kontaktia. Yritän rauhallisella olemuksellani, ystävällisillä ilmeilläni, kehon kielelläni viestittää hyväksyntääni. Olen käytettävissä suoraan lapselle, mutta en halua tunkeilla, enkä herättää turvattomuuden tunnetta.
Osa kansainvälisesti adoptoiduista lapsista tarvitsee ensisijaisesti sen oppimista, että lastenkotitaustan jälkeen heillä on perhe, johon muodostaa kiintymyssuhdetta. Onnistumiseksi voi laskea sen, että lapsi vierastaa minua kotikäynnillä ja ilmaisee päättäväisesti, että hän tietää mikä on hänen perheensä ja sosiaalityöntekijä ei siihen kuulu.
Toisinaan riittää, että lapsi on läsnä valitsemallaan tavalla ja että hän voi kokea olonsa turvalliseksi. Jos lapsi haluaa, olen valmis leikkimään, pelaamaan, lukemaan, juttelemaan tai viettämään hänen kanssaan aikaa kahden kesken, mutta en edellytä sitä. Osa lapsista odottaa minua innokkaasti vuosittaiselle käynnille ja muistaa yksityiskohtaisesti, mitä viimeksi teimme.
Adoptioperheissä keskeistä on tukea lapsen identiteettiä ja integroitumista uuteen perheeseen ja kulttuuriin. Oleellista on, että lapsen alkuperästä ja juurista voidaan puhua lapsen kuullen avoimesti ja kunnioittavaan sävyyn. Koen olevani avuksi, kun lapsen kuullen keskustelemme olosuhteista, mistä lapsi on tullut ja millaista hoivaa tai sen puutetta hän on joutunut kokemaan ja miten se näkyy hänessä. Empaattisesti ja kunnioittavasti. Avoimuus voi auttaa lasta eheytymään. Integroituessaan uuteen perheeseen, maahan ja kulttuuriin hänen ei tarvitse hylätä ja unohtaa vanhaa tullakseen osaksi uutta.
Hienoimpia hetkiä on, kun vanhemmat kertovat lapsen leikin kautta käyneen läpi hänelle tapahtuneita asioita. Leikissä lapsi on esimerkiksi esittänyt itseään hylättynä vauvana, ja adoptiovanhempi esittänyt hänet löytävää aikuista. Adoptiovanhempi ei voi liikaa liioitella sitä ilahtumista, kun hän löytää pienen vauvan hylättynä tien viereltä (olohuoneen lattialta) ja haluaa heti viedä lapsen turvaan sairaalaan, poliisilaitokselle tai lastenkotiin (olohuoneen sohvalle). Leikin ja toistojen kautta lapsi saa vahvistusta sille, että hän on arvokas ja merkityksellinen, hänen elämällään on väliä.
Perhehoitoon sijoitettu lapsi on arvokas juuri sellaisenaan kuin on
Työskentelyni sijaisperheissä on luonteeltaan intensiivistä ja laaja-alaista. Tuettavaan kokonaisuuteen kuuluvat sijaisperheiden vanhemmat, heidän biologiset lapsensa, sijoitettu lapsi tai lapset sekä lasten biologiset vanhemmat ja mahdollisesti muutakin lapselle läheistä sukua.
Lapsen sijoitus perhehoitoon voi olla lyhytaikaista eli kriisiluontoista tai pitkäaikaiseksi suunniteltua. Perhehoito voi kestää lapsen aikuisuuteen asti. Sijoitettu lapsi ansaitsee saada paikkansa rakastettuna perheenjäsenenä, samanarvoisena kuin muut. Kiintymyssuhteen muodostuminen lapsen ja sijaisvanhempien välille ei aina ole helppoa, mutta onnistuessaan palkitsevaa. Oma työroolini on parhaimmillaan silloin, kun saan mahdollisuuden tukea kaikkia osapuolia ja olla tietoinen siitä, että jokaisella ihmisellä oma tulokulmansa.
Haluan välittää lapselle kokemuksen, että pidän hänestä juuri sellaisena kuin hän on. Haluan hänen tuntevan, että tykkään hänen molemmista vanhemmistaan ja haluan olla kaikkien kanssa tekemisissä ja avuksi. Sijaisvanhemmilla on usein täysi työ keskittyä uuteen elämäntilanteeseen ja tukea perheeseen tullutta lasta integroitumaan kodin tavoille ja tottumuksille. Biologisilla vanhemmilla on oma suru- ja luopumistyönsä tehtävänä. Samaan aikaan käynnistyvät lapsen ja biologisten vanhempien tapaamiset. Tunnen empatiaa kaikkia osapuolia kohtaan. Jos minulla on mahdollisuus olla kannattelemassa heitä, teen sen mielelläni.
Perhehoidon työssä koen tärkeäksi muodostaa oman suhteen lapsen kanssa. Se vaatii aikaa, pysähtymistä lapselle äärelle, hänen kuuntelemistaan, yhdessä puuhastelua. Jos ja kun lapsi voi ajan kanssa kokea minut turvalliseksi ja tutuksi ihmiseksi sekä uskoa, että minä olen ja pysyn ja välitän, silloin hänen oma osallisuutensa voi päästä oikeuksiinsa.
Kun pohdit työssäsi pienten lasten turvallista osallisuutta, voit lähestyä asiaa näillä apukysymyksillä:
- Mikä on työni fokus/tarkoitus juuri tässä perheessä?
- Mikä tulee olemaan työni intensiivisyys jatkossa juuri tämän perheen ja lapsen kanssa?
- Millainen persoona tällä lapsella vaikuttaa olevan? Millaiset valmiudet hänellä on tulla kontaktiin?
- Mitä lapsi itse toivoo tai vaikuttaa toivovan?
- Mikä on lapsen tämänhetkinen elämäntilanne? Onko hän muodostamassa juuri kiintymyssuhdetta uuteen perheeseen vai onko hänen elämänsä vakiintunut?
Kirjoittaja: Salla Tavio, Pelastakaa Lapset ry
Salla on koulutukseltaan VTM, työnohjaaja ja PRIDE-valmentaja, hän on työskennellyt pitkään lastensuojelun työtehtävissä ensin kunnallisella puolella ja viimeiset 17 vuotta järjestöpuolella. Nykyisessä työssään Pelastakaa Lapset ry:llä hänen toimenkuviinsa kuuluvat kansainväliset adoptio- sekä kotimaiset sijaishuollon prosessit palveluntuottajan roolissa. Työhön kuuluu mm. valmentaa sijaisvanhemmiksi haluavia, antaa adoptioneuvontaa kansainvälisessä adoptiossa, sekä lisäksi tehdä asiakasperheissä seurantaa ja tukityöskentelyä ja kirjoittaa erilaisia lausuntoja ja raportteja.
Pienten lasten turvallinen osallisuus -blogisarja kokoaa yhteen ammattilaisten näkökulmia ja vinkkejä pienten lasten parissa toimimiseen. Yhteistä kaikille kirjoituksille on turvallinen osallisuus, jota tarkastellaan eri toimintaympäristöistä käsin. Kaikista vuoden aikana julkaistuista blogiteksteistä kootaan yhteinen julkaisu.
Blogisarjan aiemmat kirjoitukset:
Viisi tärkeää asiaa lapsen osallisuudesta koronatilanteessa (01.06.2020)
Hei, leiki mun kanssa? (15.06.2020)
Kun on turvassa, tulee kuulluksi ja kohdatuksi (13.08.2020)
Superhampsteri ja onnen rapupiiraset – Kokemuksia väkivaltatyön avopalvelun lapsityöstä (14.09.2020)
Lapsilta opittua: kokemuksia turvallisesta osallisuudesta (15.10.2020)
Kommentit (0)