Lapsen oikeuksien vahvistaminen on hyvinvointialueiden yksi tärkeimmistä tehtävistä
Hyvinvointialueiden tehtävänä on tukea monipuolisesti lapsia, nuoria ja perheitä etenkin silloin, kun elämässä tapahtuu jotain yllättävää. Se, miten hyvin tällaisessa tilanteessa lapsen oikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta, on pitkälti hyvinvointialueiden päättäjien, viranhaltijoiden ja myös työntekijöiden käsissä.
Kun puhumme hyvinvointialueista, puhe kääntyy usein melko nopeasti talouteen. Hyvinvointialueilla on mittavat tavoitteet talouden tasapainottamiseen. Tilanne on vakava, eikä sitä ole syytä vähätellä. Väestön ikääntyessä tarve sote-palveluille kasvaa entisestään. Tässä ajassa on kuitenkin muistettava, että jokaisen euron takana on ihmisiä, lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat apua. Hyvinvointialueilla on välttämätöntä varmistaa, että lasten ja nuorten palvelut on riittävästi resursoitu. Vain näin voidaan varmistaa lapsen oikeuksien toteutuminen.
Hyvinvointialueilla on velvollisuus edistää lapsen oikeuksia
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on Suomessa voimassa lakina, mikä tarkoittaa, että hyvinvointialueiden on edistettävä lapsen oikeuksien toteutumista. Aluevaltuustoissa, lautakunnissa ja jaostoissa on selvitettävä valmisteltavan päätöksen lapsivaikutukset aina, kun asialla on merkittäviä vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Arviointi kertoo, millaisia hyötyjä tai haittoja erilaisilla lapsiin kohdistuvilla päätöksillä aiheutetaan.
Lapsibudjetointi on toinen keino edistää lapsen oikeuksia. Lapsibudjetoinnissa hyvinvointialueen talousarviota tarkastellaan lapsen oikeuksien näkökulmasta. Näin saadaan tietoa, minkä verran lapsiin ja nuoriin on kohdistettu julkisia varoja sekä millaisia vaikutuksia näillä panostuksilla on saatu aikaan. Lapsivaikutusten arviointi linkittyykin vahvasti lapsibudjetointiin.
Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet ovat pilotoineet lapsibudjetointia. Näiden pilottien pohjalta kootut tulokset ja kokemukset julkaistaan joulukuun puolivälissä. Toivottavaa on, että lapsibudjetoinnin kehittäminen jatkuu pilottien oppien pohjalta.
Dialogin avulla kohti lapsi- ja perhemyönteisempää hyvinvointialuetta
Lastensuojelun Keskusliitto, Varsinais-Suomen hyvinvointialue ja Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt järjestivät elokuun lopulla Turussa Erätauko-säätiön fasilitoimat dialogit, joiden tavoitteena oli vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista. Aluevaltuutetut, kokemusasiantuntijat, hyvinvointialueen ja kuntien työntekijät sekä johto, järjestöjen edustajat ja tutkijat kokoontuivat kolmen teeman ympärille: 1) varhainen tuki, 2) lastensuojelun palvelut ja 3) yhdenvertaiset palvelut maahan muuttaneiden näkökulmasta. Paikalla oli noin 40 ihmistä monenlaisista taustoista.
Jokaisen dialogin alussa kuultiin keskusliiton alustukset, jotka johdattelivat aiheeseen. Erätauko-keskustelua käytiin jokaisen keskustelijan kokemusten kautta. Vaikka tavoitteena ei ollut suorien ratkaisujen etsiminen, niin keskusteluissa syntyi myös ideoita, joita voi viedä eteenpäin päätöksenteossa:
- Tarvitaan lisää joustavuutta palveluihin, jotta voidaan tukea perheitä yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Vaikuttavaa apua lasten tarpeiden mukaan on tarjottava oikea-aikaisesti, ammattitaidolla ja aidosti kuuntelemalla.
- Kokemusasiantuntijoita ja asiakasraateja tulee käyttää enemmän, jotta asiakkaan ääni saadaan paremmin ohjaamaan palvelujen kehittämistä.
- Tarjotaan vieraskielisille infopaketteja esimerkiksi lastensuojelusta ja turvakodeista heidän omalla kielellään.
- Hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen on toimittava yhdessä. Hyvinvointialueella on oltava tuntuma alueen järjestöihin, jotta niiden tarjoaman toiminnan piiriin voidaan ohjata.
Erätauko-keskustelut saivat kiitosta erityisesti siitä, että varsin moninainen joukko toimijoita koottiin yhteen, mikä mahdollista uusien näkökulmien ja oivallusten syntymisen. Kokemusnuorten ja -vanhempien antama tieto koettiin myös erittäin tärkeäksi.
Olisiko seuraavaksi vuorossa sinun hyvinvointialueesi?
Lastensuojelun Keskusliitto jatkaa mielellään dialogin käymistä ja ihmisten tuomista yhteen lapsen oikeuksien edistämiseksi sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Jokainen hyvinvointialue voi toimia lapsiystävällisemmin. Olemme käytettävissä, mikäli teillä on kiinnostusta lähteä kanssamme järjestämään lapsen oikeuksien dialogitilaisuutta. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!
Kommentit (0)