Lapsen suojelun tehtävää tulisi kirkastaa

Jokaisella lapsella on oikeus suojeluun. Jos vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapselleen riittävän hyvää vanhemmuutta ja turvallisia kasvuolosuhteita, on yhteiskunnalla velvollisuus toimia. Tämä yhteiskunnan suojelutehtävä koskee kaikkia lasten ja perheiden kanssa toimivia ammattilaisia, mutta erityinen velvollisuus ja valta on lastensuojelun ammattilaisilla. Lastensuojelun lainsäädännön kokonaisuudistuksessa on tärkeä pitää kirkkaana lasten suojelun tehtävä ja vastuut.

Riittävän hyvä vanhemmuus tarkoittaa lapsen kannalta vastuullista aikuisuutta, jossa lapsi pystyy luottamaan siihen, että hänestä ja hänen asioistaan pidetään huolta eikä aikuisen haitallinen käytös ja toiminta aiheuta lapselle arkeen turvattomuutta ja ennakoimattomuutta. Lapselle on erityisen vahingollista tulla sellaisen henkilön kaltoinkohtelemaksi, josta hän on kaikkein riippuvaisin. Osa lapsista altistuu toistuvasti vanhempansa arvaamattomalle ja vahingoittavalle käyttäytymiselle, ja sen lisäksi he usein joutuvat elämään ristiriidassa peitellessään perheensä sisäisiä ongelmia. Pitkään jatkunut stressi vaikuttaa neurobiologiseen kehitykseen, jolla on suorat vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja myöhempään elämässä selviytymiseen. (Söderholm & Kivitie-Kallio 2012; Lehtola ym. 2016.)

Lastensuojelun velvollisuus on huolehtia lasten asemasta ja oikeuksista

Lastensuojelulla on lakiin perustuva velvollisuus ja valta huolehtia kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten asemasta ja oikeuksista. Tämä velvollisuus perustuu Suomen perustuslakiin ja ihmisoikeussopimuksiin. Lapsen oikeuksien yleissopimus on maailman laajimmin ratifioitu YK:n ihmisoikeussopimus, ja sen noudattamiseen on sitoutunut 196 valtiota. Tämä kertoo, että vaikka valtioilla voi olla moniin asioihin hyvinkin erilaisia näkemyksiä, on olemassa yhteisymmärrys, että lapsilla on oikeus aivan erityiseen suojeluun ja huolenpitoon.

Sopimuksen 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskeva lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. (Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989).  Suomessa lastensuojelun toimintaa säätelee lastensuojelulaki. Vanhemmilla on aina ensisijainen vastuu omista lapsistaan ja toimenpiteissä noudatetaan lievimmän puuttumisen periaatetta.

Ensisijaista on lapsen etu

Lastensuojelu on tasapainottelua vapaaehtoisuuden ja kontrollin välillä. Lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimiin on ryhdyttävä viipymättä, kun lastensuojelun tarve on todettu. Laissa määritellään, että tukitoimien tavoitteena on edistää lapsen myönteistä kehitystä sekä vahvistaa vanhempien kasvatuskykyä, ja että tukitoimet ovat aina ensisijaisia huostaanottoon ja sijoitukseen nähden. (Lastensuojelulaki 2007/417).

Tuen ja kontrollin yhdistämisen tehtävä ei ole helppo, mutta se on olennainen.

Kaikessa lastensuojelussa pyritään vahvasti yhteistyöhön koko perheen kanssa. Tämän saavuttaakseen ammattilainen usein tasapainoilee löytääkseen oikeanlaista tukea ja samaan aikaan käyttää kontrolloi, että lapsi on perheessä turvassa. Tuen ja kontrollin yhdistämisen tehtävä ei ole helppo, mutta se on olennainen. Viranomaisen on tunnistettava tilanteet, joissa lapsen etu edellyttää interventioita vanhemman tai lapsen vastustuksesta huolimatta.

Lastensuojelullisten toimenpiteiden tavoitteena on tukea asiakkaan muutosprosessia ohjauksellisten ja dialogisesti reflektoivien työskentelymenetelmien avulla. Samaan aikaan, kun lapsen etua ja toimenpiteitä harkitaan lapsen ja perheen osallisuutta korostaen, erityisen suojelutehtävän toteuttaminen saattaa johtaa niin sanottuun perusoikeuksien ristiriitaan, jossa joudutaan punnitsemaan vastakkain olevia oikeuksia. Jos lapsen etu ei vanhempien kasvatuksessa ja huolenpidossa toteudu, yksityis- ja perhe-elämän suoja joutuu väistymään.  Lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa viranomainen puuttuu aina jossain määrin kansalaisen yksityiselämän suojaan. Perheen perustuslaillisiin oikeuksiin puututaan tilanteessa, jossa lapsen turvallisuus, hyvinvointi, kasvu ja kehitys vaarantuvat perheen haitallisten toimintamallien seurauksena.

Lastensuojelun avohuollon merkitys ja haasteet

Sosiaalihuoltolain uudistuksessa (2015) raja lastensuojeluun siirtyi, kun osa avohuollon tukitoimista oli mahdollista tarjota myös sosiaalihuoltolain mukaisena tukena ja lastensuojelun asiakkuus ei alkanut vielä palvelutarpeen arvioinnin aikana. Rajapinta sosiaalihuoltolain mukaisten lapsiperheiden palveluiden ja lastensuojelun avohuollon välillä on kuitenkin ollut liukuva ja epäselvä ja se vaihtelee jopa perhekohtaisesti (esim. Lappalainen ja Varvas 2022). Toistaiseksi lastensuojelun ja perhesosiaalityön asiakkuuden syistä ei ole kattavia tilastoja.

Viime vuosien systeemisen lastensuojelun kehittäminen on ollut pyrkimys vastata siihen, että apua tarjotaan perheelle dialogisella työotteella.

Lastensuojelun avohuollon toimivuuteen vaikuttaa se, kuinka paljon tosiasiallisesti pystytään tekemään intensiivistä lapsen ja perheen tarpeisiin vastaavaa työtä. Tutkimuksissa on tuotu esille, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä moni kokee, että asiakkaat jäävät vaille tarvitsemaansa tukea (Heino 2016; Wilén 2018; Holmi & Kekkonen 2023). Täysin marginaaliseen asemaan palveluvalikossa ovat jääneet erilaiset perhekuntoutuksen tai esimerkiksi ammatillisen perhehoidon saatavuus yhdessä lapselle ja vanhemmalle (ks. Heino 2016). Avohuollon merkitystä on myös pohdittu siitä näkökulmasta, että kuinka vaikuttavaa tuki on, jos sitä ei oteta vastaan.  Pekkarisen (2016) tutkimus lastensuojelun asiakirjoista nostaa esiin havainnon, että vain puolessa huostaanottoon johtaneissa tilanteissa perheiden kanssa työskenneltiin intensiivisesti ja tukea tarjottiin usein erimielisyyden vallitessa.

Lastensuojelun avohuollon haasteellisuudessa näkyykin usein tuen vastaanottamisen ja erimielisyyden esteitä. Viime vuosien systeemisen lastensuojelun kehittäminen on ollut pyrkimys vastata siihen, että apua tarjotaan perheelle dialogisella työotteella. Mutta kysymys on myös tätä laajempi. Lastensuojelun avohuollon tavoite tukea lasta ja vanhempia niin, että vältyttäisiin sijoituksilta, vaatisi todella paljon enemmän panostusta intensiivisiin avohuollon tukitoimiin.

Lastensuojelun kokonaisuudistuksessa on päätettävä erilaisten mahdollisuuksien välillä. Tahdotaanko pysyä laajassa lapsi ja perhepalveluihin -orientoituneessa lastensuojelun mallissa, jossa on myös vaikuttava lastensuojelun avohuolto? Tällöin olisi kirkastettava sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välinen rajapinta ja asiakkuuden määrittelyt.  Vai halutaanko siirtyä kohti riskiorientoituneempaa mallia, jossa lastensuojelun tehtävä on viimesijainen turvaaminen ja suojelu, muuta oheislainsäädäntöä unohtamatta?

Lastensuojelun kokonaisuudistuksessa: 

• Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun paikan pitää olla selkeästi määritelty.
• Tulee olla tarkasti määritelty, kenellä on vastuu niistä lapsista, jotka jäävät lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun ulkopuolelle.
• Virkavastuuta tulee kirkastaa. Jokaiselle ammattihenkilölle tulee olla selvää, mistä oma virkavastuu alkaa ja mihin se päättyy. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun kontrollitehtävään kuuluva vastuu tulee olla määritelty.

Koko Lastensuojelun visiota etsimässä -blogisarjan löydät täältä.

Lähteet:

Heino, T., Hyry, S., Ikäheimo, S., Kuronen, M. & Rajala, R. (2016) Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset: HuosTa-hankkeen (2014–2015) päätulokset (julkari.fi)

Heinonen, H. (2016) Lastensuojelu ja lapsen etu. Teoksessa Törrönen, M., Hänninen, K., Jouttimäki, P., Lehto-Lundén, T., Salovaara, P & Veistilä M. (toim.) Vastavuoroinen sosiaalityö. Gaudeamus.

Holmi, L. & Kekkonen, E. (tulossa 2023) Lasten suojelemisen nykytila ja tulevaisuus. Selvitys kuntien ja kuntayhtymien lasten ja perheiden sosiaalihuollon tai lastensuojelun asiakastyön ammattilaisten näkemyksistä lastensuojelun ja lasten suojelemisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Lastensuojelun Keskusliitto ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 1/2023.

Lastensuojelulaki 417/2007

Lappalainen, M. & Varvas, L. (2022) Keitä ovat perhesosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon asiakkaat? Asiakkuuden kriteerien määrittyminen ammattilaisten perusteluissa palvelutarpeen arvioinnin yhteenvedoissa. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.  https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202201191431

Lehtola, S., Tuulari, J.J., Karlsson, L., Parkkola, R., Karlsson, H. & Scheinin N.M. (2016) Miten varhainen stressi vaikuttaa aivojen kehitykseen? (pdf) Katsaus. Duodecim.

Pekkarinen E. (2016) Toivottu, kiistelty ja torjuttu: lastensuojelun avohuolto huostaanottoasiakirjoissa teoksessa Enroos, R., Heino, T. & Pösö, T. (toim.) Huostaanotto: lastensuojelun vaativin tehtävä. Vastapaino.

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301

Söderholm, A. & Kivitie-Kallio, S. (2012) Lapsen kaltoinkohtelu. Söderholm, A. & Kivitie-Kallio, S. (toim.) Duodecim.

Wilén, L. (2018) Kohtaamisia? – lastensuojelun arki työntekijöiden näkökulmasta. Mitä kuuluu lastensuojelu? -julkaisusarjan 2. osa. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 4/2018.

Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989)

Lastensuojelun visiota etsimässä -blogisarja on Lastensuojelun Keskusliiton asiantuntijoiden näkemyksiä eri teemoista, joita tulisi ottaa huomioon keskustelussa lastensuojelun kansallisesta visiosta ja lastensuojelun lainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Blogisarja ilmestyy noin kahden viikon välein.

Blogisarjaa kirjoittavat Lastensuojelun Keskusliiton asiantuntijat Annukka Paasivirta, Laura Holmi, Elina Kekkonen, Jonna Lindqvist, Johannes Jahnukainen, Kirsi Hokkila ja Riikka Westman.