Hyppää sisältöön

Lapset ja nuoret SIB –ohjelman tukeen ollaan erittäin tyytyväisiä – ’Koen etten ole yksin’

Lastensuojelu
Lapsen arki
Osallisuus
Blogit
23.8.2024
Lapset ja nuoret SIB –ohjelman tukeen ollaan erittäin tyytyväisiä – ’Koen etten ole yksin’

Kevään 2024 asiakaskyselyn tulokset osoittivat, että Lapset ja nuoret SIB –ohjelman kautta saatu kokonaisvaltainen tuki on vaikuttanut merkittävästi ohjelmassa mukana olevien lasten, nuorten ja perheiden elämään. Lähes kaikki vastaajat kertoivat ohjelman kautta saadun tuen vaikuttaneen myönteisesti hänen tai koko perheen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Yli 90 % vastaajista kertoi tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi ohjelman aikana.

Lapset ja nuoret SIB-ohjelma toteutti keväällä 2024 vuosittaisen asiakaskyselyn, jonka avulla saatiin mahdollisuus kuulla kaikissa osahankkeissa mukana olevien nuorten ja perheiden kokemuksia ohjelman toiminnasta ja sen vaikutuksista.  Kyselyyn saatiin nuorilta ja perheiltä 102 vastausta.  Lapset, nuoret ja perheet saavat ohjelmassa pitkäaikaisen rinnallakulkijan, oikea-aikaisia palveluita sekä tarpeisiin pohjautuvaa ryhmä- ja vertaistoimintaa.

Yli 90 % kokee Lapset ja nuoret SIBin tuen vaikuttaneen myönteisesti hyvinvointiinsa 

Kyselyssä asiakkaita pyydettiin arvioimaan rinnallakulkijan merkitystä ja SIB-ohjelman kautta saatua tukea vastaamalla väittämiin asteikolla ”Täysin samaa mieltä” – ”Täysin eri mieltä”. Yli yhdeksän kymmenestä vastaajasta arvioi, että rinnallakulkija ymmärtää hänen tai hänen perheensä kokonaistilanteen ja on ottanut huomioon hänen tai hänen perheensä yksilölliset tarpeet. 

 92 % vastaajista arvioi, että hän tai hänen perheensä on tullut kuulluksi ja kohdatuksi rinnallakulkijan kanssa, ja 96 % vastasi, että pystyy luottamaan rinnallakulkijaan. Lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta arvioi saaneensa rinnallakulkijan avulla tarvitsemansa palvelut. 

94 % vastaajista arvioi SIB-ohjelman kautta saadun tuen vaikuttaneen myönteisesti hänen tai hänen perheensä hyvinvointiin ja jaksamiseen. Lähes yhdeksän kymmenestä vastasi, että ilman SIBin tukea hänen tai hänen perheensä asiat olisivat huonommin, ja että usko parempaan tulevaisuuteen oli vahvistunut SIBin kautta saadun tuen avulla. 

”Valtava merkitys kaiken kaikkiaan”

Kyselyssä asiakkaita pyydettiin kertomaan, miten SIB-toiminta kokonaisuudessaan oli vaikuttanut hänen tai hänen perheensä elämään ja hyvinvointiin. Vastauksia kysymykseen saatiin 56.  

Eniten asiakkaiden vastauksissa nostettiin esille rinnallakulkijalta saadun tuen merkitys. Rinnallakulkija on ollut ihminen, joka on tukenut, auttanut, lisännyt tietoisuutta eri palveluista ja tukimuodoista ja vain kulkenut rinnalla. Rinnallakulkija on ollut nuorille ja perheille luotettava ihminen, jolle voi puhua, joka ymmärtää ja jonka kanssa tulee aidosti kuulluksi. 

”Koin, että meidän perhettämme kuunneltiin ja tuki kohdennettiin oikein juuri meille sopivaksi sillä hetkellä, kun hätä oli suurin. Liikutun tästä edelleen, kiitos.”

”Sille voi kertoo ja se kyselee kuulumisia”

Rinnallakulkijalta saadun tuen lisäksi nuoret ja perheet kuvasivat vastauksissaan, miten ryhmä- ja vertaistoiminta sekä palvelut olivat vaikuttaneet heidän elämäänsä ja hyvinvointiinsa.  

”Vertaisryhmät on olleet myös todella tärkeitä vanhemman tueksi, on saanut jakaa haastavaa arkea toisten kanssa, jotka tietävät mistä puhutaan, ja samalla tietoa ja niin hyvä tauko hektiseen arkeen”

”Lapsenhoitoapu on tullut tarpeeseen, koska molemmat vanhemmat ovat uupuneita”

Monissa vastauksissa nostettiin esille kokonaisvaltaisen tuen merkitys lasten, nuorten ja perheiden elämässä. 

” Valtava merkitys kaiken kaikkiaan. Meidän perheellä on ollut valtavasti eri palveluita, josta mikään ei ole näin merkittävästi vaikuttanut. Ei mikään niistä yhdessäkään ole vaikuttanut näin paljoa. Ja palveluita on ollut PALJON.”

Kyselyn perusteella Lapset ja nuoret SIB-ohjelmassa on onnistuttu tarjoamaan asiakkaille juuri heidän tarvitsemaansa ja vaikuttavaa apua. Kaiken kaikkiaan kyselyn vastauksissa korostui palvelun aikaansaamat positiiviset muutokset asiakkaiden elämässä. Tuen avulla asiakkaat olivat saaneet juuri heille räätälöityä tukea, heidät oli kohdattu ja heitä oli kuultu.  

Tulevaisuudessa palveluissa tulisi panostaa vielä enemmän yksilöllisiin tarpeisiin jo varhaisessa vaiheessa, sekä kohtaavaan ja rinnalla kulkevaan tukeen. Tai vaihtoehtoisesti ostaa palveluita tulosperusteisesti, jolloin vaikuttavuustavoite on aina päämääränä – silloin palvelua myös automaattisesti räätälöidään asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi. Kuten kyselyn tulokset osoittavat, vaikuttavuuteen perustuva palvelutoiminta on myös asiakkaiden näkökulmasta merkityksellistä: 94 % suosittelisi SIB-hankkeen toimintaa ja palvelukokonaisuutta muille tukea tarvitseville nuorille ja perheille.


Lapset ja nuoret SIB –ohjelmassa on mukana seitsemän kuntaa ja kahdeksan hanketta, joissa jokaisessa on omat tavoitteet ja vaikuttavuusmittarit. Ohjelmaan on ohjattu tähän mennessä noin 600 lasta ja nuorta. Lapset ja nuoret SIBin kautta tavoitetaan noin 1000 lasta ja nuorta, kun lasketaan perheiden kaikki lapset mukaan. Rinnallakulkijoita eli asiakastyötä tekeviä täysipäiväisiä työntekijöitä ohjelmassa on yhteensä 22. SIBin tuen piirissä oleviin lapsiin ja nuoriin on investoitu kesään 2024 mennessä yhteensä noin 8,5 miljoonaa euroa. Tulospalkkioita vaikuttavuudesta on maksettu rahastolle tähän mennessä noin 5 miljoonaa euroa. 

*Kuva: Laura Vesa. Kuvassa olevat henkilöt eivät liity juttuun.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje