Hyppää sisältöön

Lapsiperheköyhyyttä on määrätietoisesti vähennettävä, ei lisättävä

Politiikka & Yhteistyö
Lapsen arki
Blogit
16.3.2023
Lapsiperheköyhyyttä on määrätietoisesti vähennettävä, ei lisättävä

Valtiovarainministeriön valtiontalouden tasapainottamiseen liittyvät ehdotukset lisäisivät toteutuessaan merkittävästi lapsiperheköyhyyttä. Leikkausten sijaan lapset ja perheet tarvitsevat viisaita investointeja, muistuttaa Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä Anna ääni lapselle -blogikirjoituksessaan.

Lapsiperheköyhyys kosketti vuonna 2021 noin 121 800:a eli joka yhdeksättä lasta. Itlan mukaan ruuan ja energian kallistumisen vuoksi lapsiperheköyhyys on viime vuonna kasvanut jopa 16 000 henkilöllä. Käsitteenä köyhyys tuo helposti mieleen vain taloudellisen puutteen, josta edellä olevat luvut kertovat. Köyhyys on moniulotteinen ilmiö. Se on paitsi taloudellista myös sosiaalista ja emotionaalista puutetta. Jos määrittelemme köyhyyden moniulotteisesti, köyhyydessä elävien lasten määrä kasvaa. Tätä lukua emme tilastoistamme kuitenkaan suoraan saa.

Lapsiperheköyhyys vaarantaa kaikissa ilmenemismuodoissaan lapsen hyvinvoinnin ja sulkee pois paljosta sellaisesta, joka toisille lapsille on mahdollista. Lapsiperheköyhyydellä on elämänmittaiset vaikutukset. Kaikkein vaurioittavinta on vauvaperheiden köyhyys. Se näkyy lapsen elämässä myöhemmin keskimääräistä yleisempinä mielenterveys-, päihde- ja syrjäytymisongelmina.

Lasten köyhyys- ja syrjäytymisriski on Suomessa Eurostatin mukaan Euroopan alhaisimpia. Itlan kansainväliseen vertailuun liittyvässä tuoreessa selvityksessä sitä selittää hyvä sosiaaliturvajärjestelmä. Se sisältää kaikille lapsiperheille kuuluvia etuuksia – kuten lapsilisä ja subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus – sekä asumistuen ja muita lapsiperheiden arkea tukevia palveluita.

Mihin unohtui lapsivaikutusten arviointi?

Kun hyvällä, universaalilla sosiaaliturvalla ja palveluilla on näin suuri merkitys lapsiperheköyhyydelle, valtiovarainministeriön valtiontalouden tasapainottamiseen liittyvät ehdotukset (hs.fi) ja niiden mahdollinen toteutuminen kerrannaisvaikutuksineen tuntuvat hurjilta. Ehdotukset sisältävät muun muassa lapsilisän sisarkorotuksista ja yksinhuoltajakorotuksista luopumisen ja työttömyysturvan lapsikorotusten poistamisen.

Muistutan, että yhden vanhemman perheet ja monilapsiset perheet ovat suurimmassa köyhyysriskissä. Asumiskulut muodostavat perheiden menoista suurimman osan. Yleisen asumistuen omavastuuosuuden korottaminen lisäisi niitä edelleen. Jos arvonlisävero korotettaisiin kaikilta osin 24 prosenttiin, se merkitsisi ruuan hinnan suurta kohoamista.
Mihin unohtui lapsivaikutusten arviointi? Vaikka vain osa näistä ehdotuksista toteutuisi tulevalla hallituskaudella, ne lisäisivät merkittävästi lapsiperheköyhyyttä.

Lapsiin ja perheisiin on investoitava tulevalla hallituskaudella

Ensi- ja turvakotien liitto on muiden lapsi- ja perhejärjestöjen rinnalla vaatinut, että sosiaali-turvaetuuksiin tehdään indeksi- ja lapsikorotukset, ja että sosiaaliturvauudistuksessa valmistellaan vauva- ja lapsiperheköyhyyttä vähentäviä toimenpiteitä. Ne ovat investointeja kestävään tulevaisuuteen.

Yhden vanhemman perheille tulee suunnata erityisiä tukitoimia. Lapsiperheiden talouden hallintaa tulee vahvistaa, ehkäistä velkaantumista ja tukea työllistymisen mahdollisuuksia. Vauva- ja lapsiperheiden palveluista ei saa tinkiä. Neuvoloiden ja varhaiskasvatuksen hyvä toimivuus ja riittävät resurssit on varmistettava.

Viisautta on rakentaa hyvä yhteistyö järjestöjen kanssa matalan kynnyksen palveluissa. Sosiaalinen ja emotionaalinen köyhyys ei vähene, jos riittävän hyvää vanhemmuutta ja lapsen kehitystä turvaavaa varhaista vuorovaikutusta ei tueta.

Eduskuntavaalit ja tulevan hallituksen hallitusohjelma vaikuttavat ratkaisevasti siihen, investoimmeko viisaasti lapsiin ja perheisiin vai kasvatammeko lyhytnäköisesti lapsiperheköyhyyttä.

Kirjoittaja

Riitta Särkelä, YTT, pääsihteeri
Ensi- ja turvakotien liitto ry

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje