Lastensuojelun uudistamisen ei pidä perustua vain yksittäisiin tragedioihin

Miten laajaa mediahuomiota saavat tragediat vaikuttavat lasten hyvinvointia turvaaviin palveluihin? Kysymys on ajankohtainen Suomessa, ikävä kyllä. Palvelujärjestelmän uudistukset, joita tehdään tragedioiden motivoimien tunnereaktioiden pohjalta, eivät välttämättä johda haluttuihin ja oikeanlaisiin lopputuloksiin. Näin on käynyt esimerkiksi Britanniassa, jonka kokemuksista kertoi Dr. Andy Bilson Lastensuojelun Keskusliiton ja SOILA-koordinaatiohankkeen tilaisuudessa toukokuun lopussa.

Iso-Britanniassa lasten kuolemiin johtaneet tragediat ovat saaneet valtavaa mediahuomiota 1980-luvulta lähtien. Poliittisella tasolla mediahuomio on aiheuttanut painetta toimia nopeasti, mikä taas on johtanut siihen, että lastensuojeluun liittyviä uudistuksia on tehty hätäisesti ilman tutkittua tietoa. Tragedioita on käytetty surutta myös puoluepolitiikan välineenä äänten haalimisessa. Brittiläinen keltainen lehdistö on puolestaan suorastaan maalittanut vastuullisia sosiaalialan ammattilaisia. Teema on nyt ajankohtainen myös Suomessa, kun julkisuudessa on käsitelty laajasti traagisia lapsen kuolemaan johtaneita tapahtumia ja lastensuojelulakia ollaan uudistamassa. 

Mihin tragedioiden politisointi johtaa? 

Englannissa lastensuojelussa on siirrytty hyvinvointipainotteisuudesta ns. pelastusorientaatioon ja suojeluun. Lisäksi keskittyminen yksilön/vanhempien syyllistämiseen yhteiskunnallisten ongelmien sijaan on kasvanut ja lastensuojelun tarpeiden arviointia on tehty ennätyksellisiä määriä. Samanaikaisesti sosiaalityöntekijöiden resursseja ei ole lisätty vastaamaan kasvaviin tarpeisiin. 

Ymmärrettävästi nämä tragediat ovat hyvin surullisia ja tunteita herättäviä kriisejä sekä henkilötasolla että yhteiskunnan tasolla. On kuitenkin tärkeä muistaa, että ne eivät välttämättä kerro järjestelmän toimivuuden kokonaiskuvasta eivätkä saisi oikeuttaa äärimmäisiin reaktioihin, erityisesti kun niiden seuraukset ovat hyvin vaikeasti ennakoitavia. Tragedioiden syyt eivät johdu yksittäisistä työntekijöistä, vaikka kiusaus etsiä syyllisiä olisi kuinka kova. 

Tragediat tapahtuvat perheissä ja ovat paikallisia, mutta niiden syyt ovat myös yhteiskunnallisia. On tärkeää kiinnittää huomiota myös systeemitason virheisiin ja onnistumisiin. Laajoissa tutkimuksissakaan (pubmed.ncbi.nlm.nih.gov) ei ole selkeää näyttöä siitä, että nopeasti ja paineessa kyhätyt toimenpiteet olisivat vähentäneet lasten kuolemia tai lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun kokonaismäärän. Nigel Parton (springer.com) on puolestaan tullut siihen tulokseen, että Englannin lastensuojelupolitiikalla ja käytännöillä on hyvin vähän tekemistä lasten kaltoinkohteluun liittyvien sosiaalisten ongelmien ratkaisemisen kanssa. Andy Bilsonin tutkimustulokset (pubmed.ncbi.nlm.nih.gov) Länsi-Australiassa osoittivat, että lasten haitalliset kokemukset eivät ole lisääntyneet 20 vuoden aikana, samalla huostaan otettujen lasten määrä kasvoi huomattavasti. 

Lastensuojeluun liittyvät tragediat ja lastensuojelun uudistaminen on myös hyvin ajankohtainen teema Suomessa. Suomessa lastensuojeluilmoitusten määrä on ollut rajussa nousussa, kun taas sosiaalityöntekijöiden resursseissa ei ole tapahtunut muutosta. Neljä vuotta sitten oltiin muuten hyvin huolissaan siitä, että lastensuojeluilmoitusten määrä väheni niin nopeasti. On selvää, että yksittäisen ilmoituksen käsittelyn laatu heikkenee, kun selvittäjiä kutakin ilmoitusta kohden on vähemmän.   

Lastensuojelun uudistusten tarve ei saisi olla reaktiivista tai toimia vastauksina yksittäisiin lasten kaltoinkohteluihin tai kuolemiin liittyviin tragedioihin.   

Mitä pitäisi tehdä?  

Vastatoimien sijaan tarvitaan kokonaisvaltaisesti sen edistämistä, että lapset ja perheet saavat apua ajoissa omissa yhteisöissään. Olisi syytä pohtia kehitämmekö vain yksilökeskeistä lastensuojelua ja vahvistamme näin ns. pelastusparadigmaa. On tärkeä panostaa työllistymiseen, köyhyyden vähentämiseen, mielenterveyteen sekä tasa-arvon ja osallisuuden edistämiseen.  

Bilson ja toinen vieraamme David Tobis painottivat vanhempien osallisuutta lastensuojelun prosesseissa. New Yorkissa sijoitusten määrä laski vuoden 1992 50 000 lapsesta alle kymmenen tuhannen, kun lasten vanhemmat saivat suuremman roolin lastensuojelussa. Vaikka New Yorkin oppeja ei voisi siirtää sellaisenaan Suomeen, eikä sijoitusten määrä ole ainoa seuraamisen arvoinen asia, sekä luvut että niihin liittyvät kuvaukset ovat erittäin vakuuttavia.  

Pidetään siis malttia teoissa ja faktat mielessä. 

Andy Bilson on emeritusprofessori Central Lancashiren yliopistossa, jossa hän toimii lasten ja nuorten osallistumiskeskuksen apulaisjohtajana. Hän työskentelee tutkijana ja konsulttina edistäen lasten oikeuksia, vanhempien osallisuutta ja uudistuksia lastensuojelujärjestelmissä. Hän on vanhempien, perheiden ja liittolaisten verkoston (Parents, Families and Allies Network) puheenjohtaja, jonka tavoitteena on edistää vanhempien osallistumista lastensuojelujärjestelmissä. Andy on myös sosiaalityöntekijä ja on työskennellyt sosiaalityöntekijänä ja johtajana monissa tehtävissä Britanniassa. 

David Tobis on maailman johtavia vanhempien kokemusasiantuntijoiden tukijoita. Hän puhuu työstään vanhempien tukena New Yorkin lastensuojelujärjestelmässä, joka auttoi saamaan aikaan valtavia muutoksia ja osaltaan kehittämään vanhempien kokemusasiantuntijuutta lastensuojelussa maailmanlaajuisesti. Hän kuvaa vanhempien osallisuuden kehitystä vertaistuen ja vanhempien poliittisen aktivismin näkökulmasta eri maissa.