Lastensuojelutilastot herättävät kysymään, miten auttaisimme lapsia ja perheitä parhaalla mahdollisella tavalla? 

1. heinäkuuta julkaistut kansalliset lastensuojelutilastot herättävät kysymään miten auttaisimme lapsia ja perheitä parhaalla mahdollisella tavalla? Erityisesti nuorisoikäisten auttamiseksi olisi löydettävä uudenlaisia ratkaisuja. Kysymyksiä on syytä esittää, mutta yksinkertaistavia tulkintoja on kuitenkin vältettävä kehittämistyössä. Tarvitsemme kattavampaa ja ajantasaista tilastotietoa, syväluotaavaa laadullista tietoa sekä lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden ja asiakastyötä tekevien asiantuntijuutta. 

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) on julkaissut kansalliset lastensuojelutilastot vuodelta 2019. Tilastojen perusteella kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat edellisvuosien tapaan olleet kasvussa. Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2019 aikana sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta ja nuorta. Kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet vuoteen 2018 verrattuna 4 %. Huostassa olleiden lasten määrä on niin ikään lisääntynyt, joskin maltillisemmin, 1 % verran.  Erityisen merkittävää on 16–17-vuotiaiden nuorten suhteellisen suuri määrä huostaanotetuista, kiireellisesti sijoitetuista sekä avohuollon asiakkaista.  

Mitä luvuista tulisi päätellä lastensuojelun sekä hyvinvointipalvelujärjestelmän toimivuudesta? Miten voisimme auttaa lapsia ja perheitä parhaalla mahdollisella tavalla, tarjota oikeanlaista tukea oikea-aikaisesti? Tilastot herättävät monia kysymyksiä, mutta antavat vain vähän yksiselitteisiä vastauksia. 

Mitä palvelujärjestelmään liittyvät haasteet merkitsevät lapsille ja perheille? 

Korjaavien palveluiden tarpeen kasvaessa on syytä pysähtyä tarkastelemaan millä tavoin palvelujärjestelmämme kokonaisuudessaan tukee lapsia ja perheitä. Lastensuojelu ei toimi tyhjiössä, vaan lasten ja perheiden kokonaisvaltainen tukeminen edellyttää, että hyvinvointipalvelujärjestelmä toimii kokonaisuudessaan yhteen, asiakkaiden tarpeet huomioiden ja vaikuttavalla tavalla.

Esimerkiksi lasten- ja nuorisopsykiatrisen osastohoidon purkamisen on arvioitu vaikuttaneen siihen, että lastensuojelun avohuollon ja sijaishuollon asiakkaiksi on päätynyt yhä enemmän vaikeastikin psyykkisesti oireilevia lapsia ja nuoria. [i] Tilastoluvut herättävät kysymään, saavatko lapset ja perheet todella tarvitsemansa avun ja tuen ja mitä erilaiset palvelujärjestelmän muutokset merkitsevät lasten ja perheiden näkökulmasta? 

Miten tukisimme nuorisoikäisiä vaikuttavalla tavalla ja oikea-aikaisesti? 

Nuorisoikäisten suhteellisen suuri edustus avohuollon- ja sijaishuollon asiakasmäärissä saattaa kertoa, ettei meillä ole oikeanlaisia matalan kynnyksen ja erityistason palveluita nuorisoikäisille. Lape-hankkeessa nuorten palveluiden kehittäminen jäi huomattavasti vähemmälle huomiolle verrattuna varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten palveluiden kehittämiseen. [ii]

On myös syytä kysyä vastaako palvelujärjestelmämme toimintakulttuuri nuorten tarpeisiin? Perheiden ongelmien ollessa monimutkaisia auttaminen edellyttäisi rakenteiden joustavuutta sekä eri sektoreiden yhteistyötä. [iii] Toisaalta nuorisoikäisten kohdalla tilastoluvut voivat indikoida, ettei hyvinvointipalvelujärjestelmämme kykene pysähtymään hiljaisen oireilun äärelle riittävällä tavalla, vaan toimii reaktiivisesti ja vasta ilmioireiden tullessa esiin nuorisoiässä.  

Mitä tiedämme sosiaalihuoltolain uudistuksen tuomista laadullisista muutoksista? 

Kansallisena tavoitteena on ollut siirtää painopistettä yhä voimakkaammin varhaiseen tukeen, jotta korjaavien palveluiden tarve vähenisi. Tätä tavoitetta pyrittiin tukemaan erityisesti vuoden 2015 sosiaalihuoltolain uudistuksella, jonka myötä avohuollon asiakkuuden määritelmä muuttui. Tilastoista voimmekin todeta laskua avohuollon asiakasmäärissä ja tämän trendin olleen sama vuodesta 2015 alkaen.  

Avohuollon asiakkaiden määrän lasku ei sinänsä kerro vielä siitä, että tuki kohdentuisi oikea-aikaisesti tai olisi vaikuttavaa, erityisesti, kun samanaikaisesti sijaishuollon tarve on kasvanut. Varmuudella voimme todeta muutoksen tapahtuneen ainoastaan käsitteen määrittelyssä, sillä 2015 alkaen osa entisistä lastensuojelun asiakkaista on nyt sosiaalihuoltolain mukaisen tuen piirissä. Onko vuoden 2015 sosiaalihuoltolain uudistuksella saavutettu riittävästi laadullisia muutoksia vai jäikö uudistus ainoastaan käsitteen määrittelyyn liittyväksi reformiksi? Tulimmeko luoneeksi ylimääräisen arviointia edellyttävän kynnyksen lapsen ja perheen palvelupolkuun?

Avohuollon asiakkuuksien väheneminen ei ole itseisarvo. Tarvitsemme enemmän tietoa sosiaalihuoltolain mukaisesta lapsiperhesosiaalityöstä sekä siirtymistä sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista lastensuojelun asiakkuuteen, toiminnan vaikuttavuudesta sekä siitä, saavatko lapset ja perheet todella avun nopeasti ja vaivattomasti. 

Ratkaisujen löytäminen edellyttää syvempää ymmärrystä sekä ajantasaista ja kattavaa tietoa 

Kuten todettu, tilastot herättävät monia kysymyksiä. Tällä hetkellä kansallinen lastensuojelun tilastotieto tulee huomattavalla viiveellä, mikä ei vastaa toimintaympäristön tarpeisiin. Erityisesti koronakriisi osoitti tarpeen ajantasaiselle tilastotiedolle. Ratkaisujen löytämiseksi ja välttääksemme yksinkertaistavat tulkinnat tarvitsemme kattavampaa tilastotietoa, ymmärrystä lastensuojelun vaikuttavuudesta sekä syväluotaavaa laadullista tietoa. On hyvä muistaa, ettei esimerkiksi huostaanottojen alhainen määrä ole välttämättä yhteydessä lasten hyvinvoinnin korkeaan tasoon. [iv]

Palvelujärjestelmän kehittäminen edellyttää syvällistä ja monipuolista tietoa lastensuojelun todellisuudesta. Erityisen tärkeää kehittämistyössä on huomioida lastensuojelun asiakastyössä työskentelevien asiantuntijuus, sekä kysyä palvelunkäyttäjiltä ja kokemusasiantuntijoilta: Miten me voisimme auttaa Teitä parhaalla mahdollisella tavalla?

[i] Heino, Tarja & Forsell, Martta & Eriksson, Pia & Känkänen, Päivi & Santalahti, Päivi & Tapiola, Mia (2018) Lastensuojelun, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian yhteiset asiakkaat – yhteinen vastuu.  Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Päätösten tueksi 50/2018. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137068/THL_PT_50_2018_verkkoon.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[ii] Owal Group (2019) Lape-kärkihankkeen arviointi. Loppuraportti 8.3.2019. https://stm.fi/documents/1271139/13111556/Loppuraportti+LAPE_arviointi+8.3.2019_final.pdf/3efbd6b7-c22f-ef66-b412-4b3b521d9512/Loppuraportti+LAPE_arviointi+8.3.2019_final.pdf.pdf

[iii] Kts. mm. Yliruka, Laura & Vartio, Riitta & Pasanen, Kaisa & Petrelius, Päivi (2018) Monimutkaiset ja erityistä osaamista edellyttävät asiakastilanteet sosiaalityössä. Valtakunnallisen kyselyn tuloksia. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 16/2018. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136378/URN_ISBN_978-952-343-117-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[iv] Pösö, Tarja (2016, 316-317) Epilogi. Teoksessa Enroos, Rosi & Heino, Tarja & Pösö, Tarja (toim.) (2016) Huostaanotto – lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino.