Hyppää sisältöön

Leimaamiseen tarvitaan koko kylä

Lastensuojelu
Blogit
19.6.2024
Leimaamiseen tarvitaan koko kylä

Pikkujuttuja-sarjassa nostetaan esiin vanhempien kokemusta lastensuojelussa. Kirjoitukset kuvaavat tunnelmia, hetkiä ja yksityiskohtia helposti lähestyttävällä tavalla. Tässä kirjoituksessa kirjoittajat väittävät, ettei lastensuojelu yksinään tai itsekseen leimaa ketään, mutta leimaantuminen on todellista. Tekstin on muotoillut hankekoordinaattori Petri Paju Esmeraldan luonnoksen pohjalta.

Leimaantuminen on tuttu termi kaikille sosiaalialaa vähän tunteville. Stigma eli häpeäleima tarkoittaa yhteisön hyvin kielteistä ja usein perusteetonta asennoitumista henkilöön (sanoo wikipedia).  

Leimaantuminen ei ole itsepalvelua, vaikka termistä voisi niin päätellä. Se ei ole myöskään kertaluonteinen toimenpide, vaan se toteutuu joka päivä vuorovaikutuksessa. Usein leimaajat ovat niitä, jotka periaatteessa vastustavat leimaamista.  

Jos tietojärjestelmään kirjataan jotain, se ei leimaa. Eivät lastensuojelun työntekijät leimaa. Leimaamiseen tarvitaan koko kylä. 

Sairaus voi tulla kenen kohdalle tahansa, noin periaatteessa. Erityisesti psyykkinen sairastuminen ja vielä erikseen masennus on leimaavaa, koska se on niin helppo mieltää tahdon asiaksi. Jos tarpeeksi moni miettii, että ehkä salilla käynti, säännöllinen ilmajooga ja positiivinen ajattelu olisi ehkäissyt kaiken, se riittää. Ja vaikka kaikki tietävät, että mielenterveysongelmat eivät tartu, moni ei halua ottaa sitä pientäkään riskiä.  

Jos terveys pettää, pettää yleensä myös talous. Kun tarpeeksi moni ajattelee, että tekevälle kyllä työtä riittää, se on tarpeeksi leimaamiseen. Leimaantumista ei juuri hoideta työterveyshuollossa, koska siellä ei se ei ole ongelma. Ja jos nyt ihminen ei tiettyyn ikään mennessä ole saanut omistusasuntoa hankittua, kai se jostain kertoo. Kun tarpeeksi moni kuulee sen kertomuksen, se riittää.   

Ja jos nyt sitten vielä lapset sijoitetaan pois syntymävanhempien luota, se leimaa lapset ja aikuiset naapurustossa ja koulussa. Kun tarpeeksi moni luulee tietävänsä, ettei sellainen koskaan hallitusti ja toiveesta tapahdu, se riittää.  Leima kestää äidiltä pojalle ja tyttärelle.  

Ei lastensuojelu ketään leimaa, siihen tarvitaan koko kylä. Tietoa siihen ei niin paljon tarvitakaan, oletukset riittävät.   

Leimaantuminen ei ole idea, jonka parasta ennen päivä meni aikoja sitten. Moni toipuja kokee ensi kertaa voivansa puhua asioistaan oikeasti vasta sitten, kun ympärillä on saman kokeneita ihmisiä.  

Kirjoittajat:

Esmeralda ja Petri  

Sarjan kirjoittajat pitävät huolta siitä, vanhempien kokemusääni ei jää kuulematta SOILA-koordinaatiohankkeen toiminnassa.


Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa eli SOILA-koordinaatiohanke on Euroopan sosiaalirahaston pluskauden osarahoittama.

Euroopan Unionin osarahoittama -logo.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje