”Minun kokemukseni normaalista ei ole yleistettävissä”

Lastenpsykiatri Janna Rantala puhuu Valtakunnallisten lastensuojelupäivien webinaarissa muun muassa työstään traumatisoituneiden lasten ja nuorten kanssa. Sitä ennen hän vastaa viiteen kysymykseen.

Puheesi otsikko on: ”Ettekö te nyt siellä päässä voisi…?” eli ajatuksia, kokemuksia ja haaveita auttamisen kehistä ja rajapinnoista traumatisoituneen lapsen ja nuoren ympärillä. Mitä webinaariin osallistuva voi odottaa puheenvuoroltasi?

– Luvassa on ajatuksia ja kokemuksia, ei niinkään tilastoja tai valmiita vastauksia. Pohdin sitä, että vaikka eri organisaatioissa on paljon fiksuja ihmisiä, jotenkin auttaminen on silti vaikeaa. Webinaariin osallistuva voi odottaa eläväistä puhujaa.

Mitä kuulijan olisi hyvä tietää sinusta?

– Olen lastenpsykiatrian erikoislääkäri sekä pari- ja perheterapeutti. Korostan mielenterveyden ja moniammattilaisuuden näkökulmaa. Ajattelen, että lapsen mielenterveyden ammattilaisten pitäisi näkyä enemmän julkisissa keskusteluissa ja olla vaikuttamassa arjen tasolla, erikoissairaanhoidon lisäksi.

Miksi ammattilaisten välinen yhteistyö voi olla haastavaa lasten ja nuorten auttamisessa?

– Osaltaan se liittyy organisaatioiden rakenteeseen. Sanotaan, että nämä asiat kuuluvat meidän työhömme ja näihin toisiin meillä ei ole vaikutusvaltaa. Monet näistä järjestelmistä eivät pysty auttamaan kaikista vaikeimmissa tilanteissa olevia lapsia.

– Esimerkiksi lastensuojelun ja lastenpsykiatrian välistä yhteistyötä parannetaan koko ajan, mutta se on edelleen todella haastava kenttä. Ehkä emme ymmärrä vielä tarpeeksi hyvin toistemme työtä ja sen laajuutta. Lisäksi osalla lapsista ja perheistä voi olla aivan ymmärrettävästi kamalan vaikeaa sitoutua ja luottaa erilaisiin hoitojärjestelmiin.

Mitä haluaisit muuttaa lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluista, jos voisit?

– Toivoisin, että mielenterveyden kysymykset ja vanhemmuuden tavanomaiset haasteet – kuten huonosti nukkuva vauva, parisuhteen riitaantuminen, tai seksin väheneminen – otettaisiin neuvolassa käsittelyyn samanlaisella innolla kuin vaikka lapsen päänympäryksen mittaaminen. Voimme auttaa valtavasti sellaisia perheitä, jotka periaatteessa pärjäävät hyvin, mutta joiden kuormitus on välillä hetkellisesti kovin rankka.

– Lisäksi haluaisin, että jo pienestä pitäen kovia kokeneiden lasten elämän ja kehityksen seuranta sekä auttaminen olisi aktiivisempaa. Tarkoitan esimerkiksi sitä, millaista kuntoutusta tarvitsisivat pienet lapset, jotka ovat nähneet väkivaltaa ja joiden vanhemmat käyttävät päihteitä. Pitäisi olla asenne, että ei ole erikseen lasten ja vanhempien palveluita, vaan aidosti koko perheen palvelut.

Mikä asia jokaisen tulisi ymmärtää, kun kohtaa vaikeissa oloissa eläneitä lapsia ja nuoria?

– Aina kun kohdataan ihmisiä pitäisi ymmärtää, että minun kokemukseni normaalista tai hyvästä ei ole yleistettävissä. Minkä toinen kokee vaikkapa normaaliksi tai hyväksi lapsuudeksi voi olla aivan eri asia, kuin mitä itse ajattelen ammattilaisena tai henkilökohtaisen kokemukseni kautta.

– Ennen kuin kasvattaa hieman paksumman nahan, niin on aika raastavaa nähdä, kuinka turvattomasti lapset voivat elää, ja silti kyseessä on ikään kuin parasta mitä heillä on. Työ ylipäätään näillä aloilla on sitä, että joutuu koko ajan kamppailemaan omien käsitysten ja tunteiden kanssa sekä virittäytymään siihen, mitä toinen kertoo ja tarvitsee.

– Pitäisi myös muistaa, että toipuminen ja uudenlaisen elämän rakentuminen kestää vuosia. Siksi on kohtuutonta, jos oletuksena on, että esimerkiksi sijoitetun lapsen pitäisi heti kiintyä uuteen perheeseensä tai olla oireilematta.

Tutustu 29.9.2020 järjestettävien Valtakunnallisten lastensuojelupäivien ohjelmaan täältä ja ilmoittaudu mukaan!