Näkymätön tyttö

Tapasin ystäväni kolmannella luokalla. Minä olin yhdeksän, hän kahdeksan.

Ystäväni oli fiksu, suloinen ja jännittävä. Minä olin mielestäni tylsä ja tavallinen, mutta ystäväni piti tavallisuudestani. Minulla oli isä, äiti ja pikkusisko, hänellä äiti, isäpuoli, joka toisinaan löi, ja isä, joka ei pitänyt yhteyttä.

Monella tapaa olimme samanlaisia. Molemmilla oli vilkas mielikuvitus. Suosikkileikissämme olimme orpoja, mutta neuvokkaita ja voittamattomia kaksosia.

Kun olimme kymmenen, ystäväni äiti kuoli. Nyt hänellä oli pikkuveli sekä isäpuoli, joka toisinaan löi ja toisinaan myös kosketteli väärällä tavalla. Minua hämmensi, kun näin ystäväni olohuoneessa läjän miestenlehtiä. Ystäväni teki lehtien naisista sarjakuvan isäpuolelleen. Isäpuoli suuttui.

Ystävälläni oli onneksi myös isotäti, joka oli minusta pelottava, mutta ystävälleni rakas. Isotäti huolehti, paistoi ranskalaisia, kun ystäväni ei suostunut syömään muuta, ja piti isäpuolen loitolla. Minun vanhempieni mielestä ystäväni oli kiltti ja hiljainen, näkymätön. Minusta hän oli hauska, puhelias ja hyvä leikkimään. Hän valehteli paljon, mutta minua se ei haitannut.

Lopulta ystäväni sijoitettiin toiseen perheeseen, pois paikkakunnalta. Kerran hän karkasi luokseni. Murrosikä sijaisperheessä oli haastava. Kun hän oli viisitoista, kävin hänen luonaan. Nyt ystävälläni oli poikaystävä. Poikaystävä oli kolmekymppinen ja hänellä oli lapsia. Vähän myöhemmin ystäväni muutti aikuisen poikaystävänsä luo asumaan.

Tapasimme taas, kun olimme parikymppisiä. Minä opiskelin, ystäväni strippasi ja teki aikuisviihdettä. Me viihdyimme edelleen hyvin yhdessä. Monessa asiassa olimme samanlaisia. Pidin myös hänen tanssijaystävistään, mutta huomasin, että heidän tarinansa olivat monella tapaa samankaltaisia kuin ystäväni.

Ystäväni ei enää ollut näkymätön, hän oli kiinnostava ja jännittävä myös muiden mielestä. Häntä haluttiin televisioon, radioon, messuille, dokumentteihin. Ehkä ensimmäistä kertaa hän oli kiinnostava myös omasta mielestään. Ihmiset pitivät hänestä ja hän piti ihmisistä, mutta luottaminen etenkin miehiin oli vaikeaa.

Jossain kohtaa ystäväni kysyi itseltään: oliko minun vikani, mitä minulle tapahtui? Sainko minä sen aikaan? Ja hän tuli vihaiseksi. Vihaiseksi kaikille niille aikuisille, jotka olivat nähneet ja eivät puuttuneet. Kasvatusneuvolan tädille, joka kirjasi outoja oireita ja jälkiä, mutta ei ilmoittanut niistä eteenpäin. Sukulaisille, jotka eivät halunneet aiheuttaa ongelmia. Aikuisille, jotka sanoivat, että älä ole hankala, mutta jättivät puhumatta kaikesta, mitä oli tapahtunut.

Lastensuojelusta puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Puhutaan turhista huostaanotoista ja jopa huostaanottobisneksestä. Tuntuu tietenkin järkyttävältä, että joku tekisi rahaa toisten pahoinvoinnilla. Mutta vielä järkyttävämmältä tuntuu se, ettei lapsi saa tarvitsemaansa apua ja tukea siksi, etteivät aikuiset ympärillä näe, uskalla tai ehdi auttaa.

Lapset eivät synny mahdollisuuksien tasa-arvoon. Siksi heillä on oltava ympärillään aikuisia, jotka uskaltavat ja ehtivät katsoa, nähdä, puuttua ja huolehtia. Se ei aina ole helppoa, sillä lapsiaan kaltoin kohtelevat vanhemmat eivät ole hirviöitä. He ovat usein surun, masennuksen, jaksamisongelmien, päihteiden tai omien lapsuuden mörköjensä kanssa kamppailevia ihmisiä, joille emme halua aikaansaada lisää ongelmia.

Kun huoli herää ja mietimme, otammeko yhteyttä johonkin, haemmeko lapselle apua ja tukea vai emme, on hyvä muistaa, että kaikissa lasta koskevissa päätöksissä tulee aina ensimmäisenä ajatella lapsen itsensä etua. Aikuinen tulee vasta toisena. Lapsuus on aika, joka muokkaa jokaisen meidän aikuisuutta, ja joka on mahdollista elää vain kerran. Siksi sen on oltava turvallinen. Lapsella on oikeus siihen.

Nyt ystäväni ja minä olemme aikuisia ja melko lailla sinut itsemme kanssa. Minulle se on ollut helpompaa, koska lapsuuteni oli tylsä ja tavallinen, hyvä lapsuus. Ystäväni on kulkenut pitkän matkan. Hän on nyt tasapainossa. Hänellä on tyttöystävä, kissa ja työpaikka. Hän on selviytyjä.

Juttu on vain niin, että yhdenkään lapsen ei pitäisi tarvita olla selviytyjä. Meidän aikuisten on pystyttävä huolehtimaan siitä.

Blogi on kirjoitettu ja julkaistu ystävän luvalla.

Lue lisää: https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-sopimus/lasten-oikeudet-sopimuksessa/