Parempaa lapsipolitiikkaa, kiitos

Suomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen jo vuonna 1991, mutta toistaiseksi hallituksilta on puuttunut riittävä tahto soveltaa päätöksenteossa lapsenoikeusperustaisia toimintatapoja ja antaa lasten ihmisoikeuksille niille kuuluva painoarvo. Tarvitaan lapsen oikeuksien valtavirtaistamista.

Jokaisen lapsen tulee voida elää hyvää elämää ja kasvaa suotuisissa olosuhteissa aikuiseksi. Tätä turvaamaan on laadittu YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Valtiolla on erityinen velvollisuus sekä suojella lasten oikeuksia, että edistää niiden toteutumista.  

Ihanteellisessa tilanteessa lainsäädäntö, politiikkaohjelmat ja resursointi muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden, jonka kautta jokaisen lapsen hyvinvointi turvataan. Nyt näin ei kuitenkaan ole, vaan esimerkiksi puutteellinen resursointi estää liian usein sinänsä hyvienkin tavoitteiden toteutumisen.  

Lapsen oikeuksien valtavirtaistaminen tarkoittaa useiden eri toimintatapojen kokonaisuutta, jolla varmistetaan lasten oikeuksien huomiointi kaiken lapsiin vaikuttavan politiikan valmistelussa, toimeenpanossa, seurannassa ja arvioinnissa. Siis ihan kaiken – ja jokaisen lapsen. 

Harva vastustanee johdonmukaista, kestävää politiikkaa tai resurssien oikeudenmukaista ja tehokasta käyttöä. Yleensä poliittiset puolueet myös tahtovat edistää lasten asiaa. Miksi päätöksenteko ei sitten aina heijasta tätä? Koska päätöksenteon toimintatavat eivät riittävällä tavalla varmista lapsen oikeuksille niille kuuluvaa painoarvoa. Vieläkään.   

Hyvä uutinen: ratkaisuja on ja niitä osin jo käytetäänkin 

Ensinnäkin tarvitaan päätösten lapsivaikutusten arviointia. Tähän on saatavilla oppaita (valtioneuvosto.fi) ja koulutusta (eoppiva.fi). Myös tarve ministeriöiden väliselle yhteistyölle laajoissa kokonaisuuksissa on tunnistettu. Mitä sitten puuttuu? Riittävä velvoittavuus. Lapsenoikeusnäkökulmasta on kestämätöntä, jos esimerkiksi hallitusohjelmakirjauksen vuoksi lapsinäkökulma rajataan päätöksenteon ulkopuolelle, kuten translain uudistuksessa tapahtui. Lapsiasiavaltuutettu on ehdottanut lapsen edun periaatteen sisällyttämistä perustuslakiin (lapsiasia.fi). Tämä saattaisi olla puuttuva pala, joka toisi lapsivaikutusten arvioinnille päätöksenteossa sille kuuluvan painoarvon.    

Lapsenoikeusnäkökulma pitää vakiinnuttaa myös talousarvion tarkasteluun. Tätä kutsutaan lapsibudjetoinniksi ja tässäkin on otettu tärkeitä askelia (valtioneuvosto.fi), esimerkiksi tehty budjettianalyysin malleja. Jatkossa määrärahoja on tarkasteltava tarkemmin suhteessa tavoitteisiin – onko resurssit mitoitettu ja kohdennettu oikein ja onko saatu aikaan toivottuja tuloksia? Jos päättäjät todella uskovat, että ongelmien ennaltaehkäisy on inhimillisesti ja taloudellisesti kestävin vaihtoehto, on uskallettava investoida ennaltaehkäisyyn – korjaavia lakisääteisiä palveluita kuten lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua kun ei voi jättää antamatta.  

Sekä lapsivaikutusten arviointi että lapsibudjetointi edellyttävät tietoa lasten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta. Lapsia koskevaa tietoa on kyllä runsaasti, mutta se on hajallaan (stat.fi) ja osin siksi liian vähässä käytössä. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten elinolosuhteista ja oikeuksien toteutumisesta tietoa tarvitaan lisää. Päätöksentekoa varten tietoa on kuitenkin pystyttävä myös analysoimaan, ja hieman huolestuneena olen siksi kuunnellut ehdotuksia hallintoon kohdistuvista leikkauksista. Hyvä hallinto ei tapahdu itsestään.  

”Demokratia, hyvä hallinto, avoimuus ja se, että vähemmistöjä kohdellaan hyvin, edistävät myös lapsen asemaa.”
– Elisabeth Tigerstedt-Tähtelä (YK:n lapsen oikeuksien komitean jäsen 1999–2003) 

Tietoa tarvitaan myös lapsilta ja nuorilta. Ei pelkästään päätöksenteon tietopohjan vahvistamiseksi vaan erityisesti siksi, että lapsilla on oikeus saada näkemyksensä huomioiduksi. Toisin kuin vaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia, lasten osallisuutta on edistetty vuosikymmeniä, joten pienet askeleet eivät enää riitä. Lasten oikeus osallistua on turvattava ja maan hallituksen on näytettävä tässä esimerkkiä. Mallia voi ottaa tuoreesta sosiaaliturvauudistukseen liittyneestä kuulemisesta (stm.fi).  

Jotta päätöksenteko olisi johdonmukaista paitsi hallituskausien aikana, myös niiden yli, on lapsen oikeuksien turvaamisen isoon kuvaan sitouduttava yli hallituskausien. Parlamentaarisessa yhteistyössä laadittu kansallinen lapsistrategia (valtioneuvosto.fi) on tärkeä saavutus, mutta vasta tulevat hallituskaudet näyttävät, miten vahvaa puolueiden sitoutuminen siihen on. Ensiaskel on viime vuonna perustetun lapsistrategiayksikön rahoituksen turvaaminen – nythän rahoitus on taattu vain kuluvan vuoden loppuun.  

Nyt on oikea aika tehdä lapsen oikeuksista valtavirtaa

Suurten, toisiaan seuraavien ja toistensa seurauksia vahvistavien kriisien ajassa toimet lapsen oikeuksien valtavirtaistamiseksi ovat paitsi tarpeellisia, myös kiireellisiä. Koronapandemian aikana huomattiin, että lasten oikeudet jäivät välillä päätöksenteossa vaille niille kuuluvaa painoarvoa. Pandemian opetus ei saa olla vain se, että jatkossa lapset tulee pandemiatilanteissa huomioida paremmin. Lapsenoikeusnäkökulman huomioimisen on jatkossa oltava niin itsestään selvä osa päätöksentekoa, ettei sitä sivuuteta edes – eikä varsinkaan – kriisien aikana. 

Lapsen oikeuksien edistäminen on koko hallituksen ja kaikkien hallinnonalojen tehtävä. Lapsen oikeuksien valtavirtaistaminen johtaa päätöksentekoon, jossa lapsen oikeuksia, siis esimerkiksi oikeutta elämään, hyvinvointiin, terveyteen, kehittymiseen, osallistumiseen ja syrjimättömyyteen kunnioitetaan aina – eikä tahattomastikaan loukata.  

Lapsen oikeuksien valtavirtaistaminen johtaa parempaan lapsipolitiikkaan.