Parempi #yhes
Lempeys on radikaalia. Naisia syytetään usein liian kilteiksi, mutta voiko ihminen oikeastaan olla liian kiltti ja mitä se tarkoittaa? Näillä Rosa Meriläisen ajatuksilla alkavat Lasten suojelun kesäpäivät 6.–7.6.2017 Kotkassa. Meriläisen mukaan lempeä asenne kannattaa, ja hyvinvointivaltiokin oikeastaan lepää kiltteyden varassa.
Kesäpäivien teemana tänä vuonna on yhteistyön merkitys muuttuvassa toimintaympäristössä. Voisiko yhteistyö olla pakkopullan tai sanahelinän sijaan yhdessä tekemisen riemua, jossa syntyy rohkeita innovaatioita?
Kesäpäivillä halutaan myös tuoda kuuluville nuorten ääni. Lounas- ja kahvitauoilla toimivassa Kokemuskirjastossa kirjoina toimivat lastensuojelun kokemusasiantuntijat, joita voi lainata keskustelutuokioon. Ainoana sääntönä on molemminpuolinen kunnioitus. Tiistaina on mahdollisuus osallistua Muutosvoimaa -alaseminaariin, jossa keskustellaan nuorten kokemusasiantuntijuudesta ja rohkaistaan hyödyntämään kokemusasiantuntijoiden apua työssä.
Keskiviikkona pohditaan, miten lastensuojelu voi olla somessa ja miten se ei voi siellä olla. Entä miten lapsen yksityisyyden suoja pitää huomioida? Yhdessä alaseminaareista pääset valamaan perhekeskuksen kulmakivet ja saat mukaasi rakennustarpeet oman alueesi perhekeskustoiminnan käynnistämiseen. Hackneyn mallia pyöritellään kesäpäivillä monelta suunnalta, sekä pääpuheenvuorossa että alaseminaarissa.
Ohjelma ei rajoitu pelkästään upeaan Merikeskus Vellamoon, vaan sinulla on myös mahdollisuus hypätä bussiin ja tutustua mielenkiintoisiin vierailukohteisiin Kymenlaakson alueella. Koulutuspäivät päättää psykoterapeutti ja työyhteisövalmentaja Harri Kankare, jonka puheenvuoro käsittelee ratkaisukeskeistä työyhteisöjen kehittämistä lastensuojelussa.
Kuulostiko tarpeeksi monipuoliselta? Jos ei, niin tutustu ohjelmaan ja puhujiin vielä tarkemmin ja katso, mistä kaikesta tässä blogissa ei mahtunut kertomaan. Ja sitten vaan ilmoittaudu mukaan.
Lämpimästi tervetuloa Kotkaan kuulemaan inspiroivia puheenvuoroja ja innostumaan yhteistyöstä!
P.S. Lastensuojelun Keskusliitto järjesti ensimmäiset lastensuojeluväen kesäpäivät Sortavalassa 1938. Alkuvuosina kesäpäivien keskusteluja värittivät kansalliseen yhtenäisyyteen liittyvät teemat. Sotavuosina kesäpäiviä ei järjestetty, mutta perinne elvytettiin taas vuonna 1946. Nykyisin kesäpäiviä järjestetään vuosittain.
Kommentit (0)