Perheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin on luvattu paljon, mutta miten se näkyy käytännössä?

Hallitusohjelmassa luvataan edistää lapsi- ja perheystävällisyyttä muun muassa parantamalla lapsiperheiden palveluita sekä turvaamalla toimeentuloa. Siellä luvataan myös, että sosiaalihuoltolain mukaisten ennaltaehkäiseviä palveluita vahvistetaan ja perheiden kotipalvelun saamis- ja myöntämisedellytyksiä helpotetaan. Vierailijablogissamme näiden kirjausten käytäntöönpanosta kirjoittaa Tiia Ikonen Oulun seudun omaishoitajista.

Hallitusohjelmaa lukiessa mieleeni palaa Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalialan ammattilaisille järjestämä koulutustilaisuus vuodelta 2016. Koulutuksen aihe sosiaalihuoltolain muutoksista tuntui tuolloin toivoa herättävältä ja tarpeelliselta. Olennaisena muutoksena meille markkinoitiin varhaisen tuen lisääntymistä ja asiakkaiden tarpeen mukaisten palveluiden tuottamista. 

Perheille tarjottavien palveluiden kokonaiskuvassa lastensuojelun roolin piti pienentyä ja ennaltaehkäisevien perhepalveluiden lisääntyä.   

Samasta aiheesta kertoo myös Sosiaalihuoltolain soveltamisopas: tarkoituksena on lisätä ja kehittää lapsiperheiden kotiin annettavia palveluita ennaltaehkäisevänä, varhaisen tukemisen keinona. Tarkoituksena on vastata lasten ja lapsiperheiden pulmiin ja ongelmiin ajoissa. Perheiden kotipalvelusta pitäisi rakentaa sellainen, että se vastaa henkilön tai perheen tuen ja avun tarvetta.  

Varhainen tuki ei tällä hetkellä vastaa erityislapsiperheiden tarpeisiin 

Olen havainnut työssäni erityislapsiperheiden kanssa, että avun saaminen ei ole itsestään selvää. 

Erityislapsiperhe saattaa edelleen joutua tekemään itsestään lastensuojeluilmoituksen vain saadakseen tarvitsemiaan palveluita. Tilanne on ollut sama jo pitkään, eikä sitä ole ainakaan loppuun saakka korjattu. 

Osa työssäni kohtaamistani perheistä on saanut tuekseen perhetyötä, muttei ole kokenut sen vastaavan avun ja tuen tarvettaan perhetyön ollessa pääsääntöisesti hyvin ohjauspainotteista. Perheet puolestaan kaipaisivat apua nimenomaan arjen käytännöissä. Yllättäen on käynyt myös selväksi, että perheet eivät välttämättä tiedä ovatko he aiemmin saaneet esimerkiksi kotipalvelua kunnan perhepalveluiden vai lastensuojelun piiristä. 

Avun hakemisen temppuradasta ennaltaehkäisyyn 

Avun saamisesta tuntuu tulleen jonkinlainen temppurata, joka jättää jälkeensä tukea kaipaavia vanhempia, jotka ovat entistäkin väsyneempiä. Vanhempia, joiden tarvitsee elää riittämättömyyden tunteen kanssa päivästä ja tunnista toiseen. 

Väitän, että kovin moni perhe ei pyydä ulkopuolista apua, ellei sitä todella tarvitse. Kun tilannetta pohtii omalle kohdalle niin ehkä huomaa, että avun pyytäminen tarkoittaa monelle kokemusta siitä, ettei pysty itse huolehtimaan kaikesta tai edes lähimmäisistään. Se on kokemuksena nöyryyttävä kulttuurissa, jossa vahvana itseisarvona on itsenäisesti pärjääminen tilanteessa kuin tilanteessa.  

Muutamissa kunnissa on nähty, että pysyvällä ennaltaehkäisevällä tai varhaisella tuella voidaan pitkässä juoksussa säästää niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin. Jotta koko maassa saataisiin etupainotteisuus ennalta ehkäiseviin palveluihin, vaatisi se valtiolta yhdenmukaista tukea kunnille juuri näihin palveluihin. Tämä tulisi toteuttaa jollain tapaa korvamerkittynä niin, että samanaikaisesti ei jouduttaisi tinkimään raskaammista palveluista.   

Perheiden näkökulmasta olisi myös erittäin tärkeää, että ennaltaehkäisevissä palveluissa olisi mahdollista muodostaa pidempiaikaisia asiakassuhteita. Perhetyön ja kotipalveluiden työntekijät ja asiakkaat tulisivat silloin paremmin tutuiksi toisilleen, mikä helpottaisi yhteistyötä. 

Onko osa lastensuojelun avohuollosta siirtynyt perhepalveluihin? 

Sosiaalihuoltolaki muuttui vuonna 2015. Sen oltua voimassa viisi vuotta meillä voisi olla tietoa siitä, miten paljon palveluita on tosiasiassa haettu ja saatu.  

Mielessäni on paljon kysymyksiä: Olisiko nyt aika katsoa kokonaiskuvaa siitä, onko lakimuutos tuonut muutosta palveluihin tai niiden saatavuuteen? Onko kotipalveluihin siirtynyt se 43 000 uutta perhettä, jotka muutoksen yhteydessä laskettiin rahoituksella katettavan? Vai onko ehkä käynyt niin, että lastensuojelun avohuollon palveluiden käyttäjistä osa on siirtynyt yleisten perhepalveluiden piiriin ja tosiasiallinen kehitys on ollut olematonta? 

Hallitusohjelmassa esitetään, että ennaltaehkäiseviä palveluita vahvistetaan ja avun ja tuen saamista kotiin helpotetaan. Tosiasiassa tämä oli jo vuoden 2015 uuden sosiaalihuoltolain sisältö. Miten hyvin lakimuutoksen ohjaama rakennemuutos on kunnissa sujunut ja millaiset resurssit ennalta ehkäisevään työhön on saatu? Miten ja millaisia resursseja hallitus on kohdistamassa nyt perheiden ennaltaehkäiseviin palveluihin? 

Tiia Ikonen  

perhetyön kehittäjä
Oulun seudun omaishoitajat ry 

Julkaisemme vuosi eduskuntavaalien jälkeen asiantuntijakirjoituksia muistuttaaksemme siitä, että hallitusohjelman kirjaukset lasten ja perheiden hyväksi eivät ole unohtuneet koronan aikana. Eriarvoisuutta vähentävä Kaikille eväät elämään -ohjelma järjestää tammikuussa 2021 Miten lasten ja perheiden asiat etenevät tällä hallituskaudella? -tilaisuuden samasta aiheesta.