Perhekeskukset suunnannäyttäjinä perheiden osallisuudessa 

Tänä vuonna osallisuusviikko toteutettiin koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Osallisuuden vahvistaminen on ensiarvioisen tärkeää myös, ja erityisesti, erilaisissa poikkeusoloissa. Osallisuutta ei voi laittaa tauolle.

Miten voimme tukea lasten ja vanhempien hyvinvointia oikea-aikaisesti, jos emme kuuntele heitä ja ymmärrä heidän arkeaan? Mitä teemme heiltä saadulla tiedolla? Otetaanko se huomioon palvelujen ja toiminnan suunnittelussa ja tietävätkö lapset ja perheet, mihin heidän näkemyksensä vaikuttavat?  

Näiden kysymysten äärellä olimme jälleen viime viikolla, kun polkaisimme käyntiin osallisuusviikon, jonka aikana jalkauduimme eri puolille Suomea ja pääsimme kuulemaan miltä palvelut näyttävät lapsen ja vanhemman silmin ja millaisia toiveita, tarpeita ja ajatuksia heillä on.  Tänä vuonna osallisuusviikko toteutettiin koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Osallisuuden vahvistaminen on ensiarvioisen tärkeää myös, ja erityisesti, erilaisissa poikkeusoloissa. Osallisuutta ei voi laittaa tauolle. Joskin uusia tapoja tavoittaa perheet, ja kuulla heitä, kyllä tarvitaan – sen saimme myös osallisuusviikon aikana huomata.  

Osallisuus on perusoikeus, ei mielipidekysymys 

Osallisuus on jokaisen lapsen ja vanhemman perusoikeus, ei mielipidekysymys. Tämä viesti välittyy vahvasti myös perhekeskustoimintaa ohjaavista kansallisista linjauksista (Perhekeskukset Suomessa 2019), joissa korostetaan lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta ja sen vahvistamista. Linjausten mukaisesti jokaisessa perhekeskuksessa tulee ottaa käyttöön toimintatapoja ja malleja, joiden avulla lapset, nuoret ja perheet ovat mukana suunnittelemassa, kehittämässä ja arvioimassa toimintaa.  

Jotta voimme tarjota lapsille ja vanhemmille heidän hyvinvointiansa tukevaa ja oikea-aikaista tukea, tulee meidän kuunnella lasten sekä vanhempien omia näkemyksiä ja ymmärtää sitä arkea, jota lapset ja vanhemmat elävät. Jos emme kuuntele, emme voi tietää, mikä toiselle on tärkeää, missä hän kokee tarvitsevansa tukea tai miltä toiminta toisen silmin näyttää.  

Lasten kohdalla toisinaan kyseenalaistetaan lasten kyky ja halu kertoa. Olemme kuitenkin havainneet osallisuusviikolla ja sitä ennen lukuisissa kohtaamisissa, että kaikenikäiset ja kaikenlaiset lapset kertovat innokkaasti ajatuksiaan, kun kysymisen tavat ovat lasta arvostavat ja lapsiystävälliset. Puheen lisäksi voi piirtää, leikkiä, jutella käsinuken kanssa, valokuvata tai rakentaa unelmien perhekeskusta vaikka legoista.  

Kohtaaminen luo perustan osallisuudelle 

Perhekeskustoimijoilla on paljon osaamista kohtaamiseen, joka luo perustan osallisuuden kokemiselle. Tämä käy ilmi myös osallisuusviikon kyselyn alustavista tuloksista. Monet tuovat esille, että paras tuki, jota he olivat vanhempana saaneet, liittyi kohtaamiseen ja kohdatuksi tulemiseen – joko vertaisen, läheisen tai ammattilaisen toimesta. Sama pätee lasten kohdalla: on tärkeää, että aikuinen moikkaa, ”tykkää musta”, kysyy kuulumisia ja tulee mukaan leikkiin. Näin syntyy luottamus sekä tila kertoa iloista sekä suruista. 

”Kuunteleva ja läsnäoleva ote on äärimmäisen tärkeää lapsiperheiden kanssa tehtävässä työssä.” 

”Kun ne kysyy ja on kiinnostuneita. Sitten me leikitään ja katotaan sellasii kortteja.” 

Usein osallisuutta vahvistetaan toteuttamalla erilaisia palautekyselyjä, asiakasraateja tai neuvonantaja-asiakkaiden ryhmiä. Näille on ehdottomasti paikkansa, mutta yksin ne eivät riitä saamaan vanhempien tai lasten ääntä monimuotoisesti kuuluviin – monesti heikommassa asemassa olevien ryhmien tai esimerkiksi lasten ääni jää kuulematta. Osallisuuden vahvistamisen täytyy olla osa jokaisen perhekeskuksen palvelun ja toimijan perustoimintaa.  

Miten syntyy osallisuutta edistävä toimintakulttuuri? 

Jotta osallisuuden vahvistaminen voi olla osa jokaisen perhekeskuksen toimijan perustoimintaa, tulee olla aidosti lupa, tila ja aika kohdata ja kuunnella. Tämä edellyttää, että perheiden osallisuutta edistävät arvot, periaatteet ja toimintakäytännöt on puhuttu auki ja ne näkyvät läpi organisaation. On selvää, että johdon rooli osallisuutta edistävän toimintakulttuurin luomisessa on keskeinen. 

”Koen että meitä ei ko. toimipaikassa ole kuultu, emme saa tarvitsemaamme tukea ja koen ettei meidän asioillamme ole mitään merkitystä. Asioimme paikassa vain, koska lapsen hoitava lääkäri on töissä siellä.” 

”Kun tulee tunne, että mua arvostetaan työntekijänä, niin kyllähän se näkyy siinä vireessä jolla me tätä työtä tehdään. Se, että tykkää työstään ja on siellä lapsia ja perheitä varten, välittyy kyllä toiminnassa. Ja sit on pysyvyyttä eikä kokoajan porukka vaihdu. ” 

”Kun on samat työntekijät, kun on käyny kotona. On helppo puhuu mistä vaan täälläkin.”  

Rakenteiden muuttamiseen tarvitaan innostusta ja aitoa yhdessä tekemistä. Perheet keskiöön! -hankkeessa kehitetty Osallisuusviikko-toimintamalli voi toimia hyvänä tapana aloittaa rakenteiden muutostyö yhdessä ammattilaisten, lasten ja vanhempien kanssa. Näemmekö, että meillä kaikilla on opittavaa toisiltamme? Otammeko palautteen ja kehittämisajatukset vastaan ja kehitämme toimintaa? Kehitämmekö toimintaa perheiden arjen tarpeista käsin? 

Osallisuuden vahvistaminen tulee olla keskeinen osa tulevaisuuden sosiaali– ja terveyskehittämistä 

Parhaiten osallisuuden toteutuminen varmistetaan sisällyttämällä se toimintaa ohjaaviin rakenteisiin. Tämän tulee olla keskeinen osa tulevaisuuden sosiaali– ja terveyskeskuskehittämistä, jonka osaksi perhekeskuskehittäminen jatkossa linkittyy. Tässä muutoksessa järjestöjen rooli ja osaaminen on tärkeää. Moni järjestö on kehittänyt toimintatapoja ja koonnut materiaalia erilaisten lasten ja vanhempien kohtaamisen ja osallisuuden vahvistamisen tueksi. 

Palvelujen ja tuen saavutettavuus on myös varmistettava. Osallisuusviikon alustavat tulokset kertovat, että vanhemmilla ei aina ole tietoa siitä millaisia palveluja ja tukea on saatavilla. Erityisen vaikeaa on tavoittaa niitä kohderyhmiä, joiden voimavarat tuen hakemiseen ovat vähäisemmät tai joille toimintatapa on vieras. Lapsille ei aina muisteta tai lapsiystävällisesti osata kertoa siitä, miksi palvelussa ollaan ja mitä siellä tapahtuu. Jos energiaa menee siihen, että tietoa joutuu etsimään tai tuen perään kyselemään, ei se kannusta osallisuuteen. Tieto tulisi paketoida selkeäksi, eri toimijat kattavaksi ja helposti saatavilla olevaksi kokonaisuudeksi. 

”Tietoa on joka paikassa eikä tiedä onko juuri kyseisessä paikassa oikea ja kattava tieto. Yksi kunnon ilmoituspaikka helpottaisi.” 

”Tarvittaisiin lapsiperheiden Google.” 

”Kaikki lapset ei voi kertoa asioista edes vanhemmilleen! Mistä sitä apua sitten sais.”  

Saavutettavuutta ja tuen oikea-aikaisuutta lisää myös se, että tuen tarpeet tunnistetaan niissä paikoissa, joissa lapset ja vanhemmat arkeaan elävät. Tutulle ihmiselle on helpompi kertoa kuin vieraalle ja vaikeista asioista puhuminen edellyttää henkilökohtaisuutta ja luottamusta, uskoa siihen, että toinen voi ja haluaa auttaa. Avun tarpeesta voi yhtä lailla kertoa päiväkodissa, kohtaamispaikassa tai neuvolassa, kunhan edellä mainitut asiat toteutuvat.  

Perhekeskuksilla on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjinä perheiden osallisuuden edistämisessä ja ottaa perheet aidosti keskiöön. Työkaluja ja osaamista tähän on, mutta vielä on tehtävää, jotta osallisuuden edistäminen olisi systemaattinen osa kaikkien perheiden palvelujen ja perhekeskusten toimintaa.  

Lainaukset vuoden 2020 vanhempien osallisuuskyselystä sekä Tampereella ja Lempäälässä pidetyistä lasten yhteiskehittämisen päivistä.  

Kirjoittajat:  

Kaisu Muuronen, hankepäällikkö
Perheet keskiöön! -hanke
Lastensuojelun Keskusliitto 

Reetta Kalliomeri, hankesuunnittelija
Arjesta voimaa -hanke
Pelastakaa lapset ry 

Miina Weckroth, hankepäällikkö
Minua kuullaan -hanke
Minua kuullaan on Kehitysvammaliiton, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön sekä vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n koordinoima hanke.