Rakkaudesta lajiin – järjestöt kehittämään harrastustoimintaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa
Harrastusmahdollisuus koulupäivän yhteydessä tarjoaa lapsille ja nuorille uusia tekemisen paikkoja, lisää harrastamisen yhdenvertaisuutta, ehkäisee yksinäisyyttä ja helpottaa perheiden ajankäyttöön liittyviä ongelmia. Uusi hallitusohjelma ajaa harrastustoimintaa kouluihin ja toivoo kuntien ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä. Järjestöillä on tavoitteen toteutumiseksi paljon annettavaa – ja opittavaa.
Tavoite harrastamisen edistämisestä koulussa on varsin laajasti hyväksytty. Jotain on asian eteen tapahtumassa, sillä tuoreessa hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi: “Jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan aito mahdollisuus mieluisaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä” (Osallistava ja osaava Suomi, 2019, 165). Tavoitteen edistämiseksi halutaan vahvistaa yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin välillä.
Tiedämme Nuorisobarometrista, että joka kolmas nuori lopettaa harrastuksensa rahanpuutteen vuoksi samaan aikaan kun virikkeellisen ja turvallisen vapaa-ajan pitäisi olla jokaisen lapsen ja nuoren yhdenvertainen oikeus. Nuorisobarometri kertoo niin ikään, etteivät nuoret koe oppivansa koulussa tärkeiksi kokemiaan yhteiskunnallisia ja sosiaalisia taitoja. Harrastaminen on siis paitsi itseisarvoinen oikeus, myös tietojen, taitojen ja sivistyksen kannalta merkityksellistä. Jos ja kun kouluilla on joka tapauksessa harrastuksiin tarvittavat tilat, ajatus koulun ja vapaa-ajan rajan liudentamisesta on entistä houkuttelevampi.
Järjestötoiminnalle avautuu uusia mahdollisuuksia
Tavoite kaikkien lasten ja nuorten oikeudesta harrastaa koulun tiloissa tarkoittaa sitä, että kyse on paljon iltapäivätoimintaa laajemmasta asiasta. Tutkimukset kertovat, että nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus vaihtelee muun muassa vanhempien koulutustaustan mukaan. Kaikille avoimen kansalaisyhteiskunnan vetureina järjestöt voisivat paikata sitä sosiaalista railoa, joka nuoren ikäpolven polarisoitumisen vuoksi on laajentunut Suomessa turhan suureksi, myös yhteiskunnallisen aktiivisuuden suhteen.
Koulupäivän yhteyteen tarjoutuva mahdollisuus harrastamiseen tuskin korvaa tavoitteellista itsensä kehittämistä harrastuksen parissa. Se tulisi kuitenkin arvokkaaksi lisäksi nykytilanteeseen ja ehkäisisi sitä, että mieluisa harrastaminen on vain harvojen oikeus. Onnistuessaan se voisi uudistaa harrastamisen muotoja ja mahdollisuuksia paljonkin.
Yhdistykset ja säätiöt ovat perinteisesti olleet keskeinen lasten ja nuorten harrastusten organisoija. Silloin kun harrastuksen järjestäjällä on väliä, perheet ovat tutkitusti toivoneet sen olevan kolmannen sektorin toimija (Taloustutkimus 2014). Olennainen kysymys on, miten valmis itse kukin järjestö suomalaisella kolmannen sektorin kentällä on ottamaan vastuuta tästä hallitusohjelman tavoitteesta.
Kysymys on myös laajempi ja yhteiskunnallisempi. Hallitusohjelmakirjauksen myötä järjestöille avautuu huikea yhdessä tekemisen ja kehittämisen mahdollisuus lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa. Järjestöt eivät luonnollisestikaan vain täytä hallitusohjelman tavoitteita vaan etenkin vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa – tässä tapauksessa yhdenvertaisuus ja sukupolvien vuoropuhelu ohjenuorinaan. Olisi onnetonta, jos koulut eivät näkisi tässä mahdollisuuksia niin ikään.
Tavoitteisiin pääseminen edellyttää toimintatapojen uudistamista
Järjestötoimijoilla voi olla monenlaisia rooleja ja vastuita paitsi koulun jälkeisessä harrastus- ja kansalaistoiminnassa, myös koulupäivän aikana. Järjestöjen, jos jonkun, pitäisi taitaa tekemällä oppimisen voima, joka istuu hyvin nykyiseen opetussuunnitelmaan sekä nuorten toiveisiin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten taitojen kartuttamisesta.
Hallitusohjelman harrastamista koskeva tavoite rohkaisee järjestöjä sellaiseen yhteistoimintaan, jossa lasten ja nuorten etu juoksee kaiken muun edelle. Se vaatii lasten, nuorten ja perheiden parissa toimivilta järjestöiltä rohkeutta ja ennakkoluulotonta asennetta sellaiseen yhteistoimintaan, jolla voidaan koetella myös järjestökentältä tuttuja sektori- ja ikärajoja.
Haasteeseen vastaamiseksi järjestöjen on pystyttävä yhdistämään yleisiä, hallitusohjelmassa mainittuja tavoitteita ja erityistä ”rakkautta lajiin” – oli laji sitten liikuntaa, musiikkia, ympäristösuojelua, ihmisoikeuksia, pelaamista, ensiapua, vanhusten auttamista tai jotain muuta. Tai vielä parempaa: uudenlaisia harrastustoiminnan hybridejä, joissa vaikkapa ihmisoikeudet kohtaavat pelaamisen ja liikunta vanhusten auttamisen.
Kaikenikäiset mukaan harrastustoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen
Hallitusohjelman kirjaus patistaa järjestöjä toimimaan sekä pienten lasten, murrosikäisten että itsenäistymisen kynnyksellä olevien nuorten kanssa. Avara elämänkulkunäkökulma merkitsee, että oikeudet harrastamiseen tarjoutuvat yhdenvertaisesti eri-ikäisille ja erilaisista taustoista tuleville.
Järjestöjen voima piilee niiden valmiuksissa ja halukkuudessa tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja kansalaisten tarpeisiin, totuttua koetellen. Kansalaisjärjestöjen voima on niin ikään moninaisessa vapaaehtoistoiminnassa, joka kuitenkin uhkaa jäädä alati ammattimaistuvan järjestötoiminnan jalkoihin, kuten viime vuonna julkaistu Hanna Laitisen väitöskirja osoittaa. Järjestöt ovat hyviä sopeutumaan uusiin tilanteisiin, mutta se olisi tehtävä hukkaamatta järjestömäistä ydintä.
Järjestöjen ydin ei kuitenkaan ole muuttumaton. Nuoret toivovat yhä monimuotoisempaa kansalaistoimintaa, jossa pääsee tekemään itselleen merkityksellisiä asioita tärkeiden arvojen pohjalta. Yhteiskunnallisena muutosvoimana toimivat järjestöjen ohella – ja joskus ohikin – vapaamuotoisesti järjestäytyneet verkostot ja toimintaryhmät, joilla niin ikään olisi annettavaa lasten ja nuorten harrastamismahdollisuuksien elävöittämisessä. Sukupolvien välinen avoin vuoropuhelu on edellytys sille, että päästään hallitusohjelman kirjauksissa sanoista tekoihin: lapset ja nuoret tarvitaan mukaan harrastus- ja kansalaistoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
Paljon on siis tehtävää ennen kuin nykyiset järjestötoimijat löytävät monenlaisia rajoja ylittäviä toimintamalleja siten, että hallitusohjelman tavoite jokaisen lapsen ja nuoren harrastamisen oikeudesta saavutetaan. Ja mikä tärkeintä, huolehditaan samalla kansalaistoiminnan elinvoimaisuudesta: avointa ja reilua yhdessä tekemistä yli sektori- ja ikärajojen, vapaaehtoistoiminnan arvosta tinkimättä.
Petri Paju
Hankepäällikkö
Kaikille eväät elämään -avustusohjelma, Lastensuojelun Keskusliitto
Leena Suurpää
Nuorten turvatalotoiminnan johtaja
Suomen Punainen Risti
Lähteet:
Osallistava ja osaava Suomi, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta (2019) Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019. Helsinki.
Taloustutkimus (2014) Erillisaineisto, n=1000. Tilaajat Lastensuojelun Keskusliitto ja HelsinkiMissio.
Kommentit (0)