Miten sijaishuollon aikainen koulunkäynti näyttäytyy vanhemmalle?

Pikkujuttuja-sarjassa nostetaan esiin vanhempien kokemusta lastensuojelussa. Kirjoitukset kuvaavat tunnelmia, hetkiä ja yksityiskohtia helposti lähestyttävällä tavalla. Tässä kirjoituksessa Aino kuvaa yhteistyötä ysiluokkalaisen sijaishuollon aikaisten koulujen kanssa.

Kouluissa on syyslukukausi jälleen päässyt käyntiin. Muistelen esikoiseni sijaishuollon aikaista koulunkäyntiä. Meillä oli paljon haasteita, muutama onnistuminen. Usein kyse olisi aika pienistä asioista, molemmissa.  

Esikoiseni kävi yhdeksättä luokkaa yhteensä kolme vuotta, seitsemän eri kunnan alueella, kahdeksassa eri kouluyksikössä. Näistä viisi oli erityisen tason laitosten sisäisiä kouluyksiköitä. Muistan muun muassa seuraavia pikku haasteita tämän sijaishuollon matkan varrelta.

Erään kerran nuoren piti tehdä uudestaan jo tehdyt tehtävät, kun aiemmassa koulussa tehtyjä vihkotöitä ei ollut kirjattu mihinkään ja vihko oli hävinnyt. Toisen kerran nuori lähetettiin pois luokasta, kun hänellä oli shortsit jalassa ja vesipullo mukana; niin ei kuulemma voinut luokkaan tulla. Myös kokeiden osalta tietoa jäi hyvin usein matkan varrelle.

Kurssilla tehtyjä asioita ei huomioitu lankaan seuraavassa koulussa, jos loppukoe ei ollut edellisessä mennyt läpi. Joskus oli teetetty väärä koe ja vaikka se meni läpi, suoritus ei seuraavassa koulussa kelvannutkaan. 9. luokan viimeisestä matematiikan kurssista ei suostuttu antamaan arvosanaa, jos ei tule kouluun todentamaan osaavansa laskea itsenäisesi kartion ja pyramidin tilavuutta, vaikka se oli kotikokeessa tuetusti onnistunut. Vaikka päättötodistus lopulta tuli, pohdin edelleen, olisivatko näissä tilanteissa asiat voineet mennä jotenkin toisinkin?  

Arkisilla pikkujutuilla onnistuttiin edistämään koulunkäyntiä huomattavasti.

Kahdessa eri kouluyksikössä nuoren koulua tuettiin muun muassa seuraavasti:

• Lupa omaan rytmiin: Nuori sai tehdä tehtäviä rauhassa omassa huoneessaan, ja siirtyi luokkaan, kun oli siihen itse valmis. Kouluvastaisesta nuoresta kuoriutui esiin luokan työskentelyrauhaa edistävä, muidenkin oppimista tukeva yksilö.
• Visuaalinen tuki edistymisen seurantaan: Kun eri oppiaineet ja niiden sisällöt pilkottiin näkyville ja värikoodattiin selkeään, mukana kulkevaan tukipaperiin ja joka päivä merkittiin, mitä oli saatu aikaan, omat onnistumiset saatiin konkreettisesti näkyviin ja innostus tehdä lisää kasvoi huomattavasti.
• Opettajien välinen puhelinkeskustelu: Kun vihdoin kahden eri koulun opettajat keskustelivat puhelimitse, saatiin selville, miten paljon nuori oli jo tehnyt. Ei tarvinnut arvuutella, odottaa papereita, sanoa ettei luota nuoren sanaan, saati vaatia toistuvia suorituksia. Jälleen, motivaatiota tukeva pieni teko.  

Myös näillä voitaisiin vaikuttaa paljon sijaishuollon aikaiseen koulunkäyntiin: 

• Pysyvyys: Rikkonaisen sijaishuollon matkan keskellä voisi olla joku, joka kulkee pysyvästi rinnalla. Ihminen, joka seuraa, tietää, selvittelee ja raportoi. Aika monessa tarinassa, niin myös meillä, sen jonkun nimi on ollut Äiti. 
• Aktiivinen yhteydenpito: Alituiseen vaihtuvien ammattilaisten välinen kommunikaatio. Nuoren suoritukset, haasteet ja tarpeet voisi saada seuraamaan arjessa mukana. Nyt ne jäävät kuukausiksi pyörimään byrokratian jalkoihin.  
• Arvostava kohtaaminen: Asenne, että nuorta ei nähdä vain hankalana oppilaana vaan ihmisenä, jolla on voi olla yhteisiä kiinnostuksenkohteita kuin opettajalla tai muilla luokassa. Hänellä voi olla erityisiä piirteitä tai taitoja, jotka ehkä eivät tule näkyviin koevastauksissa, mutta ovat olemassa.  

Edellä kuvatut asiat eivät tosiasiassa ole edes kustannuskysymyksiä, mutta niillä voidaan huomattavasti edistää onnistumisen kokemuksia nuoren elämässä – ja päättötodistuksen saamista.   

Kirjoittaja:

Aino

Sarjan kirjoittajat pitävät huolta siitä, että vanhempien kokemusääni ei jää kuulematta SOILA-koordinaatiohankkeen toiminnassa.

Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa eli SOILA-koordinaatiohanke on Euroopan sosiaalirahaston pluskauden osarahoittama.