Tasa-arvotyön salatut elämät järjestöissä – eriarvoisuuden vähentämisessä piilee pulmia

Eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävät hankkeet vähentävät yleensä eriarvoisuutta ja useimmiten eri tahojen työnjako ja yhteistyö toimii kuten pitääkin. Aina näin ei kuitenkaan ole. Eriarvoisuutta vähentävän Kaikille eväät elämään -avustusohjelman työntekijät pohtivat kolmen blogin sarjassa asioita, jotka vaikeuttavat hyvien aikeiden toteutumista arjessa.

Kolmannen ja julkisen sektorin palvelut on usein nähty toisiaan täydentävinä. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää. On suomalainen erikoisuus, että julkinen systeemi, järjestöt ja säätiöt ovat ikään kuin samassa joukkueessa, samalla puolella ja jakavat samat tavoitteet yhteiskunnallisen hyvän tuottamisesta.

Asetelma ja ajatus ovat sinällään hyviä, mutta toisinaan toimeenpanossa menee jotain pieleen. Noin neljännesvuosisata on vannottu räätälöinnin nimeen, mutta edelleen eri toimijat toimivat erillään ja erikoistuneina. Ihmisten pitäisi osata hankkia organisaatioiden välineisiin sopivia ongelmia.

Sosiaalialan lainsäädännössä on paljon sanahelinää. Jos lakiin on kirjattu jotain, näyttää siltä, että tarvitaan toinen laki, jolla määrätään noudattamaan sitä ensimmäistä. Ja kun sitä ei tule, järjestöjen väki on usein suostuttelijan paikalla. Kun normeja, systeemeitä ja takuita on paljon, on sattumanvaraista, millaista tukea koneistosta kulloinkin tulee. Järjestöjen auttajat seuraavat usein vastentahtoisesti viereltä näitä prosesseja.

Eriarvoisuutta vähentävän Kaikille eväät elämään -avustusohjelman hankkeiden kokemukset kertovat käytännön pulmista eri auttajatahojen kesken ja suhteessa työn lopullisiin edunsaajiin. Näihin pulmiin ajaudutaan niin usein, että kyse ei ole yksittäisistä sattumista.  

Tukea ja apua vain oikein hakemalla 

Järjestöjen työntekijöiden kokemuksen mukaan ihmisten kynnys avun pyytämiseen on usein niin korkea, että sen lisäksi ei aina isompaa tarpeen selvittämistä edes tarvita. Moni autettava on kiitollinen jo siitä, että saa vihdoin kertoa tilanteestaan ja joku kuuntelee. 

Apua tarvitsevan tulisi ihanteellisissa olosuhteissa saada sitä perustuen avun tarpeeseen, mutta monen kokemus viittaa toiseen suuntaan. Esimerkiksi tukihakemusten läpimenossa tietyt avainsanat ovat välttämätön, vaan ei riittävä ehto hakemuksen läpimenemiseksi. Hakemuksessa väärin kuvattu ongelma tai väärin kuvattu oma tai perheen toimintakyky vaikuttaa hakemuksen läpimenoon. Oikeanlaisten hakemuskirjausten sisällöstä tietävät vain ammattilaiset tai monesti hakemuksia täyttäneet. Vertaisryhmillä voi olla huomattava merkitys virastoviisauden jakamisessa.  

Sama hakemus vain kirjallisena tai järjestötyöntekijän puhelun tukemana tuottaa erilaisen lopputuloksen. Asiaa läheltä seuraaville syntyy tunne, että eihän tämän nyt ihan näin pitänyt mennä. Tarkoitus ei ollut liittyä osaksi desibelidemokratiaa, jossa äänekkäimmät saavat parhaan kohtelun.  

Oikea-aikaisen ja kokonaisvaltaisen tukemisen vaikeus 

Joskus taas perheiden avuntarve voi olla ilmiselvä, mutta avun tarjoamiselle on muodollisia esteitä. Sopivaa apua ei voi antaa, koska perhe on jo saanut apua, (jota se ei välttämättä ole tarvinnut). Usein tarvittu apu on konkreettista kodin hoitamiseen liittyvää ja vähemmän tarvittu keskustelua sohvan äärellä.

Tämän lisäksi järjestötoimijoiden työtä rajaavat rajoitukset olla hoitamatta kunnille lailla kuuluvia tehtäviä ja kilpailun vääristämisen kielto.

Tavatonta ei ole sekään, että “palveluverkon paikkaajat” toteavat verkon niin hauraaksi, ettei ole tervettä kohtaa, johon paikan kiinnittäisi. Ollaan joko myöhässä tai sitten muut toimijat vetäytyvät sen verran, mitä uusi antaa myöten. Kitkerä kokonaismaku voidaan huuhdella runsaalla tietosuojahuolella, jolla saadaan jäihin melkein mitä vaan.

Hyvät aikeet eivät aina valu käytäntöön 

Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita, etteivätkö järjestöjen ja julkisen puolen palvelut yleensä toimisi yhteen ja täydentäisi toisiaan. 

Hyvän periaatteen soveltaminen käytäntöön on joskus monimutkaista. Toisinaan se voi asettaa yksittäisen järjestöaktiivin, työntekijän tai yhdistyksen turhan tiukan valinnan eteen, katsomaan sopivasti toiseen suuntaan tai tekemään harjoituksia, joiden kestävyyteen on vaikea uskoa. Ihmisillä järjestöissä on halu olla osa ratkaisua eikä ongelmaa, ja hyvä niin.  

Blogisarjan kahdessa muussa osassa hankkeiden työntekijät kertovat yksityiskohtaisemmin kokemuksistaan julkisen sektorin kumppanina tai täydentäjänä.

Kaikille eväät elämään -avustusohjelma vähentää eriarvoisuutta. Ohjelmassa on mukana 23 lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työskentelevän järjestön kehittämishanketta ja Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi sen toteuttamista. Ohjelmaa rahoittaa STEA. Julkaisemme blogissamme ohjelmahankkeiden työntekijöiden kirjoituksia eriarvoisuudesta heidän työnsä näkökulmasta.