Tilapäinen vai pysyvä huostaanotto – vanhemman kokemuksia lastensuojelusta

Pikkujuttuja-sarjassa nostetaan esiin vanhempien kokemusta lastensuojelussa. Kirjoitukset kuvaavat tunnelmia, hetkiä ja yksityiskohtia helposti lähestyttävällä tavalla. Tässä tekstissä Esmeralda kuvaa, miten tilapäiseksi säädetty huostaanotto muuttuu kokemuksellisesti pysyväksi.

Huostaanotto sattuu. Vaikka tiedostaisi että se on lapsen parhaaksi, silti se sattuu. Tunteiden myllerrys on valtavaa, eikä ikävä ole pienin tunteista. Avuttomuus ja riittämättömyyden tunne ovat osa kaaosta joka vanhemman mielen täyttää huostaanottopäätöksen jälkeen. 

Se ettei voi olla laittamassa lasta nukkumaan, se ettei voi suojella lasta maailmalta, se sattuu. Joku muu tekee sen, tai yrittää tehdä. Mutta kuka voi vanhemman rakkaudella hoitaa ja ymmärtää lasta? Vanhemmalla saattaa olla arvokasta tietoa ja ymmärrystä lapsen mielenmaisemasta ja historiasta, vaikka hän olisikin ”vain” huostaanotetun lapsen alkuperäinen äiti tai isä. Lapsen ja vanhemman ymmärtävä kuuleminen vaikeassa tilanteessa voi tuoda sosiaalityöntekijälle lisää näkemystä työhön. 

Huostaanottoa ei yleensä tarkoiteta lopulliseksi ratkaisuksi, mutta jos yksinhuoltavanhemmalla on mielenterveysdiagnoosi, se käytännössä, toipumisesta huolimatta, saattaa olla pysyvä ratkaisu. Sosiaalityöntekijä ei välttämättä usko vanhemman toipumiseen, vaikka terveydenhuolto siitä puhuisi. Ennakkoluulot ovat mahdollisia myös sosiaalityöntekijälle.  

Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on mielettömän suuri valta, silti hän on ihminen ammatin alla. Eikä kukaan ihminen ole erehtymätön. Joskus sosiaalityöntekijä katsoo epävarmaa tilannetta liian kauan, joskus sosiaalityöntekijä odottaa liian kauan. Joskus huostaanotto on myöhässä, joskus se ei pääty ajallaan. 

Jos vain aikuiset kärsivät siitä, tilanne on vielä hyvä. Mutta jos lapset ja nuoret, suojattomat valtion hoidossa olevat pienet ihmiset kärsivät sosiaalityöntekijän ratkaisuista tai ratkaisujen puuttumisesta, se on valtavan surullista.  

Ei

Sanovat
että ei.
Ei ole aika
lasten palata kotiin,
ei vielä.
Sanovat
että aika – tuo kirottu sana
auttaa
siihenkin. 

Sanovat
ehkä
ehkä myöhemmin.

Niillä muruilla elän
niihin sanoihin takerrun
niihin kirvelevän sydämeni
toivon ripustan.

Ehkä. Myöhemmin.

Kirjoittaja:

Esmeralda

Sarjan kirjoittajat pitävät huolta siitä, vanhempien kokemusääni ei jää kuulematta SOILA-koordinaatiohankkeen toiminnassa.

Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa eli SOILA-koordinaatiohanke on Euroopan sosiaalirahaston pluskauden osarahoittama.