Hyppää sisältöön

Turvallinen lapsuus on jokaisen lapsen oikeus, myös verkossa

Lapsen oikeudet
Blogit
20.5.2024
Turvallinen lapsuus on jokaisen lapsen oikeus, myös verkossa

Lapset elävät arkeaan verkossa, mutta verkkoa ei ole lähtökohtaisesti rakennettu lapsille turvalliseksi paikaksi, eivätkä lasten oikeudet tällä hetkellä toteudu näissä sääntelemättömissä verkkoympäristöissä.

Digitaaliset ympäristöt tarjoavat lapsille paljon positiivisia mahdollisuuksia. Verkossa lapset solmivat ja ylläpitävät ystävyys- ja ihmissuhteita, mikä vähentää yksinäisyyden ja syrjäytymisen kokemuksia. Suurin osa lapsista kokee digilaitteiden ja sovellusten parantaneen myös uusien tietojen ja taitojen oppimista. Lapset ja nuoret ovat merkittäviä toimijoita verkossa, ja heille tulee antaa mahdollisuus toimia tässäkin ympäristössä turvallisesti.

On tärkeää tunnistaa, että verkon liiallinen käyttö sekä verkon sopimattomat sisällöt voivat olla haitaksi lapsen hyvinvoinnille. Verkkoon liittyvien haittojen vaikutukset lasten mielenterveyteen ja hyvinvointiin on tunnustettava, ja haittojen vaikutuksia on lievennettävä ja poistettava. Teknologian ja erityisesti tekoälyn nopea kehitys luo uusia riskejä, joihin tulee varautua, jotta lapsen oikeuksien täysimääräinen toteutuminen voidaan varmistaa.

Yksi keskeisin lasten verkkoturvallisuuteen liittyvistä huolista on lapsiin kohdistuva verkkovälitteinen seksuaaliväkivalta. Euroopan neuvoston mukaan joka viides lapsi Euroopassa joutuu seksuaaliväkivallan kohteeksi verkossa tai sen ulkopuolella. Suomen sekä kansainvälisten vihjepalveluiden tilastojen mukaan seksuaaliväkivallan kohteena on useimmiten alle 13-vuotias tyttö, ja huolestuttavasti yhä nuorempien lasten osuus tilastoissa on kasvava.

Euroopan neuvoston mukaan joka viides lapsi Euroopassa joutuu seksuaaliväkivallan kohteeksi verkossa tai sen ulkopuolella.

Aikuisilla on vastuu lasten turvallisuuden toteutumisesta ja lasten tukemisesta, ohjaamisesta ja suojelemisesta kaikilla elämän osa-alueilla, myös verkossa. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseksi on toimittava nyt. Verkon turvallisuus tulee taata lainsäädännöllisin ja yhteiskunnallisin keinoin. Sääntelyllä voidaan varmistaa, että lasten jokapäiväisestä nettiympäristöstä tehdään heille turvallinen.

Lasten verkkoturvallisuuden toteutuminen vaatii käytännön toimia

EU:n tulee taata vahvat lainsäädäntökehykset, joilla torjutaan lasten altistumista verkon haitoille ja riskeille. Erityisesti seksuaaliväkivaltaa ehkäisevää lainsäädäntöä tulee vahvistaa ja palveluntuottajien vastuuta korostaa. Sääntelyssä on otettava lapsen etu huomioon ensisijaisena harkintaperusteena ja lapsen oikeuksien täysimääräinen toteutuminen tulee varmistaa myös verkossa.

Nuoret itsekin tunnistavat verkonkäytön haitat ja toivovat, että palveluntarjoajat ottaisivat enemmän vastuuta lasten turvallisuuden edistämisestä verkossa. Sääntelyssä EU:n tulee toimia proaktiivisesti ja ennakoivasti, jotta lapsen oikeudet voivat toteutua.

Jokainen aikuinen voi osaltaan vaikuttaa lasten nettiturvallisuuteen. Lapsille tulee opettaa verkkoympäristöissä tarvittavia turvataitoja, ja heitä tulee auttaa hahmottamaan ja vahvistamaan omia rajojaan. On tärkeää, että lapsi tietää, että voi kääntyä turvallisen aikuisen puoleen, mikäli jokin asia huolestuttaa häntä.

Lapsille sekä aikuisille tulee tarjota käytännönläheistä ja asianmukaista tietoa, jotta he osaavat toimia turvallisemmin verkkoympäristöissä, sillä jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, myös verkossa.

Kolme asiaa, jotka voit aikuisena tehdä:

  1. Osallistu ja ole kiinnostunut lapsesi verkonkäytöstä
  2. Tutustu keinoihin, joilla voit edistää lapsesi verkkoturvallisuutta
  3. Vaikuta päätöksentekoon äänestämällä lasten oikeuksien puolesta

Kirjoittajat:

Lucia Hakala
Erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Emma Pösö
Asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry


Pelastakaa Lasten Nettivihje on matalan kynnyksen vihjepalvelu, jonka avulla kuka vain voi tehdä ilmoituksen netissä olevasta, lapseen kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan liittyvästä laittomasta toiminnasta tai materiaalista. (Laitonta materiaalia ovat esimerkiksi seksuaalissävytteiset kuvat ja videot, joissa esiintyy lapsia ja nuoria. Laitonta toimintaa on esimerkiksi lapsen houkuttelu seksuaalisiin tarkoituksiin, eli grooming.) Voit jättää vihjeen osoitteessa nettivihje.fi. Jos olet lapsi tai nuori, käytä Nettivihje nuorille -lomaketta.


Kirjoitus on osa Lastensuojelun Keskusliiton eurovaalien blogisarjaa.

Lue blogisarjassa aiemmin julkaistut kirjoitukset:

Osa 1: EU vahvistaa linnoitustaan – yhteinen turvapaikkapolitiikka on paketissa
Osa 2: Euroopan unionin on aktiivisesti torjuttava lapsiköyhyyttä
Osa 3: Euroopan unionin ilmastotyö on lasten ja nuorten tulevaisuuden tae
Osa 4: Euroopan unionin on tärkeää panostaa toimiin, joilla voidaan edistää lapsen oikeutta suojeluun

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje