Tuttu, taitava ja turvallinen sosiaalityöntekijä on vanhemmalle korvaamaton tuki

PikkuJUTTUJA blogeissa nostetaan esiin vanhempien kokemusta lastensuojelussa. Blogit kuvaavat tunnelmia, hetkiä ja yksityiskohtia lastensuojelussa helposti lähestyttävällä tavalla. Tässä blogissa Maria kertoo siitä, miten tärkeää on, että oma sosiaalityöntekijä on sekä hyvä että pitkäaikainen. Onko kysymys hyvästä tuurista vai perusoikeuksien toteutumisesta?

”Minulla on ollut todella ihana sosiaalityöntekijä ja meillä on pitkä yhteinen historia. Kun olen tullut tilanteeseen, jossa pitää (taas) kääntyä lastensuojelun puoleen apua pyytämään, niin on ollut todella arvokasta, että on saanut puhua tutulle työntekijälle, joka tuntee minut sekä perheemme ja tietää historiamme.” Asiat ovat nyt hyvin. 

Kun olemme tarvinneet lastensuojelun apua, niin työskentelyä on helpottanut todella paljon se, että pöydän toisella puolella istuu tuttu työntekijä. Työntekijä, jolle perheemme ja sen historia on tuttu; työntekijä, joka on rautainen ammattilainen. Perheemme on ollut onnekas, kun olemme saaneet kääntyä tutun ja turvallisen sosiaalityöntekijän puoleen n.15 vuoden ajan. Perheemme on ollut onnekas. Siltä se tuntuu, vaikka ei pitäisi. Asian pitäisi olla aina ja kaikille näin. 

Muistan erään kerran, kun olin aivan totaalisen loppu perheemme pieniin, mutta kasaantuviin epäkohtiin. En kyennyt enää yksin niitä ratkomaan, joten lähdin hakemaan apua kasvatus- ja perheneuvolasta. Olin toiveikas.  

Siellä käydessä minulle kuitenkin tuli olo, että tämä ei johda mihinkään ja tuntui, että työntekijöiden silmissä minä olin jotenkin viallinen, kun kerroin heille huolistani. Onneksi he kuitenkin ehdottivat, että seuraavalle käynnille pyydettäisiin mukaan lastensuojelun sosiaalityöntekijä 

Ennen käyntiä paikalle saapui tutun oloinen nainen. Hän kyseli saman tien meidän kissojen kuulumisia ja kertoi, että on aiemminkin ollut meidän työntekijämme. 

Tapaamisella sitten kerroin perheemme kuulumisia ja miten arki nyt rullaa. Työntekijä katsoi minua herkeämättä, ja totesi lopuksi, että ”sinä olet varmasti todella väsynyt”. Tuntui, että sydämeni sulaa. Vihdoinkin joku kuuli ja näki. Vihdoinkin koin, että on oikeutettua olla väsynyt sen arjen keskellä, jota elin, ja jota pyöritin lähes yksinäni. En ollutkaan viallinen. 

Niin pieni lause ja pienet eleet, mutta muistan tämän hetken ikuisesti.  

Tämä johti myös siihen, että saimme lastensuojelun kautta meille sopivat tukitoimet. Sellaiset toimet, jotka pelastivat perheemme ja joista koin, että minä vanhempana sain todella paljon. Sain uusia näkökulmia ja oivalluksia. Tukitoimia, joissa minut vanhempana huomioitiin sekä nähtiin myös ne oman lapsuuteni hieman aukinaiset haavat, jotka vaikuttivat minuun ihmisenä sekä tapaani olla äiti.  

Ja se on erittäin hyvä. Mutta miksi tuntuu, että olin onnekas? Eikö asian pidä sujua näin aina ja kaikille?

Kirjoittaja:

Maria

Sarjan kirjoittajat pitävät huolta siitä, vanhempien kokemusääni ei jää kuulematta SOILA-koordinaatiohankkeen toiminnassa.

Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa eli SOILA-koordinaatiohanke on Euroopan sosiaalirahaston pluskauden osarahoittama.