Hyppää sisältöön

Kun on turvassa, tulee kuulluksi ja kohdatuksi

Lastensuojelu
Osallisuus
Blogit
13.8.2020
Kun on turvassa, tulee kuulluksi ja kohdatuksi

Salapoliisitoiminta on noin 6–12-vuotiaille lapsille tarkoitettua toimintaa, jossa halutaan herkin korvin kuulla, mitä sanottavaa lapsilla on. Pienten lasten turvallinen osallisuus -blogisarjan kolmannessa osassa lapset pääsevät auttamaan Salapoliisi Mäyrää ja sitä kautta auttamaan myös aikuisia ymmärtämään, mitä lapset ajattelevat ja miten he kehittäisivät entistä lapsiystävällisempää lastensuojelua.

Istumme yhdessä lasten kanssa turvapeiton ympärillä, jonka Salapoliisi Mäyrä oli levittänyt lattialle. Olemme aloittamassa lasten ja heidän läheistensä kanssa Salapoliisipäivää. Mäyrä on pyytänyt lapsia auttamaan häntä mietityttävissä asioissa. Kaikkia jännittää. Mäyrän turvapeitolle saa tulla jokainen, mutta siihen pitää kysyä lupa. Mäyrä on ottanut matkaan itselleen sekä myös lapsille omat pienemmät peitot, joihin he voivat kääriytyä halutessaan. Täytyy tuntea olevansa turvassa, että uskaltaa osallistua ja puhua.

Salapoliisipäivissä etsimme yhdessä lasten kanssa erilaisia keinoja, miten saisimme vahvistettua lasten osallisuutta lastensuojelussa. Salapoliisitoiminta on noin 6–12 -vuotiaille lapsille tarkoitettua toimintaa, jossa haluamme herkin korvin kuulla, mitä sanottavaa lapsilla on. Lapset pääsevät auttamaan Salapoliisi Mäyrää ja sitä kautta auttamaan myös meitä aikuisia ymmärtämään, mitä lapset ajattelevat ja miten he kehittäisivät entistä lapsiystävällisempää lastensuojelua. Salapoliisipäivään lapsi saa ottaa mukaan myös oman tärkeän aikuisen.

Kuka on Salapoliisi Mäyrä?

Mäyrän erityisosaamista on kuuntelu. Hän jaksaa kuunnella jokaista lasta hoputtamatta. Hän sietää hiljaisuutta, on kiinnostunut jokaisesta lapsesta ja muistaa kehua. Mäyrä on aikuisille käsinukke, mutta lapsille paljon enemmän. Mäyrä on vertainen, jolla on samanlainen elämäntilanne kuin lapsilla ja joka ymmärtää tunnetasolla lasten kokemuksen.  Voi sitä halien ja huolenpidon määrää, jonka Mäyrä osakseen saa. Salapoliisi Mäyrään halusi tutustua myös poika, joka etukäteen oli vannonut, että ei puhuisi millekään käsinukelle yhtään mitään.

Mitä sitten tapahtui Mäyrän turvapeitolla?

Jokainen lapsi sai valita itselleen pehmoeläimen, jonka kanssa hän pääsi tutustumaan Mäyrään. Turvapeitto on alue, jonne lapset pehmoeläimineen tulevat Mäyrän toiveen mukaisesti yksitellen juttelemaan. Lapset toivoivat, että Mäyrä saisi luotettavia ystäviä ja tulipa Mäyrää tapaamaan hänen isänsäkin, jota Mäyrä ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Mäyrä näet asuu sijaisperheessä. Siinä taisi kostua useammankin aikuisen silmät, kun saimme todistaa Mäyrän ja Mäyrä-isän herkkää kohtaamista, ikävän sanoittamista ja lämmintä halaamista.

Kerroimme lapsille, että voimme kaikki yhdessä kirjoittaa päivässä nousevia ajatuksia lattialla olevaan isoon paperiin. Kirjaamista tehdään sen takia, että muistamme myöhemminkin lasten tärkeät ajatukset. Voimme tällöin käyttää niitä kehittämistyössä, jotta lapset huomioitaisiin paremmin lastensuojelussa. Dokumentoimme päivää yhdessä lasten kanssa myös valokuvaamalla.

Saa auttaa ja ilmaista omia mielipiteitä

Teemme Salapoliisipäivissä aina yhteiset sopimukset, jotta jokaisella lapsella olisi päivässä turvallista olla.

Lasten ehdottamina sovimme, että osallistuminen on vapaaehtoista, saa pitää hauskaa, leikkiä ja auttaa. Myöhemmin huomasimme, että eräs lapsi oli käynyt kirjoittamassa sopimuksiin vielä yhden tärkeän asian: ”Saa ilmaista mielipiteitä”. Ilahduimme lisäyksestä kovasti, sillä Salapoliisitoiminnalla haluamme nimenomaan varmistaa, että myös lapset tulisivat kuulluiksi ja heillä olisi mahdollisuus ilmaista mielipiteitään.

Jotta jokainen lapsi voi osallistua, niin hyödynnämme päivissä leikkiä, rakentelua ja erilaisia taidelähtöisiä menetelmiä. Haluamme varmistaa, että itseilmaisu mahdollistuu myös ilman sanoja. Lapsella on aina oikeus myös olla osallistumatta työskentelyyn.  On ihan hyväksyttävää, että lapsi seuraa Mäyrän ja toisten lasten touhuja. Päivän kuluessa Mäyrän ja toisten lasten puuhailut saattavat vetää puoleensa.

Kun on turvassa, saa olla oma itsensä

Mäyrä pyytää lapsia rakentamaan kehumajoja. Sellaisia, joissa kuulee vain hyviä asioita. Myös silloin, kun tuntuu, että on kurja päivä. Tyynyistä, tuoleista, sohvista ja isoista peitoista lapset rakentavat hienoja majoja ja haluavat, että Mäyrä ja lapsen oma aikuinen tulee sitä katsomaan ja tietenkin myös kehumaan. Miten tärkeää lapselle onkaan, että juuri myös se oma tärkeä aikuinen näkee hänen rakentamansa majan.

Hämmästelemme kerta kerran jälkeen, kuinka innokkaana lapset heittäytyvät Salapoliisi Mäyrän auttamiseen ja päivän touhuihin. Osallisuus turvallisesti tuo iloa kaikille. Salapoliisipäivään on ihan jokainen lapsi tervetullut, ja aikuisen tehtävänä on varmistaa, että lapsella on hyvä ja turvallista olla.

”Kun lapsi on turvassa ja hyväksytty,
hänen ei tarvitse pelätä.

Kun lapsi on turvassa ja hyväksytty,
hän saa olla oma itsensä
ja tulee kuulluksi ja kohdatuksi.

Kun lapsi on turvassa ja hyväksytty,
hän voi kokea olevansa rakastettu
ja uskaltaa itsekin rakastaa.

Kun lapsi on turvassa ja hyväksytty,
hänellä on kaikki maailman mahdollisuudet.”

(Pesäpuu ry:n 2020 vuoden teemana on turvassa ja hyväksytty sijaishuollossa.)


Salapoliisi Mäyrän vinkkilista aikuiselle:

  • Lapsilla on paljon sanottavaa ja heitä kannattaa kuunnella tarkasti.
    • Tartu hetkeen! Lapsi kertoo asioistaan sinulle, kun hänelle sopii. Älä hoputa, odota rauhassa, älä keskeytä lasta.
    • Älä tee tulkintoja, vaan kysy lapselta itseltään perustelut ja mahdolliset tarkennukset.
    • Käytä puheen ohella myös muita itseilmaisun tapoja, esimerkiksi piirtämistä, rakentelua, valokuvausta
  • Lapsen on helpompi puhua ja toimia, kun hänellä on turvallinen olo.
    • Tutustu rauhassa lapseen ja kerro jotain myös itsestäsi.
    • Huolehdi, ettei lapsella ole nälkä tai jano.
    • Kerro, miksi tapaat lasta ja mitä tiedolla tehdään.
    • Viltti tai maja antaa lapselle rajatun tilan, jossa hän voi keskittyä.
  • Voit tehdä dokumentointia yhdessä lapsen kanssa.
    • Anna myös lapsen kirjoittaa omia muistiinpanoja ja piirtää esimerkiksi solle lattialle levitetylle paperille.
    • Lapsi voi myös tehdä dokumentointia valokuvaamalla. Katsokaa yhdessä lapsen ottamia kuvia.

Tutustu Salapoliisitoimintaan.

Kurkkaa tunnelmia kirjoittamastamme Salapoliisipäivästä.

Salapoliisi Mäyrällä on myös oma YouTube-kanava. Siellä on lasten kanssa tehtyjä musiikkivideoita ja MäyräTV:n ohjelmia.


Kirjoittajat:

Riikka Huusko, kehittämispäällikkö, sosiaalityöntekijä (YTM) Pesäpuu ry

Työssäni sydäntäni lähellä ovat lapset ja nuoret. Haluan osaltani olla parantamassa heidän turvallisuuttaan ja osallisuutta lastensuojelussa. Uskon, että lasten ja nuorten kanssa yhdessä työskentelemällä, se on mahdollista.

Sari-Anne Paaso, kehittämispäällikkö, sosiaalityöntekijä (YTM) Pesäpuu ry

Olen kiinnostunut lasten osallisuuden kysymyksistä ja lapsen kanssa työskentelystä lastensuojelussa. Antoisinta työssäni on työskennellä lasten kanssa ja kehittää lastensuojelua yhdessä heidän kanssaan.

Pienten lasten turvallinen osallisuus -blogisarja kokoaa yhteen ammattilaisten näkökulmia ja vinkkejä pienten lasten parissa toimimiseen. Yhteistä kaikille kirjoituksille on turvallinen osallisuus, jota tarkastellaan eri toimintaympäristöistä käsin. Kaikista vuoden aikana julkaistuista blogiteksteistä kootaan yhteinen julkaisu.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje