Superhampsteri ja onnen rapupiiraset – Kokemuksia väkivaltatyön avopalvelun lapsityöstä
Kaksi vuotta sitten sain työskennellä Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen väkivaltatyön avopalveluissa lapsityön kehittämishankkeessa. Lasten kokemukset ja kertomukset väkivallasta avautuivat minulle syvemmin kuin koskaan. Antoisaa haasteellisessa työssä oli se, että sain rakentaa omanlaiseni työskentelytavan, joka kuitenkin perustui Ensi- ja turvakotien liitossa luotuun mallinnukseen lapsityöstä ja traumaorientoituneesta työotteesta. Lasten tilanne otetaan aina puheeksi Kun 6-vuotias Teija tuli […]
Kaksi vuotta sitten sain työskennellä Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen väkivaltatyön avopalveluissa lapsityön kehittämishankkeessa. Lasten kokemukset ja kertomukset väkivallasta avautuivat minulle syvemmin kuin koskaan. Antoisaa haasteellisessa työssä oli se, että sain rakentaa omanlaiseni työskentelytavan, joka kuitenkin perustui Ensi- ja turvakotien liitossa luotuun mallinnukseen lapsityöstä ja traumaorientoituneesta työotteesta.
Lasten tilanne otetaan aina puheeksi
Kun 6-vuotias Teija tuli asiakkaakseni, hän ei oikeastaan tiennyt, mihin oli tulossa, kuka minä olin tai mitä tulisi tapahtumaan. Hän saapui äitinsä vanavedessä, sillä perheessä oli ollut väkivaltaa ja äiti oli pohtinut oman työntekijänsä kanssa sitä, miten se oli vaikuttanut tyttöön. Koska pienet lapset eivät itse pysty hakemaan apua, onkin ensiarvoisen tärkeää, että väkivallan kokijoiden sekä tekijöiden kanssa otetaan aina myös lasten tilanne puheeksi ja heitä ohjataan palveluihin.
Hyvässä tilanteessa perhe on saanut jo esim. turvakodissa kuulla, että väkivaltatyön avopalveluita on tarjolla kaikille perheenjäsenille ja lapsille on olemassa omaa apua. Lapsityöstä on kerrottu ja perhettä on tavattu heidän kotiutuessaan, eikä lapsityöntekijä ole täysin vieras ihminen tavatessaan lapsen ensimmäistä kertaa.
Lupa puhua turvallisesti
Alkutapaamisessa (johon osallistui myös äiti) kerroin Teijalle ikätasoisesti lapsityöstä, sen luottamuksellisuudesta, tapaamisten kestosta ja jakson pituudesta. Lapset miettivät usein, seuraako tapaamisista jotain. Joutuuko ehkä pulaan, jos paljastaa perheen salaisuuksia? Siksi lapsella pitää olla lupa puhua asioistaan turvallisesti. Perheissä, joissa on väkivaltaa, tämä saattaa olla haasteellinen asia ja väkivallan tekijän lupaa ei välttämättä ole helppo saada. Silti lapsella on oikeus apuun ja tukeen. Heti alussa lapsen pitää saada tunne siitä, että apua on saatavilla ja toivoa on olemassa. Lapsi ei ole asiakkaana vain vanhempiensa jatkeena, vaan oman elämänsä päähenkilönä ja avuntarvitsijana.
Kerroin Teijalle, mitä tulee tapahtumaan. Selitin lapselle ymmärrettävällä kielellä, että työskentelyyn liittyy kirjaamista tietokoneelle, sopimuksia ja mahdollista tietojen luovuttamista. Kysyin, miltä tuntuisi, jos alkaisimme tavata. Osallisuuden kielellä tätä kutsutaan lapsen mahdollisuudeksi valita ja saada tietoa.
Pyysin Teijalta ja hänen äidiltään allekirjoitukset tietojen luovuttamislomakkeeseen. Halusin, että Teija tietää, että hänenkin mielipiteellään on merkitystä vaikkei hänen allekirjoituksensa olisikaan mitenkään virallinen. Puhuimme, mitä pientä syötävää hän halusi välipalaksi tapaamisiin.
Superhamsteri, Ham Solo ja onnen rapupiiraset
Teimme yhdessä lapsityön aikajanan, jotta Teija pystyisi hahmottamaan paremmin, missä kohtaa tapaamisia olisimme menossa kulloinkin. Hän kertoi, mitkä asiat ovat hänelle mieluisia. Hän piti piirtämisestä, leikkimisestä ja pelaamisesta. Hän sai luvan olla myös hiljaa, jos puhuminen tuntui vaikealta. Kun Teijaa alkoi väsyttää sai hän levätä huovan alla ja hieroin häntä kapulalla. Hän itse myös ehdotti tekemistä ja sai vaikuttaa prosessiin. Vaikka työskentelylle oli selkeä suunnitelma ja sen tarkoituksena oli auttaa Teijaa jäsentämään väkivaltakokemuksiaan niin koko ajan mukana oli myös paljon naurua, iloa ja asioita, joista Teija nautti.
Teija teki eräässä tapaamisessa kuvakollaasin, jossa oli Superhampsteri, Ham Solo ja onnen rapupiirasia. SuperHampsterilla oli suojakypärä päässään, jottei hän kolhisi itseään. Ham Solo oli sankari, joka taisteli pahuutta vastaan. Onnen rapupiiraset olivat Paavo Pesusieni -animaatiosta. Paavo on hahmo, joka säheltää ja joutuu vaikeuksiin, mutta selviää aina, koska on niin positiivinen ja joustava. Ammattikielellä voisi sanoa, että Paavolla on resilienssiä. Teijan kuvassa Onnen rapupiiraset lisääntyivät, vaikka niitä söi. Kuvasta muodostui narratiiveja, kertomuksia, joiden kautta Teija pystyi ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja käsittelemään vahvuuksiaan ja selviytymiskeinojaan. Teijakin oli neuvokas. Aikuinen ei voi siis koskaan tietää etukäteen, mistä suhde lapsen maailmaan syvenee. Joskus jopa pesusienestä!
”Uskalla puhua”
Lopputapaamisessa Teijan ja äidin kanssa kävimme läpi tapaamisia. Teija sanoitti minulle ajatuksiaan lapsityöstä (”herkut olivat kivoja, ja se, että naurettiin paljon ja kerroit, mikä sulle oli ollut pelottavaa lapsena”). Lisäksi hän jätti viestin seuraavalle asiakaslapselleni: uskalla puhua. Hän oli oppinut ymmärtämään, ettei ollut yksin vaan oli muitakin samassa tilanteessa eläviä lapsia. Hän sai myös toisenlaisen roolin, eikä ollut pelkästään autettava.
Olin kysynyt Teijalta etukäteen, saanko näyttää äidille kuvia ja tehtäviä, joita hän oli tapaamisissa tehnyt. Osaa hän ei halunnut näyttää. Kunnioitin sitä. Minun tehtäväni loppukeskustelussa oli sanoittaa Teijan ääntä ja tukea häntä mielipiteidensä ilmaisemisessa. Lapsilla on kokemusten lisäksi tietoa, josta me aikuiset voimme oppia. Keskiössä olivat Teijan palaute ja ajatukset, joihin äidin huolet ja toiveet liittyivät läheisesti. Äiti liikuttui Teijan kuvista, hän osasi tulkita niitä.
Rakkautta hyväksyä lapsi
Haluan liittää osallisuuteen myös sanan rakkaus, joka sanana ei kovin hyvin istu auttamisjärjestelmämme sanastoon. Kun lapsi on oikeasti osallinen omassa prosessissaan, kokee hän hyväksyntää, aikuisen läsnäoloa ja välittämistä. Minusta on rakkautta hyväksyä lapsi juuri sellaisena kuin hän on. Ujona, vauhdikkaana, näsäviisaana tai sulkeutuneena. Lapsen ei tarvitse muuttua tai sopeutua työntekijän rytmiin ja etukäteissuunnitelmiin vaan työntekijän pitää herkästi kuunnella, havainnoida ja osallistaa lasta. Erityinen taito on se, että uskaltaa mennä lähelle ja aidosti avata sydämensä lapsen viesteille.
Klassikkokirjassa Pikku prinssi kiteytetään asia viisaasti: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
Lähteet:
Lastensuojelun käsikirja – lapsen osallisuus
Vinkit ammattilaisille:
- Ota aina lasten tilanne puheeksi vanhempien kanssa.
- Kerro lapselle ikätasoisesti työskentelystä, sen luottamuksellisuudesta, tapaamisten kestosta ja jakson pituudesta.
- Luo lapselle tunnetta, että apua on saatavilla.
- Luo lapselle työskentelyssä mahdollisuuksia valita ja saada tietoa.
- Anna lapselle mahdollisuus vaikuttaa työskentelyprosessiin.
- Auta lasta ilmaisemaan omia ajatuksiaan – tavat voivat olla yllättäviäkin!
- Tue lasta mielipiteen ilmaisemisessa vanhemmille.
- Kuuntele herkästi, havainnoi ja osallista – uskalla mennä lähelle ja avata sydämesi lapsen viesteille.
Maaret Parviainen
Maaret toimii lapsityön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa. Maaret on aiemmin työskennellyt Lahden ensi- ja turvakoti ry:ssä lapsityöntekijänä.
Pienten lasten turvallinen osallisuus -blogisarja kokoaa yhteen ammattilaisten näkökulmia ja vinkkejä pienten lasten parissa toimimiseen. Yhteistä kaikille kirjoituksille on turvallinen osallisuus, jota tarkastellaan eri toimintaympäristöistä käsin. Kaikista vuoden aikana julkaistuista blogiteksteistä kootaan yhteinen julkaisu.
Blogisarjan aiemmat kirjoitukset:
Viisi tärkeää asiaa lapsen osallisuudesta koronatilanteessa (01.06.2020)
Kommentit (0)