Hyppää sisältöön

SOILA – Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa

Euroopan Unionin osarahoittama -logo.


SOILA eli Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa −koordinaatiohanke tukee sosiaalisten innovaatioiden syntymistä sekä lastensuojelun palveluiden uudistamista koko Suomessa. Uudet sosiaaliset innovaatiot löydetään työskentelemällä yhdessä lastensuojelun toimijoiden, nuorten, perheiden ja sidosryhmien kanssa.

 

SOILA-hanke on alkanut 1.2.2023. SOILA-hanke on osa laajempaa Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen −ohjelmakautta, jonka tavoitteena on nuorten ja perheiden hyvinvoinnin parantaminen ja arjen tukeminen (2021–2027). 

Mitä ovat sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa?

  • Päämäärältään yhteiskunnallisia ja keinoiltaan sosiaalisia
  • Liittyvät laaja-alaisesti lasten, nuorten ja perheiden arkeen
  • Uusia toimintatapoja, käytänteitä tai toimintamalleja, joiden avulla löydetään ratkaisuja uudistaa kokonaan tai osittain aikaisempaa toimintaa tai palveluja.

Sosiaalisilla innovaatioilla on yhteiskunnallista hyvää tuottava vaikutus ja niiden tekeminen luo uusia vuorovaikutussuhteita.

SOILA-hankkeen tavoitteet:

  1. Vähentää tarvetta nuorten sijoittamiselle palveluita kehittämällä.
  2. Vahvistaa vanhemmuuden tukea huostaanoton eri vaiheissa.
  3. Uudistaa jälkihuollon tukea monialaiseksi aikuistumisen tueksi.
  4. Luoda ratkaisuja sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmiin vastaamiseksi.

 

 

Toteutus

SOILA-hanke:

  • Tukee lastensuojelun sosiaalisten innovaatioiden syntyä ja toteutusta valtakunnallisella koordinaatiolla.
  • Tarjoaa yhteiskehittämisen valtakunnallisen oppimisverkoston ja järjestää ja fasilitoi tilaisuuksia ja kehittämisprosesseja.
  • Kutsuu mukaan kaikki alan kehittämisestä kiinnostuneet.
  • Tekee yhteistyötä alueiden toimijoiden, ELY-keskusten ja ministeriöiden kanssa.
  • Toteuttaa vaikuttavaa viestintää yhdessä ELY-keskusten ja aluehankkeiden kanssa.
  • Kokoaa tietopohjaa lastensuojelun uudistamisen tueksi.

Lastensuojelun Keskusliitto osatoteuttajana

SOILA-koordinaatiohankkeen toteuttajina toimivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Lastensuojelun Keskusliitto sekä Pesäpuu ry.

Lastensuojelun Keskusliitto vastaa SOILA-hankkeessa erityisesti kolmannen ja neljännen sektorin tuesta, viestinnästä järjestöille ja kansalaisille sekä läheisten kokemustiedon, tuen ja palveluiden kehittämisen asiantuntijuudesta.

Yhteistyökumppanit

Hanke perustaa toimintansa yhteiskehittämiseen STM:n, ELY-keskusten, Nuorten turvaverkkoja tulevaisuuteen −aluehankkeiden sekä sidosryhmien kanssa.

Rahoitus

Euroopan sosiaalirahasto, pluskausi 2021–2027.

 

Tilaa verkostokirje! 

Haluatko pysyä kartalla SOILA-hankkeen etenemisestä? Tilaamalla verkostokirjeen, saat tiedon tulevista tapahtumista, tilaisuuksista ja aikatauluista. Voit tutustua aiemmin lähetettyihin kirjeisiin MailChimpin arkistossa.

Tilaa verkostokirjeemme MailChimpissä

Tulevat tapahtumat

 Katso SOILAn tulevien tapahtumien ohjelmat ja ilmoittaudu mukaan!

Tapahtumat THL:n SOILA-tapahtumasivuilla

Kokemusasiantuntijanuorten julkaisu

Kokemusnäkökulmia lastensuojelun uudistamiseen

SOILA-koordinaatiohankkeen kokemusasiantuntijanuorten kehittäjäryhmässä on pohdittu vuosien 2023–2024 aikana, miten lastensuojelua tulisi uudistaa. Tuotoksena syntyi tämä julkaisu, johon on koottu ajatuksia Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen (ESR+ TL 5.1) -ohjelman strategisista teemoista.

Tutustu julkaisuun

SOILA Kokemusnakymiä lastensuojelun uudistamiseen -julkaisu

Lue lisää aiheesta

Sulje