Hyppää sisältöön

Kaikkea hallituksen päätöksentekoa on arvioitava yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkökulmasta

Politiikka & Yhteistyö
Lausunnot ja kuulemiset
10.8.2023
Kaikkea hallituksen päätöksentekoa on arvioitava yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkökulmasta

Lastensuojelun Keskusliitto oli valtioneuvoston asettaman työryhmän kuultavana liittyen valtioneuvoston tiedonantoon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Valtioneuvoston asettama työryhmä kysyi lausuntopyynnössä näkemyksiä Yhdenvertainen Suomi -ohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä. Lisäksi Keskusliitolla oli mahdollisuus nostaa esiin muita näkökulmia. Koska Yhdenvertainen Suomi -ohjelmassa on kyse rasismin torjumisesta ja koska kesän julkinen keskustelu on koskenut rasismia, Lastensuojelun Keskusliitto keskittyy lausunnossaan siihen. Monet Keskusliiton huomioista pätevät kuitenkin myös muihin syrjintäperusteisiin.

Lastensuojelun Keskusliitto muistuttaa lausunnossaan, että syrjintä on kielletty useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sekä kansallisessa lainsäädännössä. Valtiolla on velvollisuus aktiivisin toimin edistää yhdenvertaisuutta – kyse ei siten ole valinnasta, jonka hallitus voi tehdä tai olla tekemättä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on 2.6.2023 antamissaan suosituksissa kehottanut Suomea kiireellisesti tehostamaan syrjinnän, kuten rasismin, vihapuheen ja viharikosten, torjuntaa.

Rasismi kohdistuu myös lapsiin ja nuoriin ja heikentää hyvinvointia

Lapset ja nuoret kohtaavat rasismia arjen eri ympäristöissä, kuten koulussa, julkisilla paikoilla, harrastuksissa ja (sosiaalisessa) mediassa. Rasismi eri muodoissaan heikentää yksilön hyvinvointia monin tavoin. Häirintä ja aggressiot aiheuttavat pelkoa ja vähemmistöstressi kuormittaa mieltä. Rasismi sulkee yhteisön ulkopuolelle ja epäinhimillistää. Se nakertaa luottamusta yhteiskuntaan ja viranomaisiin ja heikentää mahdollisuuksia osallistua ja rakentaa omannäköistä elämää.

Keskusliitto korostaa, että rasismi on haitallista erityisesti kokijalleen, mutta muistuttaa, että se on sitä myös Suomelle valtiona: meillä ei ole varaa menettää ainuttakaan lasta eikä nuorta.

Yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii systemaattista työtä, myös lapsia kuultava

Keskusliitto katsoo, että Yhdenvertainen Suomi -ohjelman tavoitteet ovat hyvin perusteltuja ja ohjelman toimeenpanoa on ehdottomasti syytä jatkaa. Toimintaohjelmalle on osoitettava riittävät resurssit ja nimettävä vastuutahot. Uusien toimenpiteiden suunnittelussa on kuultava erityisesti rasismia kokevia lapsia ja nuoria.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää keskeisinä erityisesti seuraavia toimenpiteitä:

1) Säännöllinen tiedonkeruu rasismin kokemuksista;

2) Yhdenvertaisuussuunnittelu ja julkisissa viroissa toimivien osaamisen vahvistaminen;

3) Rasismia kokevien oikeusturvan vahvistaminen;

4) Tuki rasismia kokeville; ja

5) Asenteisiin vaikuttaminen (ml. ihmisoikeuskasvatus ja suurelle yleisölle kohdennetut kampanjat).

Poliittisilla puolueilla on vastuu julkisesta keskustelusta ja sen seurauksista

Lausuntonsa lopuksi Keskusliitto painottaa, että kaikkea hallituksen päätöksentekoa on arvioitava yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkökulmasta. Hallituksen toiminnan kokonaiskädenjäljen on oltava yhdenvertaisuutta vahvistava ja syrjintää vähentävä.
Poliittisilla puolueilla on lisäksi suuri vastuu siitä, millaista käytöstä sallitaan. Myös lapset ja nuoret kuuntelevat rasismista käytävää julkista keskustelua ja päättäjien on ymmärrettävä roolinsa ja vastuunsa sekä päättäjinä että esimerkkeinä.

Lue koko lausunto: Lastensuojelun Keskusliiton lausunto koskien valtioneuvoston yhdenvertaisuustiedonantoa

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje