Lapsella on oikeus tukeen varhaiskasvatuksesta alkaen
Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi perusopetuslain muuttamisesta.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevat säännökset perusopetuslaissa ja muissa siihen liittyvissä laeissa. Esityksen tavoitteena on selkiyttää, täsmentää ja yhtenäistää oppilaan saaman tuen muotoja siten, että tukitoimet olisivat valtakunnallisesti yhtenäiset ja selkeät sekä varmistaa riittävät resurssit tukitoimien toteuttamiseen. Tavoitteena on, että oppilailla olisi yhdenvertainen mahdollisuus saada tukea oppimiseensa sekä ryhmän jäseninä että yksilöinä. Lisäksi tavoitteena on vähentää opetushenkilöstön hallinnollista työtä vähentämällä tuen arvioinnissa, päätöksenteossa ja suunnittelussa tarvittavien asiakirjojen määrää.
Lastensuojelun Keskusliitto katsoo, että tuen kokonaisuudistus on tarpeellinen, sillä tuen rakennetta on tärkeää selkeyttää. Lasten ja nuorten on saatava tarvitsemansa tuki viipymättä, ilman diagnooseja ja yhdenvertaisesti. Tuelle määritelty kokonaisrakenne vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta, sillä rakenteesta on karsittu tarpeetonta hallinnollisen työn määrää ja pyrkimyksenä on vahvistaa oppilaan oikeuksia saada tarpeisiin vastaavaa tukea. Keskusliitto katsoo kuitenkin, että tuen järjestelmän tulisi olla yhtenäinen alkaen varhaiskasvatuksesta jatkuen perusopetukseen ja toiselle asteelle. Esityksessä ei ole riittävästi huomioitu sitä, että lapsella on oikeus tukeen varhaiskasvatuksesta lähtien, eikä vasta esi- ja perusopetuksessa.
Keskusliitto katsoo kuitenkin, että vaikka esitetyt muutokset ja niiden tavoitteet ovat kannatettavia, ei pelkkä lainsäädännön muutos vielä takaa sitä, että lapset saavat aidosti tukea nykyistä aikaisemmin ja tehokkaammin sekä alueellisesti yhdenvertaisesti. Esitetyn sääntelyn toimeenpano edellyttää riittävää kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöstöä. Erityisopettajien saatavuus on jo nykyään haaste ja kysymykseksi jää, miten jatkossa jatkokouluttautuminen mm. työnteon lomassa mahdollistetaan, kun aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
Riittävän rahoituksen varmistamista oppilaiden saaman tuen saatavuuden takaamiseksi ei myöskään käsitellä riittävästi esityksessä. Tehtyjen selvitysten pohjalta tiedetään, että rakenteellisia tukitoimia ei ole aina saatavilla tarpeiden mukaisesti, sillä niiden kustannukset ovat merkittäviä. Lausuntoluonnoksessakin todetaan, että kevään kuulemiskierroksella ”usea opetuksen järjestäjä nosti esille myös rahoituksen. Rahoitusta ei saisi jättää pelkästään kuntien vastuulle ja avustusrahoituksesta pitäisi siirtyä perusrahoitukseen.”
Lainsäädännön toimeenpanossa tulee myös kiinnittää huomiota sekä kansallisen että paikallisen henkilökunnan tuen, ohjauksen, koulutuksen ja osaamisen vahvistamisen tarpeisiin mm. tukitoimien tarpeen arvioinnin prosesseihin liittyen. Oppilaiden tuen tarpeen täyttäminen edellyttää, että lakia soveltavalla henkilöstöllä on riittävästä tietoa ja osaamista sen toimeenpanemiseksi.
- Lue koko lausunto: Lastensuojelun Keskusliiton lausunto luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta ja siihen liittyvistä laeista (pdf)
Kommentit (0)