Hyppää sisältöön

Lapsi- ja perhepolitiikan kansallinen kokonaiskoordinaatio aiempaakin tärkeämpää

Lapsen oikeudet
Politiikka & Yhteistyö
Lausunnot ja kuulemiset
24.4.2024
Lapsi- ja perhepolitiikan kansallinen kokonaiskoordinaatio aiempaakin tärkeämpää

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausunnon kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmasta. Keskusliitto ottaa lausunnossa kantaa sekä toimeenpanosuunnitelman sisältöön, että lapsistrategian menestyksekkään toimeenpanon edellytyksiin.

YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen perustuvalla kansallisella lapsistrategialla turvataan lapsia koskevien perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden tavoitteellinen ja johdonmukainen toteuttaminen. Kunkin hallituksen tehtävänä on laatia ja toteuttaa kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelma strategian linjausten toteuttamiseksi omalle hallituskaudelleen.

Lapsi- ja perhepolitiikka tarvitsee johdonmukaisuutta

Lastensuojelun Keskusliitto on huolissaan siitä, että lapsistrategia ei ole tällä hallituskaudella ollut lapsipolitiikkaa ja lapsen oikeuksien toimeenpanoa ohjaava dokumentti. Hallitusohjelmaa ei ole tarkasteltu lapsistrategian tavoitteita vasten eikä sen lapsivaikutuksia ole kokonaisuutena arvioitu. Päin vastoin, hallitusohjelma ja sen toimeenpano on paikoin jopa ristiriidassa lapsistrategian tavoitteiden kanssa.

Lastensuojelun Keskusliitto katsoo, että hallituksen tehdessä mittavia sopeutustoimia on lapsi- ja perhepolitiikan kansallinen kokonaiskoordinaatio aiempaakin tärkeämpää. Keskusliitto on erittäin huolissaan siitä, että tällainen koordinaatio ja kokonaiskuva puuttuu lapsistrategian olemassaolosta huolimatta edelleen.

Lastensuojelun Keskusliitto katsoo, että toimeenpanosuunnitelma ei toimenpiteiden melko suuresta määrästä huolimatta juuri keskustele ajankohtaisten lapsi- ja perhepoliittisten kysymysten kanssa. Esimerkiksi lastensuojelu on toimenpidesuunnitelmassa melko näkymätön. Keskusliitto pitää useita ohjelmaan kirjattuja toimenpiteitä kuitenkin sinänsä tärkeinä.

Lapsistrategian tavoitteiden saavuttaminen edellyttää laajaa yhteistyötä

Järjestöt ovat aiemmin osallistuneet vahvasti lapsistrategian seurantaan ja osaltaan myös sen tavoitteiden toimeenpanoon. Keskusliitto pitää tärkeänä, että lapsiasianeuvottelukunnan yhteyteen nimettyä seurantarakennetta hyödynnetään ja sen toimikauden päätyttyä nimetään vastaava seurantaelin. Lastensuojelun Keskusliitto on huolissaan siitä, ettei toimeenpanosuunnitelmassa kuvata rakenteita lapsistrategian parlamentaarisen yhteyden varmistamiseksi.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää lapsistrategiaa äärimmäisen tärkeänä työkaluna lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanossa ja seurannassa sekä lapsi- ja perhepolitiikan kansallisessa koordinaatiossa ja kehittämisessä. Lastensuojelun Keskusliitto vetoaa hallitukseen, että se paitsi vahvistaa lapsistrategian toimeenpanoa, myös turvaa strategian toimeenpanon jatkuvuuden niin parlamentaarisen yhteistyön kuin kansalaisyhteiskunnan kanssa käytävän dialogin keinoin – muutoin on vaarana, että yhtäältä kokonaiskuva hapertuu ja toisaalta vähiä resursseja käytetään päällekkäiseen työhön.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje