Hyppää sisältöön

Pakolaisten perheenyhdistämistä halutaan vaikeuttaa

Politiikka & Yhteistyö
Lastensuojelu
Lausunnot ja kuulemiset
28.10.2024
Pakolaisten perheenyhdistämistä halutaan vaikeuttaa

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausuntonsa sisäministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta liittyen ulkomaalaislain perhesideperusteisia oleskelulupia koskevien säädösten muuttamiseen. Perheenyhdistämistä on vaikeutettu merkittävästi jo viimeisten 10 vuoden ajan. Nyt ulkomaalaislakia halutaan kiristää entisestään. Lastensuojelun Keskusliitto on huolissaan muutoksista, joissa asetetaan erilaisen suojeluaseman saaneet eriarvoiseen asemaan keskenään.

Lastensuojelun Keskusliitto painottaa lausunnossaan, että ehdotettu lakiluonnos jättää täysin huomioimatta YK:n Lapsen oikeuksien komitean tuoreet päätelmät Suomelle; komitea nimenomaan vaatii poistamaan perheenyhdistämisen esteet turvapaikanhakijana tulleille lapsille ilman syrjintää.

Luonnoksessa ehdotetaan, että toissijaista suojelua saaneilta lapsilta – jotka ovat siis saaneet kansainvälistä suojelua Suomessa ja ovat ’de facto’ -pakolaisia – edellytettäisiin, että perhe pystyy elättämään itsensä ilman tukia heti maahan saavuttua. Käytännössä lapsen pitäisi siis osoittaa, että pystyy elättämään vanhempansa. Heiltä vaadittaisiin myös kahden vuoden asumisaikaa Suomessa ennen perheenyhdistämistä. Tapauskohtaisesti lapsen kohdalla voitaisiin periaatteessa poiketa edellytyksestä, mutta Suomessa on aina tulkittu poikkeamismahdollisuuksia varsin tiukasti.

Toinen lapsiin kohdistuva kiristyskeino olisi, että erotellaan toissijaista suojelua saaneet lapset pakolaisaseman saaneista siinä, miten alaikäisyys määritellään prosessissa. Kun lapsi on ulkomailla hakijana, korjataan pakolaisten kohdalla alaikäisyyden määrittämistä EU-tuomioistuimen ratkaisun mukaan: heillä alaikäisyys määrittyy Suomessa olevan perheenkokoajan oman turvapaikkahakemuksen jättöhetkestä, toissijaista suojelua saaneilla katsotaan edelleen lapsen perhesidehakemuksen jättöhetkeä. Suomessa perheenkokoajana olevien toissijaista suojelua saaneiden lasten kohdalla taas palataan vanhaan huonompaan käytäntöön, että lapsen tulee olla alaikäinen vielä oman turvapaikkahakemuksensa ratkaisuhetkellä. Jos lapsi siis ehtisi tulla täysi-ikäiseksi pitkäksi venyneen turvapaikkahakemuksen käsittelyprosessin aikana, hän menettäisi oikeutensa saada perhe luokseen.

Lisäksi halutaan säätää 21 vuoden vähimmäisikä puolisoille perheenyhdistämisessä. Tämä voi olla kohtuuton vaatimus nuorelle parille, jolla saattaa olla jo yhteinen lapsi, joka saisi kasvaa tärkeät pikkulapsivuodet ilman toista vanhempaansa. Pelättävissä on myös, ettei perhe voisi yhdistyä enää kahden vuoden kuluttua, sillä perhesiteiden saatettaisiin tulkita heikenneen tuona aikana niin paljon, ettei lupia myönnettäisi. Luonnoksessa perustellaan kiristystä sillä, että mahdolliset pakkoavioliitot saataisiin estettyä. Keskusliitto näkee, että pakkoavioliittojen ehkäisyyn on muita, tehokkaampia keinoja – esimerkiksi juuri eduskunnassa oleva esitys pakkoavioliiton kriminalisoinnista.

Nyt esitetyt muutokset vaikeuttaisivat kohtuuttomasti pakenevien lasten ja perheiden elämää ja vaarantaisivat heidän oikeutensa elää perheenä, eli ovat täten uhka näiden lasten hyvinvoinnille ja kotoutumiselle.

Lue koko lausunto: Lastensuojelun Keskusliiton lausunto luonnokseen hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain muuttamisesta, perheenyhdistäminen (pdf)

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje