Hyppää sisältöön

Paperittomien terveydenhuollon rajoittaminen heikentää ihmisoikeuksia ja voi lisätä kustannuksia

Politiikka & Yhteistyö
Lausunnot ja kuulemiset
27.6.2024
Paperittomien terveydenhuollon rajoittaminen heikentää ihmisoikeuksia ja voi lisätä kustannuksia

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 56 a §:n muuttamisesta.

Paperittomat saivat oikeuden myös kiireettömään terveydenhuoltoon viime vuoden alusta. Velvoitteesta antaa paperittomille kiireellisen hoidon lisäksi myös välttämättömäksi arvioidut terveydenhuollon palvelut saatiin säädetyksi viime hallituskaudella pitkän odotuksen jälkeen. Nyt saavutettu ja kiitelty järjestely aiotaan purkaa ja palauttaa tilanne vuoden 2022 tasolle. Välttämättömiä terveydenhuollon palveluita järjestettäisiin paperittomille jatkossa vain vakavan pitkäaikaisen vammaan ja sairauteen, raskauteen ja tartuntatauteihin liittyen tai terveydellisen syyn vuoksi erityisen haavoittuvassa asemassa oleville.

Lakiehdotus heikentäisi Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattuja oikeuksia, erityisesti oikeutta terveyteen ilman syrjintää. Myös niin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa kuin perustuslaissakin turvattu yhdenvertaisuus vaarantuisi, sillä se asettaisi paperittomat eri asemaan kuin esimerkiksi turvapaikan tai oleskeluluvan hakijat. Paperittomat voisivat olla myös keskenään epäyhdenvertaisessa asemassa, jos jollakin hyvinvointialueella järjestettäisiin paperittomille lakisääteisiä paremmat palvelut. Kaiken lisäksi lakimuutosesitys toimisi myös vastoin tarkoitustaan tukea valtiontalouden kantokykyä. Pitkittynyt kiireettömän, mutta välttämättömän hoidon tarve, johon ei lainmuutoksen jälkeen voida vastata, voi lisätä paperittomien kiireellisen hoidon tarvetta. Tämä voi heikentää terveydenhuollon kantokykyä, sillä kiireellinen hoito on yleensä kallista erityistason hoitoa.

Pitkään ehdittiin pelätä, että muutos koskisi myös lapsia. Onneksi esitys annettiin siinä muodossa, että lapsille järjestettäisiin kuitenkin terveydenhuollon palvelut samassa laajuudessa kuin hyvinvointialueen asukkaalle. Vaikka lapset on rajattu ulkopuolelle muutoksesta, olisi muutoksella välillisiä vaikutuksia lapsiin. Jos vanhemmat ja muut lapsesta huolta pitävät aikuiset eivät pääse hoitoon, aikuisten mahdollisuudet huolehtia lapsen tarpeiden täyttymisestä heikkenevät. Tämä on vastoin Lapsen oikeuksien sopimuksen 18 artiklan ja perustuslain 19 §:n 3 momentin velvoitetta, jonka mukaan julkinen valta tukee lapsen huolenpidosta vastaavien aikuisten mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Näin lapsi ja perhe saattaisivat tarvita sosiaalipalveluja, esimerkiksi lastensuojelun toimenpiteitä. Sosiaalipalvelujen ja lastensuojelun kustannukset yhteiskunnalle puolestaan voivat olla merkittävät.

Lue koko lausunto: Lastensuojelun Keskusliiton lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 56 a §:n muuttamisesta (pdf)

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje