Hyppää sisältöön

Perheiden tarpeet ja yhdenvertaisuus huomioitava ulkomaalaisten työnteko-oikeuden uudistuksissa

Politiikka & Yhteistyö
Lapsen arki
Lapsen oikeudet
Lausunnot ja kuulemiset
15.8.2024
Perheiden tarpeet ja yhdenvertaisuus huomioitava ulkomaalaisten työnteko-oikeuden uudistuksissa

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausunnon ulkomaalaislain muuttamiseen liittyvästä hallituksen esityksestä koskien ulkomaalaisen työnteko-oikeutta ja 3 tai 6 kuukauden sääntöä.

Hallituksen esityksen mukaan ulkomaisella työntekijällä olisi kolme kuukautta aikaa etsiä uusi työpaikka, jos oleskeluluvan perusteena oleva työsuhde päättyy ja hänen oleskelulupansa on vielä voimassa. Uuden työn etsimistä koskeva aika olisi kuitenkin enintään voimassa olevan oleskeluluvan jäljellä oleva voimassaoloaika. Aika olisi kuusi kuukautta, mikäli työperusteinen oleskelulupa on ollut vähintään kahden vuoden ajan voimassa. Poikkeuksena erityisasiantuntijoilla, EU:n sinisen kortin haltijoilla, kasvuyrittäjillä ja ICT-lain tarkoittamilla johtajilla ja asiantuntijoilla aika olisi kuusi kuukautta ilman vaatimusta oleskella maassa edeltävästi tietty vähimmäisaika. Ehdotuksella mahdollistetaan myös työnteko-oikeus työperusteisilla oleskeluluvilla oleskeluluvassa mainitulla alalla sekä lisäksi aloilla, jotka voidaan aidosti todentaa työvoimapula-alaksi. Lisäksi ehdotetaan, että työnantajan on ilmoitettava työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa oleskelevan työsuhteen loppumisesta Maahanmuuttovirastolle sanktion uhalla.  

Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa ehdotusta, että luvanhaltijalle taataan aikaa etsiä uutta työpaikkaa ilman huolta oleskeluluvan peruuttamisesta. Kolme kuukautta on kuitenkin äärimmäisen lyhyt aika uuden työn löytämiselle. Rekrytointiprosessit ovat hitaita ja monet työpaikat harjoittavat syklisiä rekrytointikäytäntöjä, jolloin avoimia työpaikkoja on saatavilla vain tiettyinä vuodenaikoina. Työnhakija ei välttämättä tunne rekrytointikäytäntöjä ja työmarkkinoita, joka voi hidastaa työllistymistä. Erityisesti perheelliselle aika on liian lyhyt, sillä perheen siirtäminen paikkakunnalta toiselle työpaikan perässä voi olla haasteellista.  

Erimittaiset suoja-ajat asettavat työntekijäryhmät eriarvoisiin asemiin sen mukaan, millä alalla he työskentelevät. Suoja-ajan poikkeavuudet asettavat myös työntekijöiden perheet eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, millä alalla työntekijä työskentelee. Erityisesti työntekijöiden lapsille tulisi taata samat oikeudet riippumatta heidän vanhempiensa alasta. Pidempi suoja-aika kaikille työntekijöille tukisi perhe-elämän suojan, lapsen edun ja yhdenvertaisen kohtelun toteutumista. 

Ehdotetuilla säännöksillä ilmeisimmin asetetaan ne työntekijät, joiden työsuhde jatkuu oleskeluluvan voimassaoloon päättymiseen asti epäedullisempaan asemaan verrattuna niihin, joiden työsuhde loppuu ennenaikaisesti. Tilanteessa, jossa oleskeluluvan voimassaolo päättyy samaan aikaan työsuhteen päättymisen kanssa, aikaa uuden työn etsimiselle ei suoda. Työnteon ohessa uuden työn etsiminen voi olla ajallisesti haastavaa etenkin perheellisille. Tilanne voi koitua perheelle vaikeaksi erityisesti, jos perheessä on vahaiskasvatukseen osallistuvia tai kouluikäisiä lapsia.  

Keskusliitto kannattaa ehdotusta siitä, että työntekijän oleskelulupaan liittyvä työnteko-oikeus laajennetaan oikeudeksi tehdä töitä myös todetulla työvoimapula-alalla ilman velvollisuutta hakea uutta oleskelulupaa. Muutos voi vaikuttaa positiivisesti myös työntekijöiden perheisiin.  

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje