Turvallinen lapsuus vaarantuu alkoholin saatavuutta lisäämällä – kotiinkuljetusta ei pidä sallia
Lastensuojelun Keskusliitto on lausunut alkoholilain muuttamisesta annetusta hallituksen esityksestä. Esityksen mukaan alkoholilakia muutettaisiin siten, että mahdollistettaisiin alkoholiyhtiö Alko Oy:lle sekä vähittäismyyntiluvallisille toimijoille alkoholijuomien verkkokauppa sekä muut jakeluun ja noutoon perustuvat vähittäismyyntikonseptit, kuten alkoholijuomien toimitus. Ehdotuksen mukaan muutokset toteutettaisiin ikärajavalvonta turvaten.
Lastensuojelun Keskusliitto ei kannata esitettyjä muutoksia, jotka mahdollistaisivat alkoholin kotiinkuljetuksen. Alkoholin kotiinkuljetuksen mahdollistaminen lisää täysin uudella tavalla saatavuutta, heikentää ikärajavalvontaa ja siirtää kulutusta yhä enemmän koteihin. Keskusliitto katsoo, että esitetyt muutokset – varsinkin yhdessä hallituksen kaavailemien muiden lasten ja perheiden tilannetta heikentävien toimien kanssa – heikentävät lasten hyvinvointia. Keskusliitto esittää vakavan huolensa siitä, että turvallinen lapsuus vaarantuu alkoholin saatavuutta lisäämällä. Lapsuus on lyhyt ja ainutlaatuinen ajanjakso elämässä, jota tulisi päätöksenteolla ja lainsäädännöllä kaikin tavoin suojata, ei tuhota. Esitysluonnoksen lapsivaikutusten arvioinnissa on todettu, että esitetyillä muutoksilla on vaikutuksia myös lapsiin. Tehdystä vaikutusten arvioinnista ei kuitenkaan juurikaan käy ilmi, miten lapsen etu on nimenomaisesti otettu huomioon. Lisäksi ehdotettu lainsäädäntömuutos on vastoin alkoholilainsäädännön tarkoitusta. Keskusliitto muistuttaa, että alkoholilain tavoitteena on saatavuutta ja alkoholipitoisuutta säännöstelemällä ehkäistä alkoholista johtuvia haittoja yhteiskunnassa.
Kuten hallituksen esityksessä todetaan, ehdotetulla muutoksella voi olla haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen, lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä toisaalta mahdollisten lisääntyneiden alkoholista aiheutuvien sairauksien myötä myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kuormitukseen ja siten myös sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävyyteen. On todennäköistä, että alkoholin käyttö kotioloissa lisääntyy esityksen seurauksena erityisesti sellaisissa perheissä, joissa vanhemmalla on alkoholiongelma tai alkoholin riskikäyttöä. Tämä lisäisi lasten kokemaa turvattomuutta kotioloissa ja vaarantaa samalla lapsen yksilöllisen kasvun ja kehityksen sekä hyvinvoinnin. Lisäksi alkoholin toimitus lisää alkoholin saattavuutta erityisesti nuorille, jonka seurauksena nuorille aiheutuvat alkoholin haittavaikutukset lisääntyvät.
THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan (THL 23/2024), Suomessa on jo nyt noin 89 000 alaikäistä lasta (8,7 % kaikista alaikäisistä), joiden toisella tai molemmilla biologisilla vanhemmilla on jossain vaiheessa ennen lapsen täysi-ikäisyyttä vakava päihdeongelma. Alkoholin toimittamisen salliminen johtaisi luultavimmin vanhempien päihdeongelmista kärsivien lasten määrän lisääntymiseen.
Nykyinen sääntely on mahdollistanut tehokkaan viranomaisvalvonnan sekä sen, että alkoholia ei myydä alkoholilain 37 §:n vastaisesti. Alkoholijuomien toimittamisessa on haastavampaa valvoa, että niitä ei luovutettaisi luovutuskieltojen vastaisesti. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, päihtymystilan arviointi on huomattavasti vaikeampaa alkoholijuoman toimituksen yhteydessä, sillä alkoholijuomat luovuttava henkilö ei pysty tarkkailemaan päihtyneen henkilön tuntomerkkejä samalla tavalla kuin myymälässä. Lisäksi kuljettajan työturvallisuus voi vaarantua toimitustilanteissa, sillä kuljettaja toimisi todennäköisesti yksin ja luovutustilanteet voisivat tapahtua yksityisissä tiloissa. Kuljetukseen vaadittava toimituspassi varmistaa, että kuljettaja tuntee lain edellytykset alkoholijuomien luovutukselle, mutta ei suojele kuljettajaa potentiaalisesti vaarallisilta tilanteilta.
Kommentit (1)