ammattilaisille
Perheiden tueksi
Olemme koonneet tälle sivulle tietoa perheiden auttamisen sekä alueellisen ja kansallisen perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisen tueksi.
Perheet keskiöön! -materiaalit on tuotettu yhteistyössä järjestö- ja yhteistyöverkostojemme kanssa. Sivulta löydät mm. hyviä käytäntöjä, Perheet keskiöön! -toimintasuositukset ja materiaalit kohtaamispaikkatoiminnan arviointiin.
Järjestöt osana perhekeskuksia −arviointityökalu
Perhekeskuksen tehtävänä on vastata perheiden tarpeisiin yhteensovittamalla eri toimijoiden tuki ja palvelut. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että myös järjestöjen osaaminen, toiminta ja palvelut ovat kiinteä osa perhekeskuksia.
Järjestöt osana perhekeskuksia −arviointityökalun avulla voidaan arvioida järjestöyhteistyön nykytilaa, tuoda näkyväksi vahvuudet ja kehittämisen tarpeet sekä asettaa tavoitetila, jota lähdetään yhdessä tavoittelemaan.
Tukea parisuhteisiin
Valtakunnalliset järjestöt tarjoavat valtavasti tukea ja palveluita, jotka on suunnattu kaikille perheille riippumatta siitä, missä päin Suomea he asuvat. Kun hyvinvointialueilla tiedetään näistä ja otetaan ne käyttöön, säästetään resursseja ja vältetään päällekkäistä työtä!
Kokosimme esimerkinomaisesti yhteen järjestöjen ja seurakuntien valtakunnallisesti tarjoamaa ihmis- ja parisuhteiden tukea, joka täydentää hyvinvointialueiden ja kuntien tarjoamia palveluita.
Lapsi tarvitsee tukea, kun perheenjäsenellä on sairaus tai vamma
Lapsen ja perheiden tuen ja tiedon tarve tunnistetaan heikosti eikä varhaista tukea ole tarjolla riittävästi. Järjestöt ja seurakunnat tarjoavat valtavasti teemaan liittyvää tietoa ja tukea sekä palveluita, jotka täydentävät hyvinvointialueiden ja kuntien tarjoamia palveluita.
Kokosimme tietoa teemasta ammattilaisten tueksi ja perheiden ohjaamiseksi järjestöjen tarjoamien palvelujen ja tuen piiriin.
Perheet keskiöön -toimintasuositukset
Perheet keskiöön! -toimintasuositukset on laadittu tukemaan kansallista ja alueellista perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminnan kehittämistä. Toimintasuosituksemme on kirjoitettu yhteistyössä järjestö- ja yhteistyökumppaniverkostojemme kanssa.
Onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytykset
Perhekeskuskehittäminen ottaa tärkeitä askeleita eteenpäin ja nyt on oikea hetki varmistaa, että järjestöt ovat mukana yhteistyön rakenteissa.
Järjestöt tekevät jo nyt paljon yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa, mutta siitä huolimatta perheet eivät aina löydä tarvitsemaansa tukea ja apua. Tämä johtunee siitä, että emme tunne toistemme työtä riittävästi eivätkä hyvinvointialueen työntekijät osaa tästä syystä ohjata perheitä esim. järjestöjen toiminnan piiriin. Toisinaan esiintyy myös päällekkäistä työtä.
Yhteistyön rakentamisen tueksi Uudenmaalla toimivien lasten ja perheiden järjestöjen verkosto koosti suositukset onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytyksistä. Suosituksista löytyy järjestöjen ehdotukset siitä, millaisten askeleiden kautta järjestöyhteistyötä ja käytännön yhteistyötä perhekeskuksissa tulee Uudellamaalla edistää. Suositukset koostuvat koko Uuttamaata koskevista yleisistä suosituksista sekä hyvinvointialuekohtaisista suosituksista.
Perheet keskiöön! -toiminta koordinoi verkostoa yhdessä Pienperheyhdistys ry:n (pienperhe.fi) kanssa.
Onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytykset / Helsinki (pdf)
Onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytykset / Vantaa ja Kerava (pdf)
Onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytykset / Länsi-Uusimaa (pdf)
Onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytykset / Itä-Uusimaa (pdf)
Onnistuneen perhekeskusyhteistyön edellytykset / Keski-Uusimaa (pdf)
Järjestöjen kiinnittyminen perhekeskustoimintaan -toimintasuositus
Vain yhdessä tekemällä ja aidolla kumppanuudella voidaan vastata perheiden tarpeisiin ja lisätä hyvinvointia. Aito yhdessä tekeminen ja kumppanuus eivät synny itsekseen, vaan ne edellyttävät toimintojen ja palvelujen yhteensovittamista sekä yhteistyörakenteista ja -käytännöistä sopimista. Toimintasuosituksessa tarkastellaan yhteistyön kysymyksiä erityisesti lasten ja perheiden kanssa toimivien järjestöjen näkökulmasta.
Tutustu järjestöjen kiinnittyminen perhekeskustoimintaan -toimintasuositukseen.
Lasten osallisuuden vahvistaminen perhekeskustoiminnan kehittämisessä
Toimintasuosituksen tavoite on tarjota työkaluja, joiden avulla lapsen mukanaoloa ja osallisuutta perhekeskustoiminnan kehittämisessä voidaan vahvistaa. Se tukee olemassa olevien perhekeskuspalveluiden, toimintatapojen, tilojen tai työkalujen kehittämisessa lapsiystävällisemmiksi sekä kokonaan uusien luomisessa.
Tutustu Lasten osallisuuden vahvistaminen perhekeskustoiminnan kehittämisessä -toimintasuositukseen.
Sähköisen perhekeskuksen toimintasuositus
Toimintasuosituksessa nostetaan esiin keskeisiä näkökulmia, joita sähköisen perhekeskuksen kehittämistyössä on tärkeä huomioida. Tavoitteena on perheitä parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kokonaisuus, joka kokoaa yhteen eri toimijoiden tarjoaman tuen ja asiantuntemuksen.
Tutustu Unelmien sähköinen perhekeskus -toimintasuositukseen.
Kaikkien perheiden paikka -arviointityökalu
Vertais- ja itsearvioinnin työkalu auttaa kohtaamispaikkatoimijoita kehittämään toimintaansa perheiden tarpeita vastaavaksi huomioiden erityisesti esteettömyyden ja saavutettavuuden sekä monimuotoiset ja erityisperheet.
Suunnitelmallinen ja säännöllinen arviointi tuo näkyviin eri toimijoiden toteuttaman kohtaamispaikkatoiminnan vahvuudet sekä toiminnan merkityksen yhteisöille ja niiden ihmisille. Sen avulla voidaan tuoda näkyväksi myös toiminnan kehittämisen tarpeet ja asettaa tavoitteet, joiden mukaan toimintaa lähdetään kehittämään.
Perheet keskiöön -videot
Mikä on perhekeskus? Miksi on tärkeää, että järjestöjen osaaminen ja toiminta ovat kiinteä osa perhekeskuksia? Tutustu perhekeskusteemaisiin videoihimme. Videot on toteuttanut Nousussa ry ja ne on kuvattu Jaatisen Majalla Helsingissä. Videoilla esiintyvät perheet eivät liity videoilla kerrottuihin tarinoihin.
Lisätietoa
Kaisu Muuronen
Erityisasiantuntija, kehittämispäällikkö
050 569 6697
Soile Honkala
Viestintä- ja verkostokoordinaattori
050 5323 783