Hyppää sisältöön

Lapsuudenaikaiset haitalliset kokemukset (ACE) -konferenssi

Lapsuudenaikaisilla elämänkokemuksilla, niin suotuisilla kun haitallisillakin on vahva vaikutus lapsen tulevaisuuteen: elinikäiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä myös väkivallan käyttämiseen ja sen kohteeksi joutumiseen. Lapsuudenaikaisilla kokemuksilla on siten merkittävä kansanterveydellinen ja yhteiskunnallinen merkitys. Ymmärrys tähän on kasvanut tutkimuksella, joka on kartoittanut lapsuuden haitallisten kokemusten (Adverse Childhood Experiences, ACEs) vaikutusta.

Suomen ensimmäisessä ACE -konferenssissa kuulemme sekä kansainvälisiä huippuluennoitsijoita että suomalaisia alustuksia ACE -ilmiöstä, sen vaikutuksista, ehkäisemisestä ja seurausten vähentämisestä. Esiintyjinä ovat mm. Mark Bellis Walesistä, Ann-Louise Kirkengen Norjasta, Moa Mannheimer Ruotsista sekä Hanna Heinonen ja Jukka Mäkelä Suomesta. Esitykset tulkataan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Konferenssin järjestävät yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Lastensuojelun keskusliitto, Hanasaari – Ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus sekä NFBO.

Hinta

Osallistumismaksu 50 euroa (sis. lounaan ja kahvit)

Ohjelma

10:00 Avauspuheenvuorot

Hanasaaren kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen

10:30 Haitalliset lapsuudenaikaiset kokemukset (HLK) – tekemättä jättämisen hinta ja vaikuttamisen mahdollisuudet

Professori Mark Bellis, Bangor Univerity, Wales

11:15 Keskustelu

11:30 Miten opimme huomaamaan ja tunnistamaan lasten haitallisia kokemuksia kuten väkivaltaa ja laiminlyöntiä

Apulaisprofessori Steven Lucas, Uppsalan yliopisto

12:15 Keskustelu

12:30 Lounas

13:30 Miksi kaltoinkohdelluista lapsista tulee sairaita aikuisia

Anna-Louise Kirkengen, MD, PhD, Norwegian University of Science and Technology

14:15 Miten tukea ja auttaa haitallisten kokemusten keskellä eläviä lapsia ja nuoria

Moa Mannheimer, Socialstyrelsen, Ruotsi

14:45 Kahvi ravintolassa, ryhmäreflektio päivän teemoista ravintolapöydittäin

15:30 Miten ymmärtää, miten ehkäistä, miten tästä eteenpäin

Jukka Mäkelä THL

16:15 Loppusanat

Toiminnanjohtaja Hanna Heinonen, Lastensuojelun keskusliitto

Lisätietoja

Päivien järjestelyistä lisätietoja antaa:

Helena Ewalds
yksikön päällikkö
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi
puh. 029 524 7410

Tiedot

Aika
07. 10. 2019 10:00 - 07. 10. 2019 16:30
Paikka
Hanasaari, Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo
Sulje