Digitaalisaatiota päälle liimaten vai tarkkaan harkiten?
Kysyimme neljältä opetuksen asiantuntijalta, mitä he miettivät koulun digitalisaatiosta ja siitä käydystä keskustelusta.
Tämä teksti on julkaistu alunperin Lapsen Maailmassa 8/2017. Tutustu kyseisen numeron sisältöön ja tilaa lehti täältä. Teksti Anu Vallinkoski.
Millä mielellä olet seurannut opetuksen digitalisoitumista ja siitä käytyä keskustelua?
Leena Krokfors, professori, opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto:
Moniääninen keskustelu on tarpeellista. Pitää selvittää, mitä digitalisaatio tarkoittaa lapsen, koulun, opettajan ja vanhempien kannalta. Keskustelussa on myös väärinkäsityksiä. Esimerkiksi diginatiivin käsite on usein ymmärretty väärin. On väitetty, että nettimaailmaan syntyneet nuoret ja lapset oppisivat tällaiset taidot kuin itsestään, vaikka lasten ja nuorten digitaidot vaihtelevat paljon.
Arno Kotro, filosofian, elämänkatsomustiedon ja psykologian tuntiopettaja, Herttoniemen yhteiskoulu, Helsinki:
Keskustelu on ainakin hallintoportaassa valitettavan yksipuolista. Vallalle on päässyt digifundamentalismi. Aivan kuin lähtökohtaisesti kaikki se, mikä tehdään digiavusteisesti, olisi hyvästä ja muu jotenkin arveluttavaa. Keskustelussa ei vedota tutkimuksiin vaan heppoiseen argumenttiin, että ”se on tätä päivää”.
Vallalle on päässyt digifundamentalismi.
Teemu Korhonen, erityisluokanopettaja Kantokasken koulu, Espoo:
Keskustelun polarisoituminen harmittaa. Kerrotaan epäonnistumisista tai ymmärretään digiopetus sellaiseksi, että oppilaat vain tuijottavat ruutua. Tällaistahan se ei ole, eikä sen pidäkään olla. Jokaisen opettajan pitäisi ymmärtää, että digi kuuluu nykyään ammattitaitoon. Sitä taitoa ei saavuta lyhyellä kurssilla, vaan sen eteen pitää nähdä vaivaa.
Jaakko Salo, erityisasiantuntija, Opettajien ammattijärjestö OAJ:
Digitalisaatio on väistämätöntä. Mutta erityisesti paikallisella tasolla on ollut myös ylilyöntejä: esimerkiksi opetuksen digitaalisuusastetta on määritetty prosenttien tarkkuudella. Myös kirjaton koulu on etenkin peruskoulussa ylilyönti.
Keskustelussa unohdetaan välillä opettajat. Noin puolet perusopetuksen opettajista kokee, etteivät he osaa hyödyntää riittävän hyvin digivälineitä opetuksessa.
Opettajat on välillä unohdettu keskustelussa.
Kerro esimerkki digitalisaation onnistumisesta.
Leena Krokfors:
Oppilaan toimijuus ja osallisuuden tunne vahvistuvat aina, kun perinteistä oppimisympäristöä laajennetaan digitaalisesti. Oppilaan suhde opittavaan tietoon tulee entistä henkilökohtaisemmaksi. Digitaalisessa opetuksessa oppimisen muoto muuttuu. Opiskelu ei ole vain tietämistä tai muistamista, vaan itse tiedon muodostuksen prosessi tulee yhä tärkeämmäksi.
Arno Kotro:
Sähköiset ylioppilaskokeet on hyvä uudistus. Ne mahdollistavat entistä monipuolisemmat tehtävät, ja vastausten tarkistaminen on helpompaa. Oppitunneilla tiedonhaku netistä on hyvä lisä.
Onnistumisille yhteistä on se, että digitaalisuus on vain väline. Ensin mietitään, mitä pitää oppia ja sitten pohditaan, mikä on paras keino.
Teemu Korhonen:
Vieraan kielen sanojen opetteluun oppilaani ovat käyttäneet sovellusta, joka innostaa opiskelemaan pelaamalla. Sanakokeiden pistemäärät ovat nousseet huimasti.
Sähköinen keskusteluryhmä on sujuvoittanut arkea ja monipuolistanut opiskelua. Olemme tehneet ryhmässä kevätseurantaa, jonne on voinut tallentaa kännykkäkuvia havainnoistaan.
Jaakko Salo:
Digitutoreista on hyviä kokemuksia. Joissain kouluissa digipedagogiikkaan perehtyneelle opettajalle on varattu työaikaa, jotta hän voi toimia muiden opettajien vertaistukena. Hän voi mennä tunneille mukaan auttamaan ja opastamaan.
Millaisiin epäonnistumisiin olet törmännyt?
Leena Krokfors:
Oppilasta ei saa jättää yksin. Digitaalinen maailma voi olla kovin turvaton. Tietoa hakiessa voi vahingossa tulla vastaan järkyttäviä kuvia tai videoita. Netissä sosiaaliset säännöt höllentyvät. Siellä tehdään sellaista, mitä ei kasvokkain tehtäisi. On kännykkäkiusaamista ja ryhmän ulkopuolelle jättämistä.
Arno Kotro:
Joskus yritetään väkisin käyttää digilaitteita niin paljon kuin mahdollista. Joskus käytössä on puolivalmiita järjestelmiä. Jo tekniset ongelmat voivat olla niin isoja, että oppitunneista kohtuuttoman iso osa menee säheltämiseen. Samassa ajassa asia olisi keskusteltu jo kolmeen kertaan.
Teemu Korhonen:
Koen suurina epäonnistumisina järjestelmään ja infrastruktuuriin liittyvät pulmat. Meillä Espoossa ympäristöt ja verkot ovat alkaneet vihdoin toimia. Vielä pari vuotta sitten tiettyyn kellonaikaan oli turha yrittää mennä nettiin, koska se oli jumissa.
Jaakko Salo:
Mennään väärinpäin, jos ensin hankitaan iso kasa vaikkapa tabletteja ja vasta jälkikäteen huomataan, että ne eivät oikein sovikaan suunniteltuun opetukseen.
Peruskoulun opettajista 40 prosentilla ei ole henkilökohtaisessa työkäytössään digilaitetta, mikä vaikuttaa myös opettajien omaan digiosaamiseen.
Koulua tarvitaan digitaalisen maailman hallitsemiseksi.
Tarvitaanko koulussa digitalisaatiota?
Leena Krokfors:
Koulua tarvitaan digitaalisen maailman hallitsemiseksi. Sen ydintehtävä on lapsen sivistäminen ja maailmankuvan rakentaminen. Ei voi olla niin, että koulun ulkopuolella on jokin kummallinen maailma, johon lapsella ei olekaan valmiuksia. Koulun tulee kasvattaa lapsista aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia.
Arno Kotro:
Kyllä, mutta vain välineenä ja tarpeen mukaan. Parhaimmillaan digitaalisuus monipuolistaa oppimista ja opetusta. Koulun pitää valmentaa siihen, miten käydä fiksua nettikeskustelua ja miten tunnistaa valeuutiset.
Koulun pitää tarjota elävää vuorovaikutusta ja opettaa sosiaalisia taitoja. On harhakäsitys, että nuoret haluaisivat olla vain laitteiden kanssa. Ennemminkin heillä on digiähky. He tykkäävät keskusteluista ja pitävät perinteisistä kirjoista.
Teemu Korhonen:
Oikein käytettynä digitalisaatio helpottaa opettajan ja oppilaan työtä.
Todellakin tarvitaan! Oikein käytettynä digitalisaatio helpottaa opettajan ja oppilaan työtä sekä koulun hallintoa. Jos emme opeta digitaitoja, lapsista ja nuorista tulee sosiaalisen median vietävissä olevia tieto- ja viestintätekniikan kuluttajia. Jos he oppivat näitä taitoja, heistä tulee aktiivisia tuottajia ja toimijoita.
Jaakko Salo:
Tieto- ja viestintäteknologia on nykyään kansalaistaito, jota pitää opettaa. Vaikka tulee uusia hyviä välineitä, ei vanhojakaan hyviä konsteja pidä hylätä. Lukuharrastus on selittänyt hyviä oppimistuloksiamme: kirjojen lukemisesta meidän täytyy pitää kynsin hampain kiinni.
Asiantuntijat
Leena Krokfors, professori, opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto
Arno Kotro, filosofian, elämänkatsomustiedon ja psykologian tuntiopettaja, Herttoniemen yhteiskoulu, Helsinki
Teemu Korhonen, erityisluokanopettaja, Kantokasken koulu, Espoo
Jaakko Salo, erityisasiantuntija, Opettajien ammattijärjestö OAJ
Kommentit (0)