Hyppää sisältöön

Kahdeksan kirjettä lastensuojelun päättäjille

Politiikka & Yhteistyö
Lastensuojelu
Uutiset
25.4.2019
Kahdeksan kirjettä lastensuojelun päättäjille

Lastensuojelun Keskusliitto järjesti joulukuussa 2018 ja helmikuussa 2019 kaksi kirjoittamistyöpajaa nuorille, joilla on kokemusta lastensuojelusta. Työpajat veti kirjailija Elina Hirvonen. Työpajoissa tuotetuista kirjoituksista julkaistaan lokakuussa 2019 kirja.

Työpajoihin osallistui yhteensä 19 nuorta, jotka olivat 16-27-vuotiaita. Nuorten taustat vaihtelivat, mutta yhteistä heille oli omakohtainen kokemus lastensuojelusta ja sijaishuollosta. Jälkimmäisessä työpajassa nuorille virisi halu päästä kertomaan omista kokemuksistaan suoraan lastensuojelusta päättäville tahoille: poliitikoille, kuntien virkamiehille ja lastensuojelulaitosten johtajille. He kirjoittivat kahdeksan kirjettä, jotka koottiin Lastensuojelun Keskusliiton toimesta julkaisuksi.

Kirjeissä korostuu nuorten tarve kehittää lastensuojelua paremmaksi. Ne heijastavat heidän omia rankkoja kokemuksiaan, mutta niistä huokuu myös ymmärrys ja kiitollisuus kiireessä ja paineessa työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä kohtaan. Vahvasti esille nousee tarve siihen, että jollakulla aikuisella olisi riittävästi aikaa nähdä ja kuulla. Ennen kaikkea kirjeet ovat nuorten vetoomus sen puolesta, että toiset hankalissa oloissa kasvavat lapset ja nuoret saisivat sen tuen ja turvan, jonka he ansaitsevat.

Lastensuojelun laatu turvataan ja lapsen oikeuksien toteutuminen varmistetaan päätöksenteon tasolla. Jokaisen päättäjän rooli on tärkeä, jotta voimme tehdä näissä kirjeissä esiin tulleet nuorten toiveet lastensuojelun todellisuudeksi. Siksi toivomme, että mahdollisimman moni päättäjä lukisi nuorten kirjeet, ja kuulisi heidän viestinsä.

Kirjeet luovutettiin 25.4.2019 nuorten toimesta Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansalle ja niitä käytetään myös Lastensuojelun Keskusliiton Mitä kuuluu, lastensuojelu? -julkaisusarjaan sisältyvän kuntapäättäjien työskentelyn pohjana keväällä 2019.

Kahdeksan kirjettä päättäjille >>

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje