Hyppää sisältöön

Vastaa kyselyymme perheiden koronakriisin aikaisesta arjesta

Lapsen arki
Uutiset
14.4.2022
Vastaa kyselyymme perheiden koronakriisin aikaisesta arjesta

Selvitämme kyselyllä alaikäisten lasten vanhempien elämää ja tilannetta koronapandemian ajalta. Kysely on suunnattu Suomessa asuville perheille, joissa on alaikäisiä lapsia ja se on avoinna 12.-30.4.2022. Tulokset raportoidaan myöhemmin Lastensuojelun Keskusliiton toimesta. Vastanneiden kasken arvomme Linnanmäki-rannekepaketin.

Lastensuojelun Keskusliitto on toteuttanut koronakriisin eri vaiheissa kaksi kyselyä epidemian vaikutuksista lapsiperheiden arkeen. Ensimmäinen kysely avattiin kiirastorstaina 2020 ja ensimmäisen vaiheen päättävä toinen kysely toukokuussa 2020. Kyselyihin saatiin kaikkiaan yli 4000 vastausta. Niihin tallentui ainutlaatuisella tavalla vaihe, jolloin koulut olivat kiinni ja Uusimaa eristettynä.

Toinen vaihe toteutettiin marraskuussa 2020, jolloin epidemian toinen aalto oli nousemassa. Britanniassa annettiin tuolloin ensimmäisiä rokotuksia. Epidemian alussa oli havaittavissa kaiken kurjuuden keskelläkin jopa pientä kuherruskuukautta uuden arjen kanssa. Syksyllä viehätys oli mennyttä ja jäljellä oli lähinnä epätietoisuutta ja kyllästymistä. Taloudelliset seuraukset eivät osoittautuneet niin pahaksi, kuin alussa pelättiin.

Kahden koronatiedonkeruun raportit ovat ladattavissa Lastensuojelun Keskusliiton julkaisukaupasta veloituksetta.

Kysely Suomessa asuville perheille

Nyt, kaksi vuotta ensimmäisen kyselyn jälkeen, avaamme kolmivaiheisen tiedonkeruun päättävän kyselyn samasta aiheesta, eli perheiden koronakriisin aikaisesta ajasta. Kysely on suunnattu Suomessa asuville perheille, joissa on alaikäisiä lapsia.

Kyselyn toteuttaa Lastensuojelun Keskusliitto. Toivomme tähänkin kyselyyn runsaasti vastauksia.

Kyselyn tuloksia voidaan julkaista blogikirjoituksissa, artikkeleissa ja erillisessä raportissa. Raportoinnin tavat riippuvat myös vastaajamääristä. 

Kyselyyn vastanneet voivat halutessaan osallistua arvontaan, jossa palkintona on neljän Linnanmäki-rannekkeen paketti kesälle 2022.

Vastaa kyselyyn perheille koronakriisin aikaisesta arjesta Webropolissa 30.4.2022 mennessä.

Vastaa kyselyyn Webropolissa

Lue lisää aiheesta

Lisätietoja:

Lastensuojelun Keskusliitto
Petri Paju
Erityisasiantuntija
petri.paju@lskl.fi
050 578 0259

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje