YK:n lapsen oikeuksien komitea tuomitsee lasten tappamisen Gazassa
Olemme tällä kirjeellä lähestyneet pääministeri Orpon hallitusta.
Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimusvaltiot tunnustavat, että jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään ja takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti.
YK:n lapsen oikeuksien komitea tuomitsee eilen antamassaan tiedotteessa (ohchr.org) Israelin Gazan kaistalla siviilikohteisiin kohdistamien hyökkäysten lisääntymisen, joka on johtanut yli 3500 lapsen kuolemaan 7.10.23 jälkeen. Komitea on myös syvästi huolissaan lapsista, joita pidetään panttivankeina.
Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 38 artiklan mukaan valtioilla on velvollisuus kunnioittaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sääntöjä ja varmistaa niiden noudattaminen sekä ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimiin suojellakseen ja hoitaakseen lapsia, joihin aseellinen selkkaus vaikuttaa.
Yhdymme komitean vaatimuksiin siitä, että toimet, joiden vaikutukset lapsiin ovat tuhoisia, lopetetaan. Kehotamme Suomen valtiota ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimiin lasten suojelemiseksi konfliktialueella. Suomen on kannettava myös globaalia vastuuta lapsen oikeuksien toteutumisesta.
Helsingissä 2.11.2023
Lastensuojelun Keskusliitto
Kommentit (0)